Metsän pidot – herkkä seikkailutarina

METSÄN PIDOT

Genre: Seikkailu, fantasia, taidesarjakuva
Suositusikäraja: Ei ole, mutta sarjakuva on selkeästi suunnattu aikuisille
Tekijät: Rui Tenreiro
Julkaisija: Huuda Huuda
Saatavuus: Suomenkielinen versio löytyy ainakin useista eri nettikaupoista.

Suomenkielinen painos on vuodelta 2010, norjankielinen alkuperäisteos on Høytiden vuodelta 2008.

***

”Kaksi matkamiestä löytää keskeltä metsää suuren kuolleen olennon, josta on raportoitava ulkomaailmalle. Käänteiden jälkeen parivaljakko päätyy pieneen kylään, jossa vietetään omalaatuista uhrijuhlaa satokauden kunniaksi. Mitä Metsän Isäntä matkamiehiltä tahtoo, mistä vieras olento on peräisin ja onko kyläläisten lunnon jumalille järjestämä juhla ajan saatossa kääntynyt näitä vastaan? Tämä selviää Metsän pitojen todella alkaessa…”

Rui Tenreiro on syntynyt vuonna 1979 Mosambikissa. Hän on opiskellut taidetta Mosambikissa, Britanniassa sekä Ruotsissa, ja monien vaiheiden kautta hän päätyi Norjaan. Tällä hetkellä Tenreiro asuu kuitenkin Ruotsissa. Tenreiron kansainvälisestä taustasta huolimatta Metsän pitoja ei voi luonnehtia erityisen afrikkalaisen tai brittiläisen oloiseksi.
Rui Tenreiron viiva on herkkää ja sarjakuvan tyyli on äärimmäisen pelkistettyä. Kuvakielen yksinkertaisuudessa ja vähäeleisyydessä on jotain perin skandinaavista, mutta myös kaikuja japanilaisesta estetiikasta. Askeettisesti metsässä elävävät, omituisia uskonnollisia riittejä läpikäyvät ihmiset saavat tarinan muistuttamaan enemmän perinteistä, japanilaista kansantarua, kuin menevää seikkailusarjakuvaa. Herkkä, hiljainen ja verkkainen tunnelma pysytteleekin läsnä koko sarjakuvan ajan. Tätä tunnelmaa tukee muun muassa se, että dialogin määrä on karsittu minimiin.

Lopussa tuntuukin, että sarjakuvan tunnelma on tärkeämpi kuin itse sarjakuvan sanoma. Tärkeämpää on, miltä sarjakuva tuntuu kuin mitä sarjakuva sanoo. Sarjakuvasta onkin helppo nauttia, vaikkei lopula sarjakuva tarjoakkaan mitään suurempia oivalluksia. Päin vastoin, itselleni jäi erittäin hämmentävä olo sarjakuvan viimeisen sivun jälkeen… Kuitenkin, jos osaa nauttia Tenreiron yksinkertaisuudessaan kauniista kuvituksesta ja ilmavasta, raukeasta tarinankerronnasta, on Metsän pidot nappivalinta pieneksi iltalukemiseksi.

Jatkomaa:Continumia – kissatohtorin valvovan silmän alla

Lookin' good, feelin' nice. Paperiversiossa yläaosan teksti "FINNISHCOMICS ESITTÄÄ" on jostain syystä tummanvihreä mustan sijasta.

Jatkomaa:Continumia

Genre: Seikkailu, huumori, sci-fi?
Suositusikäraja: –
Tekijät: FinnishComicsDA-ryhmä; Garama, Mlaa, Nya-nannu, Reekar, MisterHessu, Rawyen, Pau-Norontaus, Pene, Extraordered-Gent, Jennipal18, Dragone0408, Moonlightelf, Dragonlurker, Nuorikko, outoSUMI, MAI-Kooyama, xMoonax, F4-Mk3, MewMizu, 349negen, Sunbeamattack
Pituus: 32 sivua (valmis)
Formaatti: Sarjakuva on julkaistu ensin DeviantArtissa, sittemmin omakustanteen muodossa

Miltei kuukausi takaperin san hyppysiini FinnishComicsDA-ryhmän ensimmäisen omakustanteen , “Jatkomaa: Continumian”, ja lupauduin kirjoittamaan arvostelun kyseisestä läpyskästä. Tässä muuton ja kaiken muun ohella arvostelun kirjoittamista piti siirtää kuitenkin hieman tuonnemas, mutta nyt olen valmis teroittamaan kynäni (kuvainnollisesti) ja tarttumaan haasteeseen!

Ennen kuin voin kuitenkaan arvostella FinnishComicsDA:n sarjakuvaa, on kerrottava muutama asia improsarjakuvista. Jatkomaa:Continumia on mikäs muukaan kuin monen ihmisen yhteisvoimin toteutettu improsarjakuva.

Rakastan improsarjakuvien tekemistä yhdessä kavereiden kanssa. Itselleni improsarjakuvat ovatkin aina olleet keino joko a.) pitää hauskaa kavereiden kanssa tai b.) harjoitella sarjakuvan piirtämistä käytännössä. Improissa kun on se hyvä puoli, että kaikki voidaan improvisoida, eikä aikaa pidä käyttää käsikirjoituksen tekemiseen, vaan pääsee suoraan piirtämisen makuun. Mutta koska käsikirjoituksia ei yleensä laadita sarjakuviin turhaa, improsarjakuvat ovatkin yleensä luonteeltaan ja juoneltaan ailahtelevia, kömpelöitä ja epäluontevia. Sen takia itse harvemmin julkaisen omia improjani, sillä en usko että kukaan muu saa niistä irti mitään itseni lisäksi. Yksin tehdyt improsarjakuvat ovat kuitenkin itselleni pääosin harjoituksia.

Netissä kuitenkin törmää suhteellisen usein improsarjakuviin ja usein silloin ovat kyseessä nämä monen piirtäjien yhdessä tekemät improsarjakuvat. Jostain syystä Suomessa improsarjakuvista puhuttaessa moni olettaa automaattisesti että improsarjakuvalla tarkoitetaan nimenomaan monen ihmisen yhdessä tekemää sarjakuvaa, mikä on omituista, sillä sana “improsarjakuva” on minun logiikallani nimenomana lyhyempi versio improvisoiden tehdystä sarjakuvasta. Saatan olla toki väärässäkin. Ehkä väärinkäsitys on syntynyt siitä, että vuoden 2005 paikkeilla Kupolissa tehtiin impromangoja ja netissäkin suureen suosioon nousi improsarjakuva, joka kulki yksinkertaisesti nimellä Impromanga.

Niin tai näin, voisin yleistää että enemmistö kavereiden (tai miksei tuntemattomienkin) kesken tehdyistä improsarjakuvista sisältää lähinnä insideläppää, hahmojen päätöntä parittamista, sokerihumalaista sekoilua ja “kaikkea tosi hauskaa niinQ että pääsi räjähtää tätä lukiessa!”. Itsekin olen tehnyt (ja tulen varmasti tekemäänkin) tällaisia sarjakuvia kavereitten kanssa, osa on päässyt tässä vuosien varrella jopa nettilevitykseen. Siitäkin huolimatta, itse harvoin luen muiden ihmisten improsarjakuvia, sillä en oikeasti saa irti mitään muiden ihmisten sisäpiirihuumorista ja usein improsarjakuvien lukeminen on turhauttavaa. Taso saattaa vaihdella rankastikin piirtäjien kesken (aina jostain syystä improsarjakuvaporukkaan otetaan säälistä se huonommin piirtävä kaveri mukaan, jonka sivut haluaisi lukija vain skipata), juoni on pomppiva tai sitä ei edes ole ja sitten sarjakuvan loisteliaimmat hetket ovat näitä “nyt heitin tosi hauskan vitsin niinQ” milloin lukijan olisi tarkoitus vähintääkin tukehtua nauruunsa. Ei nappaa.

Yhteisvoimin tehty improsarjakuva on kuitenkin eri asia kuin varsininen yhteissarjakuva. Yhteissarjakuvasta puhuttaessa tarkoitetaan sarjakuvaa, joka on useamman kuin yhden tekijän tekemä, mutta kuitenkaan kyseessä ei ole sekopäinen, insidevitseillä kyllästetty, sokerihumalassa piirretty improsarjakuva. Tätä eroa ei kannata unohtaa.

Ja kuten arvata saattaa, suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että improsarjakuvia julkaistaan omakustanteina ja pistetään myyntiin. Yhteissarjakuvien kohdalla tämän ymmärrän, sillä kukapa ei haluaisi painattaa laadukasta, tasokasta sarjakuvaansa ja myydä sitä kanssaharrastajille. Improsarjakuvien kaupittelu taidekujalla sen sijaan vain suututtaa allekirjoittanutta, sillä en tajua mitä niitä myymällä yritetään saavuttaa. (Taskurahoja varmaan.) Lukija harvoin saa kovinkaan paljon irti päättömästä sekoiluimprosta ja vaikka sellaista voisikin ajan kulukseen lukea netistä, itse en ainakaan sellaiseen pennosenia kovinkaan herkästi laita. (Nimimerkillä kokemusta on, kirjahyllystäni löytyy useampikin tällainen kaveriporukalla tehty sekoiluomakustanne ja niiden lukemisen jäljiltä on jäänyt vain hölmö olo. Errr. Onneksi sieltä kirjahyllystä löytyy myös hyviä yhteissarjakuvia.)

Tämän takia suhtauduin myös erittäin skeptisesti Jatkomaa:Continumiaan, mutta kun onnistuin saamaan lehden ilmaiseksi kirjahyllyyni (heh, suhteet, suhteet…), niin mikäs siinä!

Ensimmäinen sivu. Tästä sarjakuva alkaa!

Jatkomaa:Continumia on siis Deviantartissa toimivan FinnishComics-ryhmän jäsenten yhdessä piirtämä improsarjakuva. Kuten yleensäkin improsarjakuvien ollessa kyseessä, ei Jatkomaallekaan ole piirtämisen alussa erikseen suunniteltu juonta, vaan piirtäjät ovat saaneet itse viedä tapahtumia eteenpäin omien halujensa mukaan. Hahmotkaan eivät ole valmiiksi tehtyjä, vaan piirtäjät ovat saaneet tuoda hahmoja tarinaan vapaasti. Sarjakuva starttasi joskus keväällä 2010 ja pääosin sarjakuva eteni siten, että ihmiset valmiiksi päätetyissä, joskin vaihtelevissa vuoroissa piirsivät yhden sivun sarjakuvaa vuoro toisensa jälkeen. (Tosin sarjakuvaa lukiessani huomasin että jotkut ovat piirtäneet parikin sivua kerrallaan, mutta useimmiten yksi piirtäjä on jatkanut vuoronsa aikana sarjakuvaa vain yhdellä sivulla.) Jotkut piirtäjät ovat piirtäneet sarjakuvaan useammankin sivun, mutta sekaan mahtuu myös sellaisia tekijöitä, jotka ovat osallistuneet impron piirtämiseen vain yhden sivun panoksella.

Mielestäni oman improsarjakuvan pystyyn pistäminen on hyvä tapa tiivistää yhteisön jäsenten suhteita ja luoda hyvä ilmapiiri ryhmään. Se, etä sarjakuvaan on voinut osallistua vain yhdellä sivulla on myös hyvä juttu tästä näkökulmasta katsottuna, sillä vähän epäaktiivisempikin piirtäjä on päässyt mukaan “yhteiseen juttuun” ja saanut loppujen lopuksi piirustuksensa painettuun omakustanteeseenkin. Improsarjakuvaan on saanut vapaasti ilmottautua tekijäksi, mikä on nähtävästi estänyt aika tehokkaasti selaisen “aktiivien klikin” muodostumista, mikä sekin on hyvä asia.

En ollut lukenut sarjakuvaa ennen kuin sain omakustanteen luettavakseni, vaikka FinnishComics-ryhmään kuulunkin DeviantArtin puolella, joskin olen aika epäaktiivinen jäsen ja huono osallistumaan tällaisiin ryhmähuvituksiin. DeviantArt sarjakuvan julkaisualustana on kuitenkin mielestäni huono, vaikkakin piirtäjien kannalta se on varmasti kätevä. Lukijana olen kuitenkin huomannut, että DeviantArtissa sarjakuvien lukeminen on jotenkin hankalaa ja epämukavaa, minkä takia en Jatkomaahankaan sen virtuaalisessa muodossa tutustunut.

Paperinen versio sarjakuvasta on kuitenkin yllättävän tyylikäs. Lehden kannet ovat tosin tylyt ja kalpeat, olisin itse toivonut sarjakuvan kanteen jotain muuta kuin pienen kuvan, jossa on photoshopattu kolmelta eri tekijältä hahmoja yhteen ja lätkäisty ylle teksti “Jatkomaa Continumia”. Kuva itsessään on ihan hieno ja pidän siitä ryhmän nettisivuilla, mutta kansikuvaksi se ei mielestäni ole sopiva. Itse olisin valinnut tarkoitukseen jonkun isomman, tähän tehtävään varta vasten tehdyn kuvan, sillä nyt kansi luo sellaisen vaikutelman, että lehti on vain haluttu saada painoon ja kanteen on lätkäisty “jotain nyt vaan mitä irti saadaan”. Myös vihreä, kapitaaleilla kirjoitettu “FINNISHCOMICS ESITTÄÄ” on mielestäni turha ja ryhmän nimen olisi voinut tuoda esille jotenkin elegantimmin ja kauniimmin.
Vaikka takakansi jatkaa tyylillisesti samalla linjalla, on se mielestäni jo paljon esteettisempi. (Vaikka en tajuakkaan miksi takakannenkin teksti piti kirjoittaa isoilla kirjaimilla…)

Sarjakuva alkaa sivun mittaisella “saatekirjeellä” (jota ei valitettavasti ole allekirjoitettu, joten en osaa sanoa kuka tästä on vastuussa), mikä sai ainakin allekirjoittaneen ärtymään. Muuten etusivun teksti on ihan asiallinen ja kertoo mukavasti hieman ryhmän taustaa siitä tietämättömille (tosin olisi hauska kuulla kuinka moni ei-ryhmän jäsen on sarjakuvalehden ostanut, luultavasti kuitenkin muutama) ja valottaa myös hieman itse sarjakuvan syntyvaiheita. Kuitenkin viimeinen kappale ärsyttää suunnattoamasti:

Anna mennä, istu alas ja nauti hetkinen. Ja menee siihen kyllä toinenkin. Nauratpa sitten vitsien nerokkuudelle tai myötähäpeästä, naurat takuuvarmasti joka tapauksessa!

Ensinnäkin; itse en uskaltaisi koskaan, en koskaan taata lukijalle nauruja sarjakuvani lukemisesta, sillä kyseessä on aika iso lupaus. Itse luin Jatkomaa:Continumian ensimmäistä kertaa lähijunassa ja rehellisesti sanottuna hymähdin vain kerran. Nauran kyllä usein ääneen (esimerkiksi eilen luin Oblivion Highia lähijunassa ja tyrskähtelin pariinkin otteeseen, tosin en kyseisen sarjan hauskoille vitseille vaan… Noh…), mutta, kuten sanottua, en hirveästi saa irti mitään muiden ihmisten piirtämistä sekoilusarjakuvista. Se yksi hymähdys ja naurun puuttuminen ei olisi edes haitannut minua, ellei heti etusivulla olisi luvattu että tulen saamaan hyvät naurut. Älkää, ihmiset, luvatko asioita joita ette voi pitää!

Tälle kirjoittaja naurahti...

Mutta kuten sanottua, lehden visuaalinen ilme oli kuitenkin yllättävän kiva. Pidän siitä että sivuihin on jätetty reippaasti valkoiset marginaalit, sillä ne tuovat yhtenäisyyden tunnetta sarjakuvaan, jonka sivut ovat muuten niiiin erilaiset tekijästä riippuen. Pidän myös ideasta laittaa jokaiselle sivulle kyseisen piirtäjän deviantArt-nickin, -iconin ja -osoitteen. Näyttää erittäin hyvältä, ja kätevää että sarjakuvan tekijän nickin näkee heti sivun luettuaan! Kaikki piirtäjät on vieläpä listattu erikseen sarjakuvan viimeiselle aukeamalle, mistä löytyy myös linkit alkuperäisiin sivuihin DeviantArtissa. Tykkään paljon ja sarjakuvan piirtäjät ovat saaneet ansaitsemansa huomion.

Kiva ulkoasu ei kuitenkaan pelasta kaikkea. Heti ensimmäisen lukukerran jälkeen tajusin, ettei omakustanne vain ole oikea muoto tällaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Lehdessä on yli kolmekymmentä sivua ja siitä huolimatta viimeisen sivun jälkeen jää olo, että jotain jäi puuttumaan ja että sarjakuva jäi kesken. Cliffhangerit ovat kivoja hyvin käytettynä ja silloin, kun ne saavat lukijan mielenkiinnon pysymään korkealla ja odottamaan toista osaa, mutta tässä tapauksessa se ei vain toimi. Oikeastaan mitään ei sarjakuvan aikana selitetä, heitellään vain uusia entistä mystisempiä vihjailuja ja hahmoja tuodaan loppua kohden lisää ja lisää näyttämölle. Kuten takakannen teksti lupaakin, “kysymysten määrä kasvaa ekspotentiaalisesti”, mutta se ei ole hyvä asia, jos kysymyksiin ei tarjota edes alkeellisinta vastausta. On tärkeää, että jos sarjakuvassa esitetään kysymyksiä lukijoille, että niihin myös vastataan. Tietenkään kaikkea ei pidä näyttää heti ja on hyvä pitää jännitystä ylllä, mutta liika on liikaa. Sarjakuvaa lukiessa ei esimerkiksi käy ilmi miksi ihmeessä Sari ja Sami ylipäätään ovat pimeässä luolassa, kuka tämä mystinen tohtori on, mistä tämä mystinen tohtori tuntee Samin… Ja kuka on tuo nainen sivulla viisitoista joka sivulla kuusitoista sanoo, että “Nyt kun heillä on kuolematon, jäljellä on enää kolme…. ja kun kaikki ovat koossa… Minä saan viimein haluamani….!!”. Mitä ihmettä nainen sillä tarkoittaa? Missä ihmeessä nainen edes on? Ja miksi nainen ei enää esiinny muilla sivuilla??? Mitä ihmettä ovat kissankynsiagentit? Mitä Samin lehtoveli Tuukka ja Lilluri oikein tekevät aluksella? Mitä ihmettä????

Kun sarjakuva loppuu tähän sivuun, lukija tuntee olonsa hämmentyneeksi.

Minulle tulee usein tällainen olo kun luen improsarjakuvia, ja se ei ole hyvä asia. Jokainen piirtäjä haluaa tuoda jotain uutta ja jännittävää yhteiseen sarjakuvaan, kenties saadakseen kehuja, kenties saadakseen toiset piirtäjät nauramaan, en tiedä. Toisaalta on hieno juttu että piirtäjät haluavat kukin viedä sarjakuvaa eteenpäin, mutta lopputuloksena on usein tämän tyyppinen sillisalaatti, että juonikuvioita luodaan jokaisen sivun aikana muutama lisää, osa sammuu ja unohtuu, osa jatkuu… Ja kohta huomataan että olemme ihan sivuraiteilla. Hei, eikös ideana ollut se että herr Doktor tekee jotain mystisiä kokeita jonka perusteella Sami on kuolematon? Miksi tuo mystinen “minä saan viimein haluamani”-nainen vain ilmestyy ja katoaa ja miksi Lilluri ja Tuukka vain ilmestyvät hakemaan Samin? Tekevätkö Lilluri ja Tuukka töitä tuolle mystiselle naiselle? Mitä häh????

Kun kysymyksiä on liikaa, eikä niihin vastata, lukijalle tulee turhautunut olo ja usein turhautuminen johtaa siihen että suuttuu tai että luovuttaa ajattelemisen suhteen ja nakkaa sarjakuvan nurkkaan. Sen takia niihin kysmyksiin olisi erittäin, erittäin mukavaa saada vastauksia. Tiedän kuitenkin että se on hyvin vaikeaa, kun piirtäjiä on mukana niin monta ja jos piirtäjien kanssa etukäteen suunnittelisi juonen, edes pääpiirteittän, silloinhan idea improsarjakuvasta hieman romuttuisi…

… Ja juuri tämän takia en suosittele improsarjakuvien julkaisemista! On turhauttavaa lukea sarjakuvia, joista ei ymmärrä mitään ja jotka herättävät vain kysymyksiä lukijan mielessä, mutta eivät anna mitään vastauksia, mutta jos sarjakuvaa ryhdyttäisiin suunnittelemaan ja käsikirjoittamaan lukijaystävällisemmäksi, ei kyseessä olisi enää improsarjakuva. Haluan kuitenkin että ihmiset piirtävät improsarjakuvia, sillä se on hauskaa ja kivaa ja yhdessä tehtynä sosiaalistakin. En vain henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi ne improsarjakuvat pitää tuoda myytäväksi asti.

Tuukka on ihku ja Tuukka on ihku, kirjoittajakin haluaa oman lehtoveljen jonka isä on lintu. ; ^ ;

Jotta tämä arvostelu ei menisi pelkäksi valitusvirreksi, täytyy myöntää että on Jatkomaassa muitakin onnistuneita juttuja kuin lehden ulkoasu. Ensinnäkin pidän siitä, ettei kukaan “omista” hahmoja. Olen lukenut liikaa improsarjakuvia, missä jokainen piirtäjä luo oman hahmon ja lopputulos muistuttaakin sitten lähinnä huonoa roolipeliä, kun jokainen piirtäjä yrittää tuoda sen oman ihQhottishahmonsa esille ja kenties vielä parittaa sitä jonkun toisen ihQhottishahmolle. Lopulta sivut ovat vain hahmojen ihQhottisposeilua täynnä, eikä mitään tapahdu. (Ruusunterälehtien kanssa poseeramista ei lasketa tapahtumaksi!!) Niinpä on raikastavaa, että Jatkomaa:Continumiassa kaikki hahmot ovat kaikkien, eikä kukaan omista heitä. Piirtäjät saavat vapaasti lisätä hahmoille esimerkiksi siivet tai veljen tai nimen, jos haluavat, ilman että kukaan mustasukkaisesti tulee huutamaan että “et sä voi kun se on mun rakas lapseni!!!”. Pidän muutenkin sarjakuvan hahmoista, esimerkiksi Tuukka on erittäin sympaattinen, herr Doktorista, monokkelia käyttävästä kissasta puhumattakaan. Piirtojälkikin on paikoitellen erittäin mukavaa, eikä sekaan mahdu kuin muutama sivu, jonka haluaisi skipata, ja seon varsn hyvä saavutus improsarjakuvalta. Hieman lukunautintoa kuitenkin pilaa se, että ilmeisesti kaikki sivut eivät ole olleet resoluutioltaan painoon soveltuvia, kun osassa sivuista on nähtävässä selkeästi pikselöitymistä ja jopa kannen kuva on hieman epätarkka! Jatko-osaa painattaessa kannattaa muistaa pyytää sivut tekijöiltään mahdollisimman hyvälaatuisina ja oikeassa formaatissa, ettei painojälki kärsi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Jatkomaa:Continumia on ihan kiva improsarjakuvaksi ja pidän siitä, että ryhmässä on lähdetty tällaista tekemään. Myös omakustanteen tekeminen on kiva asia ryhmän henkeä ajatellen, monelle tämä on varmasti ensimmäinen kerta kun heidän piirustuksiaan painetaan ja itse ainakin tutustuin muutamaan hyvään piirtäjään nimenomaan tämän sarjakuvan kautta, enkä usko, että olisin heitä muualta edes bongannut. Improsarjakuva toimii myös siis näyteikkunanan monelle piirtäjälle. Katsoisin hyvällä, että ryhmä jatkaisi tällaisten projektien tekemistä, sillä se varmasti kohottaa ryhmän sisäistä ilmapiiriä ja kannustaa jäseniä piirtämään sarjakuvaa.

Kuitenkin, lehti on auttamattomasti liian lyhyt improsarjakuvalle. On olemassa hyviä omakustanteita jotka ovat alle tuon kolmekymmentä sivua, mutta improsarjakuvissa ruutu- ja sivutilaa ei ole aina käytetty kovin fiksusti, joten sekaan mahtuu useita hukkasivuja, jotka vievät ikään kuin turhaan tilaa lehdestä. En kuitenkaan osaa antaa vastausta miten olisi voitu tehdä toisin, sillä ainoa vinkki mikä tulee mieleen on “tehkää se saakutin käsikirjoitus”, mutta kuten olen jo edempänä pariin otteeseen sanonut, silloin idea hauskasta improsarjakuvasta kärsisi huomattavasti.

Tosin nythän asiat ovat käsittääkseni sillä tolalla, että Jatkomaa:Continumialle ollaan tekemässä parhaimmillaan jatko-osaa, joka kulkee ilmeisesti nimellä Jatkomaa 2: Antologia. Toisessa osassa käsikirjoitukseen liittyvät ongelmat on ratkaistu siten, että sarjakuva on jaettu kymmeneen eri osaan ja jokaiselle osalle on valittu oma käsikirjoittajansa ja piirtäjänsä. Suhtaudun tähän ratkaisuun hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta lopputuloksena on varmasti lukijaystävällisempi sarjakuvalehti, josta lukijalla on myös mahdollisuus saada jotain irti, sen sijaan että lukijaparka turhautuu ja ylikuumentaa aivonsa yrittäessään keksiä vastuaksia sarjakuvan herättämiin kysymyksiin. Toisaalta, etukäteen valitut piirtäjät ja käsikirjoittajat tarkoittavat sitä, ettei kuka tahansa voi enää vain osallistua sarjakuvaan piirtämällä yhden sivun sieltä, toisen tuolta. Ilmeisesti kaikki mukaan tahtovat piirtäjät kuitenkin pääsivät mukana (kaksi tosin joutui varasijalle), mutta silti, en enää koe että kyseessä olisi hauska yhteinen projekti ryhmän jäsenten kesken. Toisaalta lopputulos on edelleen varmasti parempi kuin ykkösosassa ja luultavasti jatko-osa tulee olemaan paljon luettavampi, eikä nytkään piirtäjiä ole valittu elitistisesti ryhmän parhaitten ja coolimpien piirtäjien joukosta, vaan seassa on eri tasoisia piirtäjiä. Se on mielestäni hyvä asia, vaikka se tarkoittaakin laadun vaihtelua, sillä mitenkäs muuten sitä oppisi piirtämään sarjakuvia kuin piirtämällä sarjakuvia ja varmasti tällaiseen projektin osallistuminen kannustaa piirtäjiä jatkamaan harrastustaan. Ja kohottaahan se piirtäjän itsetuntoa nähdä töitänsä paperille painettuna, siitä nyt puhumattakaan että joku niistä vielä tahtoo maksaa! 😉

Maistiaisia jatko-osasta.

Nähtäväksi lopulta jää, millä tavalla Jatkomaan toisessa osassa onnistutaan välttämään kompastuskiviä ja osataanko ykkösosan virheistä ottaa opikseen. Itse jään uteliaana odottamaan lopputulosta.

Jatkomaa:Continumia on luettavissa myös DeviantArtissa!

Sky Doll – muutakin kuin lelu

Genre: Sci-fi, draama, seikkailu

Suositusikäraja: Merkitty Parental Advisory merkinnällä.

Tekijät: Alessandro Barbucci & Barbara Canepa

Julkaisija: Marvel

Sarjakuva aloitettu 2009.

Saatavuus: Suomesta sarjaa on erittäin vaikea löytää, mutta hyvällä onnella voit löytää myyjiä, joilta saa helposti sarjakuvia suomeen.

Vanhoilta tutuilta tekijöiltä syntynyt Sky Doll on aivan eri maata kuin W.I.T.C.H ja sanottakoon, että niin huomattavan upeasta kokonaisuudesta myös tarina on upea.

Sky Doll keskittyy kertomaan Noa nimisestä andoirista (Sky Doll), joka halusi elämälleen paljon parempaa kuin avaruusaluksien peseminen. Vaikka Noalla ei ollut oikeuksia, se ei estänyt häntä haaveilemasta.

Eräänä iltana Noa, pienen onnettomuuden jälkeen törmättyään samalla kahteen nuorukaiseen, Röyhin ja Jahuun, hän karkasi ja ystävystyi pääasiassa Royn  kanssa  ja siitä asti kulkikin heidän mukanaan miesten suorittaessa tehtäviään.

Valitettavasti tuossa maailmassa on meneillään uskonnollisia kahakoita, ja näyttää siltä, että Noa on muutakin kuin vain pelkkä Sky Doll, sillä satunnaisia outoja muistoja, tunteita ja tapahtumia alkaa ilmetä vähät väliä.

Sarjakuvan hahmokaarti, kerronta ja toteutus on miellyttävää katseltavaa ja siinä pysyy hyvin mukana.  Mukaan on myös upotettu hitunen fantasiaa.

Sarja on sen verran tuore, ettei siitä ole kovinkaan monia osia vielä julkaistuna.

Lisää juttua sarjaa koskien voit löytää sille suunnatulta sivustolta.