Jatkomaa:Continumia – kissatohtorin valvovan silmän alla

Lookin' good, feelin' nice. Paperiversiossa yläaosan teksti "FINNISHCOMICS ESITTÄÄ" on jostain syystä tummanvihreä mustan sijasta.

Jatkomaa:Continumia

Genre: Seikkailu, huumori, sci-fi?
Suositusikäraja: –
Tekijät: FinnishComicsDA-ryhmä; Garama, Mlaa, Nya-nannu, Reekar, MisterHessu, Rawyen, Pau-Norontaus, Pene, Extraordered-Gent, Jennipal18, Dragone0408, Moonlightelf, Dragonlurker, Nuorikko, outoSUMI, MAI-Kooyama, xMoonax, F4-Mk3, MewMizu, 349negen, Sunbeamattack
Pituus: 32 sivua (valmis)
Formaatti: Sarjakuva on julkaistu ensin DeviantArtissa, sittemmin omakustanteen muodossa

Miltei kuukausi takaperin san hyppysiini FinnishComicsDA-ryhmän ensimmäisen omakustanteen , “Jatkomaa: Continumian”, ja lupauduin kirjoittamaan arvostelun kyseisestä läpyskästä. Tässä muuton ja kaiken muun ohella arvostelun kirjoittamista piti siirtää kuitenkin hieman tuonnemas, mutta nyt olen valmis teroittamaan kynäni (kuvainnollisesti) ja tarttumaan haasteeseen!

Ennen kuin voin kuitenkaan arvostella FinnishComicsDA:n sarjakuvaa, on kerrottava muutama asia improsarjakuvista. Jatkomaa:Continumia on mikäs muukaan kuin monen ihmisen yhteisvoimin toteutettu improsarjakuva.

Rakastan improsarjakuvien tekemistä yhdessä kavereiden kanssa. Itselleni improsarjakuvat ovatkin aina olleet keino joko a.) pitää hauskaa kavereiden kanssa tai b.) harjoitella sarjakuvan piirtämistä käytännössä. Improissa kun on se hyvä puoli, että kaikki voidaan improvisoida, eikä aikaa pidä käyttää käsikirjoituksen tekemiseen, vaan pääsee suoraan piirtämisen makuun. Mutta koska käsikirjoituksia ei yleensä laadita sarjakuviin turhaa, improsarjakuvat ovatkin yleensä luonteeltaan ja juoneltaan ailahtelevia, kömpelöitä ja epäluontevia. Sen takia itse harvemmin julkaisen omia improjani, sillä en usko että kukaan muu saa niistä irti mitään itseni lisäksi. Yksin tehdyt improsarjakuvat ovat kuitenkin itselleni pääosin harjoituksia.

Netissä kuitenkin törmää suhteellisen usein improsarjakuviin ja usein silloin ovat kyseessä nämä monen piirtäjien yhdessä tekemät improsarjakuvat. Jostain syystä Suomessa improsarjakuvista puhuttaessa moni olettaa automaattisesti että improsarjakuvalla tarkoitetaan nimenomaan monen ihmisen yhdessä tekemää sarjakuvaa, mikä on omituista, sillä sana “improsarjakuva” on minun logiikallani nimenomana lyhyempi versio improvisoiden tehdystä sarjakuvasta. Saatan olla toki väärässäkin. Ehkä väärinkäsitys on syntynyt siitä, että vuoden 2005 paikkeilla Kupolissa tehtiin impromangoja ja netissäkin suureen suosioon nousi improsarjakuva, joka kulki yksinkertaisesti nimellä Impromanga.

Niin tai näin, voisin yleistää että enemmistö kavereiden (tai miksei tuntemattomienkin) kesken tehdyistä improsarjakuvista sisältää lähinnä insideläppää, hahmojen päätöntä parittamista, sokerihumalaista sekoilua ja “kaikkea tosi hauskaa niinQ että pääsi räjähtää tätä lukiessa!”. Itsekin olen tehnyt (ja tulen varmasti tekemäänkin) tällaisia sarjakuvia kavereitten kanssa, osa on päässyt tässä vuosien varrella jopa nettilevitykseen. Siitäkin huolimatta, itse harvoin luen muiden ihmisten improsarjakuvia, sillä en oikeasti saa irti mitään muiden ihmisten sisäpiirihuumorista ja usein improsarjakuvien lukeminen on turhauttavaa. Taso saattaa vaihdella rankastikin piirtäjien kesken (aina jostain syystä improsarjakuvaporukkaan otetaan säälistä se huonommin piirtävä kaveri mukaan, jonka sivut haluaisi lukija vain skipata), juoni on pomppiva tai sitä ei edes ole ja sitten sarjakuvan loisteliaimmat hetket ovat näitä “nyt heitin tosi hauskan vitsin niinQ” milloin lukijan olisi tarkoitus vähintääkin tukehtua nauruunsa. Ei nappaa.

Yhteisvoimin tehty improsarjakuva on kuitenkin eri asia kuin varsininen yhteissarjakuva. Yhteissarjakuvasta puhuttaessa tarkoitetaan sarjakuvaa, joka on useamman kuin yhden tekijän tekemä, mutta kuitenkaan kyseessä ei ole sekopäinen, insidevitseillä kyllästetty, sokerihumalassa piirretty improsarjakuva. Tätä eroa ei kannata unohtaa.

Ja kuten arvata saattaa, suhtaudun erittäin skeptisesti siihen, että improsarjakuvia julkaistaan omakustanteina ja pistetään myyntiin. Yhteissarjakuvien kohdalla tämän ymmärrän, sillä kukapa ei haluaisi painattaa laadukasta, tasokasta sarjakuvaansa ja myydä sitä kanssaharrastajille. Improsarjakuvien kaupittelu taidekujalla sen sijaan vain suututtaa allekirjoittanutta, sillä en tajua mitä niitä myymällä yritetään saavuttaa. (Taskurahoja varmaan.) Lukija harvoin saa kovinkaan paljon irti päättömästä sekoiluimprosta ja vaikka sellaista voisikin ajan kulukseen lukea netistä, itse en ainakaan sellaiseen pennosenia kovinkaan herkästi laita. (Nimimerkillä kokemusta on, kirjahyllystäni löytyy useampikin tällainen kaveriporukalla tehty sekoiluomakustanne ja niiden lukemisen jäljiltä on jäänyt vain hölmö olo. Errr. Onneksi sieltä kirjahyllystä löytyy myös hyviä yhteissarjakuvia.)

Tämän takia suhtauduin myös erittäin skeptisesti Jatkomaa:Continumiaan, mutta kun onnistuin saamaan lehden ilmaiseksi kirjahyllyyni (heh, suhteet, suhteet…), niin mikäs siinä!

Ensimmäinen sivu. Tästä sarjakuva alkaa!

Jatkomaa:Continumia on siis Deviantartissa toimivan FinnishComics-ryhmän jäsenten yhdessä piirtämä improsarjakuva. Kuten yleensäkin improsarjakuvien ollessa kyseessä, ei Jatkomaallekaan ole piirtämisen alussa erikseen suunniteltu juonta, vaan piirtäjät ovat saaneet itse viedä tapahtumia eteenpäin omien halujensa mukaan. Hahmotkaan eivät ole valmiiksi tehtyjä, vaan piirtäjät ovat saaneet tuoda hahmoja tarinaan vapaasti. Sarjakuva starttasi joskus keväällä 2010 ja pääosin sarjakuva eteni siten, että ihmiset valmiiksi päätetyissä, joskin vaihtelevissa vuoroissa piirsivät yhden sivun sarjakuvaa vuoro toisensa jälkeen. (Tosin sarjakuvaa lukiessani huomasin että jotkut ovat piirtäneet parikin sivua kerrallaan, mutta useimmiten yksi piirtäjä on jatkanut vuoronsa aikana sarjakuvaa vain yhdellä sivulla.) Jotkut piirtäjät ovat piirtäneet sarjakuvaan useammankin sivun, mutta sekaan mahtuu myös sellaisia tekijöitä, jotka ovat osallistuneet impron piirtämiseen vain yhden sivun panoksella.

Mielestäni oman improsarjakuvan pystyyn pistäminen on hyvä tapa tiivistää yhteisön jäsenten suhteita ja luoda hyvä ilmapiiri ryhmään. Se, etä sarjakuvaan on voinut osallistua vain yhdellä sivulla on myös hyvä juttu tästä näkökulmasta katsottuna, sillä vähän epäaktiivisempikin piirtäjä on päässyt mukaan “yhteiseen juttuun” ja saanut loppujen lopuksi piirustuksensa painettuun omakustanteeseenkin. Improsarjakuvaan on saanut vapaasti ilmottautua tekijäksi, mikä on nähtävästi estänyt aika tehokkaasti selaisen “aktiivien klikin” muodostumista, mikä sekin on hyvä asia.

En ollut lukenut sarjakuvaa ennen kuin sain omakustanteen luettavakseni, vaikka FinnishComics-ryhmään kuulunkin DeviantArtin puolella, joskin olen aika epäaktiivinen jäsen ja huono osallistumaan tällaisiin ryhmähuvituksiin. DeviantArt sarjakuvan julkaisualustana on kuitenkin mielestäni huono, vaikkakin piirtäjien kannalta se on varmasti kätevä. Lukijana olen kuitenkin huomannut, että DeviantArtissa sarjakuvien lukeminen on jotenkin hankalaa ja epämukavaa, minkä takia en Jatkomaahankaan sen virtuaalisessa muodossa tutustunut.

Paperinen versio sarjakuvasta on kuitenkin yllättävän tyylikäs. Lehden kannet ovat tosin tylyt ja kalpeat, olisin itse toivonut sarjakuvan kanteen jotain muuta kuin pienen kuvan, jossa on photoshopattu kolmelta eri tekijältä hahmoja yhteen ja lätkäisty ylle teksti “Jatkomaa Continumia”. Kuva itsessään on ihan hieno ja pidän siitä ryhmän nettisivuilla, mutta kansikuvaksi se ei mielestäni ole sopiva. Itse olisin valinnut tarkoitukseen jonkun isomman, tähän tehtävään varta vasten tehdyn kuvan, sillä nyt kansi luo sellaisen vaikutelman, että lehti on vain haluttu saada painoon ja kanteen on lätkäisty “jotain nyt vaan mitä irti saadaan”. Myös vihreä, kapitaaleilla kirjoitettu “FINNISHCOMICS ESITTÄÄ” on mielestäni turha ja ryhmän nimen olisi voinut tuoda esille jotenkin elegantimmin ja kauniimmin.
Vaikka takakansi jatkaa tyylillisesti samalla linjalla, on se mielestäni jo paljon esteettisempi. (Vaikka en tajuakkaan miksi takakannenkin teksti piti kirjoittaa isoilla kirjaimilla…)

Sarjakuva alkaa sivun mittaisella “saatekirjeellä” (jota ei valitettavasti ole allekirjoitettu, joten en osaa sanoa kuka tästä on vastuussa), mikä sai ainakin allekirjoittaneen ärtymään. Muuten etusivun teksti on ihan asiallinen ja kertoo mukavasti hieman ryhmän taustaa siitä tietämättömille (tosin olisi hauska kuulla kuinka moni ei-ryhmän jäsen on sarjakuvalehden ostanut, luultavasti kuitenkin muutama) ja valottaa myös hieman itse sarjakuvan syntyvaiheita. Kuitenkin viimeinen kappale ärsyttää suunnattoamasti:

Anna mennä, istu alas ja nauti hetkinen. Ja menee siihen kyllä toinenkin. Nauratpa sitten vitsien nerokkuudelle tai myötähäpeästä, naurat takuuvarmasti joka tapauksessa!

Ensinnäkin; itse en uskaltaisi koskaan, en koskaan taata lukijalle nauruja sarjakuvani lukemisesta, sillä kyseessä on aika iso lupaus. Itse luin Jatkomaa:Continumian ensimmäistä kertaa lähijunassa ja rehellisesti sanottuna hymähdin vain kerran. Nauran kyllä usein ääneen (esimerkiksi eilen luin Oblivion Highia lähijunassa ja tyrskähtelin pariinkin otteeseen, tosin en kyseisen sarjan hauskoille vitseille vaan… Noh…), mutta, kuten sanottua, en hirveästi saa irti mitään muiden ihmisten piirtämistä sekoilusarjakuvista. Se yksi hymähdys ja naurun puuttuminen ei olisi edes haitannut minua, ellei heti etusivulla olisi luvattu että tulen saamaan hyvät naurut. Älkää, ihmiset, luvatko asioita joita ette voi pitää!

Tälle kirjoittaja naurahti...

Mutta kuten sanottua, lehden visuaalinen ilme oli kuitenkin yllättävän kiva. Pidän siitä että sivuihin on jätetty reippaasti valkoiset marginaalit, sillä ne tuovat yhtenäisyyden tunnetta sarjakuvaan, jonka sivut ovat muuten niiiin erilaiset tekijästä riippuen. Pidän myös ideasta laittaa jokaiselle sivulle kyseisen piirtäjän deviantArt-nickin, -iconin ja -osoitteen. Näyttää erittäin hyvältä, ja kätevää että sarjakuvan tekijän nickin näkee heti sivun luettuaan! Kaikki piirtäjät on vieläpä listattu erikseen sarjakuvan viimeiselle aukeamalle, mistä löytyy myös linkit alkuperäisiin sivuihin DeviantArtissa. Tykkään paljon ja sarjakuvan piirtäjät ovat saaneet ansaitsemansa huomion.

Kiva ulkoasu ei kuitenkaan pelasta kaikkea. Heti ensimmäisen lukukerran jälkeen tajusin, ettei omakustanne vain ole oikea muoto tällaisen sarjakuvan julkaisemiseen. Lehdessä on yli kolmekymmentä sivua ja siitä huolimatta viimeisen sivun jälkeen jää olo, että jotain jäi puuttumaan ja että sarjakuva jäi kesken. Cliffhangerit ovat kivoja hyvin käytettynä ja silloin, kun ne saavat lukijan mielenkiinnon pysymään korkealla ja odottamaan toista osaa, mutta tässä tapauksessa se ei vain toimi. Oikeastaan mitään ei sarjakuvan aikana selitetä, heitellään vain uusia entistä mystisempiä vihjailuja ja hahmoja tuodaan loppua kohden lisää ja lisää näyttämölle. Kuten takakannen teksti lupaakin, “kysymysten määrä kasvaa ekspotentiaalisesti”, mutta se ei ole hyvä asia, jos kysymyksiin ei tarjota edes alkeellisinta vastausta. On tärkeää, että jos sarjakuvassa esitetään kysymyksiä lukijoille, että niihin myös vastataan. Tietenkään kaikkea ei pidä näyttää heti ja on hyvä pitää jännitystä ylllä, mutta liika on liikaa. Sarjakuvaa lukiessa ei esimerkiksi käy ilmi miksi ihmeessä Sari ja Sami ylipäätään ovat pimeässä luolassa, kuka tämä mystinen tohtori on, mistä tämä mystinen tohtori tuntee Samin… Ja kuka on tuo nainen sivulla viisitoista joka sivulla kuusitoista sanoo, että “Nyt kun heillä on kuolematon, jäljellä on enää kolme…. ja kun kaikki ovat koossa… Minä saan viimein haluamani….!!”. Mitä ihmettä nainen sillä tarkoittaa? Missä ihmeessä nainen edes on? Ja miksi nainen ei enää esiinny muilla sivuilla??? Mitä ihmettä ovat kissankynsiagentit? Mitä Samin lehtoveli Tuukka ja Lilluri oikein tekevät aluksella? Mitä ihmettä????

Kun sarjakuva loppuu tähän sivuun, lukija tuntee olonsa hämmentyneeksi.

Minulle tulee usein tällainen olo kun luen improsarjakuvia, ja se ei ole hyvä asia. Jokainen piirtäjä haluaa tuoda jotain uutta ja jännittävää yhteiseen sarjakuvaan, kenties saadakseen kehuja, kenties saadakseen toiset piirtäjät nauramaan, en tiedä. Toisaalta on hieno juttu että piirtäjät haluavat kukin viedä sarjakuvaa eteenpäin, mutta lopputuloksena on usein tämän tyyppinen sillisalaatti, että juonikuvioita luodaan jokaisen sivun aikana muutama lisää, osa sammuu ja unohtuu, osa jatkuu… Ja kohta huomataan että olemme ihan sivuraiteilla. Hei, eikös ideana ollut se että herr Doktor tekee jotain mystisiä kokeita jonka perusteella Sami on kuolematon? Miksi tuo mystinen “minä saan viimein haluamani”-nainen vain ilmestyy ja katoaa ja miksi Lilluri ja Tuukka vain ilmestyvät hakemaan Samin? Tekevätkö Lilluri ja Tuukka töitä tuolle mystiselle naiselle? Mitä häh????

Kun kysymyksiä on liikaa, eikä niihin vastata, lukijalle tulee turhautunut olo ja usein turhautuminen johtaa siihen että suuttuu tai että luovuttaa ajattelemisen suhteen ja nakkaa sarjakuvan nurkkaan. Sen takia niihin kysmyksiin olisi erittäin, erittäin mukavaa saada vastauksia. Tiedän kuitenkin että se on hyvin vaikeaa, kun piirtäjiä on mukana niin monta ja jos piirtäjien kanssa etukäteen suunnittelisi juonen, edes pääpiirteittän, silloinhan idea improsarjakuvasta hieman romuttuisi…

… Ja juuri tämän takia en suosittele improsarjakuvien julkaisemista! On turhauttavaa lukea sarjakuvia, joista ei ymmärrä mitään ja jotka herättävät vain kysymyksiä lukijan mielessä, mutta eivät anna mitään vastauksia, mutta jos sarjakuvaa ryhdyttäisiin suunnittelemaan ja käsikirjoittamaan lukijaystävällisemmäksi, ei kyseessä olisi enää improsarjakuva. Haluan kuitenkin että ihmiset piirtävät improsarjakuvia, sillä se on hauskaa ja kivaa ja yhdessä tehtynä sosiaalistakin. En vain henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi ne improsarjakuvat pitää tuoda myytäväksi asti.

Tuukka on ihku ja Tuukka on ihku, kirjoittajakin haluaa oman lehtoveljen jonka isä on lintu. ; ^ ;

Jotta tämä arvostelu ei menisi pelkäksi valitusvirreksi, täytyy myöntää että on Jatkomaassa muitakin onnistuneita juttuja kuin lehden ulkoasu. Ensinnäkin pidän siitä, ettei kukaan “omista” hahmoja. Olen lukenut liikaa improsarjakuvia, missä jokainen piirtäjä luo oman hahmon ja lopputulos muistuttaakin sitten lähinnä huonoa roolipeliä, kun jokainen piirtäjä yrittää tuoda sen oman ihQhottishahmonsa esille ja kenties vielä parittaa sitä jonkun toisen ihQhottishahmolle. Lopulta sivut ovat vain hahmojen ihQhottisposeilua täynnä, eikä mitään tapahdu. (Ruusunterälehtien kanssa poseeramista ei lasketa tapahtumaksi!!) Niinpä on raikastavaa, että Jatkomaa:Continumiassa kaikki hahmot ovat kaikkien, eikä kukaan omista heitä. Piirtäjät saavat vapaasti lisätä hahmoille esimerkiksi siivet tai veljen tai nimen, jos haluavat, ilman että kukaan mustasukkaisesti tulee huutamaan että “et sä voi kun se on mun rakas lapseni!!!”. Pidän muutenkin sarjakuvan hahmoista, esimerkiksi Tuukka on erittäin sympaattinen, herr Doktorista, monokkelia käyttävästä kissasta puhumattakaan. Piirtojälkikin on paikoitellen erittäin mukavaa, eikä sekaan mahdu kuin muutama sivu, jonka haluaisi skipata, ja seon varsn hyvä saavutus improsarjakuvalta. Hieman lukunautintoa kuitenkin pilaa se, että ilmeisesti kaikki sivut eivät ole olleet resoluutioltaan painoon soveltuvia, kun osassa sivuista on nähtävässä selkeästi pikselöitymistä ja jopa kannen kuva on hieman epätarkka! Jatko-osaa painattaessa kannattaa muistaa pyytää sivut tekijöiltään mahdollisimman hyvälaatuisina ja oikeassa formaatissa, ettei painojälki kärsi.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Jatkomaa:Continumia on ihan kiva improsarjakuvaksi ja pidän siitä, että ryhmässä on lähdetty tällaista tekemään. Myös omakustanteen tekeminen on kiva asia ryhmän henkeä ajatellen, monelle tämä on varmasti ensimmäinen kerta kun heidän piirustuksiaan painetaan ja itse ainakin tutustuin muutamaan hyvään piirtäjään nimenomaan tämän sarjakuvan kautta, enkä usko, että olisin heitä muualta edes bongannut. Improsarjakuva toimii myös siis näyteikkunanan monelle piirtäjälle. Katsoisin hyvällä, että ryhmä jatkaisi tällaisten projektien tekemistä, sillä se varmasti kohottaa ryhmän sisäistä ilmapiiriä ja kannustaa jäseniä piirtämään sarjakuvaa.

Kuitenkin, lehti on auttamattomasti liian lyhyt improsarjakuvalle. On olemassa hyviä omakustanteita jotka ovat alle tuon kolmekymmentä sivua, mutta improsarjakuvissa ruutu- ja sivutilaa ei ole aina käytetty kovin fiksusti, joten sekaan mahtuu useita hukkasivuja, jotka vievät ikään kuin turhaan tilaa lehdestä. En kuitenkaan osaa antaa vastausta miten olisi voitu tehdä toisin, sillä ainoa vinkki mikä tulee mieleen on “tehkää se saakutin käsikirjoitus”, mutta kuten olen jo edempänä pariin otteeseen sanonut, silloin idea hauskasta improsarjakuvasta kärsisi huomattavasti.

Tosin nythän asiat ovat käsittääkseni sillä tolalla, että Jatkomaa:Continumialle ollaan tekemässä parhaimmillaan jatko-osaa, joka kulkee ilmeisesti nimellä Jatkomaa 2: Antologia. Toisessa osassa käsikirjoitukseen liittyvät ongelmat on ratkaistu siten, että sarjakuva on jaettu kymmeneen eri osaan ja jokaiselle osalle on valittu oma käsikirjoittajansa ja piirtäjänsä. Suhtaudun tähän ratkaisuun hieman ristiriitaisin tuntein. Toisaalta lopputuloksena on varmasti lukijaystävällisempi sarjakuvalehti, josta lukijalla on myös mahdollisuus saada jotain irti, sen sijaan että lukijaparka turhautuu ja ylikuumentaa aivonsa yrittäessään keksiä vastuaksia sarjakuvan herättämiin kysymyksiin. Toisaalta, etukäteen valitut piirtäjät ja käsikirjoittajat tarkoittavat sitä, ettei kuka tahansa voi enää vain osallistua sarjakuvaan piirtämällä yhden sivun sieltä, toisen tuolta. Ilmeisesti kaikki mukaan tahtovat piirtäjät kuitenkin pääsivät mukana (kaksi tosin joutui varasijalle), mutta silti, en enää koe että kyseessä olisi hauska yhteinen projekti ryhmän jäsenten kesken. Toisaalta lopputulos on edelleen varmasti parempi kuin ykkösosassa ja luultavasti jatko-osa tulee olemaan paljon luettavampi, eikä nytkään piirtäjiä ole valittu elitistisesti ryhmän parhaitten ja coolimpien piirtäjien joukosta, vaan seassa on eri tasoisia piirtäjiä. Se on mielestäni hyvä asia, vaikka se tarkoittaakin laadun vaihtelua, sillä mitenkäs muuten sitä oppisi piirtämään sarjakuvia kuin piirtämällä sarjakuvia ja varmasti tällaiseen projektin osallistuminen kannustaa piirtäjiä jatkamaan harrastustaan. Ja kohottaahan se piirtäjän itsetuntoa nähdä töitänsä paperille painettuna, siitä nyt puhumattakaan että joku niistä vielä tahtoo maksaa! 😉

Maistiaisia jatko-osasta.

Nähtäväksi lopulta jää, millä tavalla Jatkomaan toisessa osassa onnistutaan välttämään kompastuskiviä ja osataanko ykkösosan virheistä ottaa opikseen. Itse jään uteliaana odottamaan lopputulosta.

Jatkomaa:Continumia on luettavissa myös DeviantArtissa!

Testudo – avaruusasemalla tapahtuu kummia

Arvostelun kirjoittaja pitää kannesta, sillä kirjoittaja pitää kohtalokkaista naisista

TESTUDO

Genre: Sci-fi, kauhu
Suositusikäraja: K-15
Tekijä: Eyeless1703 / Hannele Kurronen
Pituus: 30 sivua (kesken)

Testudo on scifi- & kauhu-sarjakuva, jonka takaa löytyy nimimerkki Eyeless1703. Synopsiksessa kerrotaan sarjakuvan tapahtumapaikaksi Queenie III-niminen vankeinsiirtoalus, jonka pieneen miehistöön kuuluvat Modo-niminen ihmiskapteeni, Shaula-kokki (jonka kanssa Modolla on ilmiselvästi jonkinlaista säätöä), Grimm-niminen sekarotuinen mekaanikko, monitoiminainen Tiya sekä lääkintämiehen tointa hoitava Hacket, joka on verhonnut koko päänsä jonkin sortin hengitysmaskihuppusysteemillä. Tätä arvostelua kirjoittaessa sarjakuvaa on julkaistu 30 sivua ja ikäsuositus on K15.

Ensimmäiseksi Testudo erottuu edukseen suomalaisesta nettisarjakuvatarjonnasta Eyelessin tyylin puolesta – suurin osa nettisarjakuvista kun on enemmän tai vähemmän manga-vaikutteista, mutta Eyelessin kohdalla ei ole vaikea arvata onko vaikutteet saatu Marvellin vai Arina Tanemuran tuotannosta. Sarjakuva on myös väritetty kauniisti ja itseäni miellyttää varsinkin se miten käsin tehdyltä jälki näyttää. Värimaailma tukee onnistuneesti sarjakuvan tapahtumia. Alussa, kun kaikki vaikuttaa vielä varsin viattomalta ja harmittomalta, värit ovat selkeästi lämpimämmät, voimakkaammat ja, no, värikkäämmät. Sitten kun siirrytään Queenielle niin väritkin latistuvat, mutta eivät kuitenkaan täysin harmaasävyisiksi. Värit on siis onnistuneesti valjastettu itse tarinan tukijaksi!

Käsintehtyä vaikutelmaa syö kuitenkin tietokoneella jälkeen päin lisätyt tekstit, sillä valmisfontti tuntuu todella tönköltä ja persoonattomalta Eyelessin oman kynänjäljen rinnalla… Käsin tekstaaminen kunniaan!

Olenko se minä, vai onko Shaulalla ja Modolla jotain säätöä?!

Eyelessin länsimaalaisvaikutteisessa tyylissä on kuitenkin ajoittain myös kompastumisia. Piirtäjän helmasynti tuntuu olevan suhteettoman suuret päät. Välillä tuntuu myös siltä, ettei anatomia olekaan ihan niin hyvin hallussa kuin mitä tyylittely vaatisi. (Esimerkiksi sarjakuvan uusimmilla sivuilla Tiyan kasvonpiirteet ovat muuttuneet entistäkin tyylitellymmiksi ja nenä sen kun vain kyömistyy sivu sivulta… Välillä lopputulos näyttää luonnottomalta ja saa miettimään, kuinka iso osa jäljestä on muualta opittua ja mikä itse tutkittua?)

Sarjakuvan hahmodesignit ovat siinä mielessä onnistuneita, että miehistön jäsenet todellakin tunnistaa toisistaan. Eläimellisemmät ja ihmismäisemmät hahmot istuvat myös hyvin samaan sarjakuvaan ja piirtäjä on selkeästi molempien hahmotyyppien piirtämisessä samalla tasolla. Pidän myös siitä että hahmojen vaatteet on pidetty varsin neutraaleina, sillä hahmojen kasvoissa ja muussa anatomiassa onkin paljon enemmän erikoisia yksityiskohtia. Esimerkiksi Grimmillä näyttäisi olevan kahden käden sijasta neljä kättä. Toisaalta mielessä herää kysymys, mikä funktio neljällä kädellä on – varsinkin kun myöhemmin sarjakuvassa näyttäisi siltä että myös usealla sivuhahmolla on kahden sijasta neljä kättä.

Tästä voisikin hypätä sujuvasti kerrontaan. 😀

Eyelessin länsimaalaisvaikutteet näkyvät myös tarinankerronnan saralla. (Tosin enemmistö nettisarjakuvista on varsin länsimaalaisia juonen kuljetuksen ja ruutujakojensa puolesta, mikä ei siis sinänsä ole ihmeellistä.) Toisaalta tarinankerronta sopii yhteen itse kuvituksen kanssa, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että länsimaalaisia sarjakuvia vaivaa usein jonkinlainen tönkköys. Varsinkin dialogien kohdalla. Välillä myös Testudo sortuu tällaiseen tönkköyteen ja länsimaalaiselle (varsinkin yhdysvaltalaiselle) sarjakuvalle tyypillisesti tarinankerronta ei ole kovin hahmolähtöistä.

Tämä kohta sai kirjoittajan nauramaan ääneen...

Itse nautin hahmokemioiden haistelemisesta ja siitä, että hahmon mielen maisemia kuvataan tarkasti ja syvällisesti. Testudossa pääosassa ovat kuitenkin itse tapahtumat, jotka nekin ovat kyllä mielenkiintoisia. On kuitenkin harmi, että 30 sivun aikana itse päähahmokaartiin on ehditty tutustua vain pintapuolisesti. Lukijalle on selvinnyt että Modo on eronnut ja hän on menettäny silmänsä sodassa. Ja että Shaulalla ja Modolla on selkeästi jonkinlaista säätöä. Ja Grimm on rääväsuu joka ei osaa oikein käyttäytyä.

Siihen se sitten jääkin… Itse kaipaisin enemmän hahmojen taustojen ja motiivien valottamista, sillä kaikesta saa kuitenkin sellaisen kuvan, että Eyeless itse kyllä tuntee hahmonsa paremmin kuin hyvin.

Myös sarjakuvan kuvakerronta valitettavasti välillä kärsii tönkköydestä. En voi varmastikaan liikaa painottaa miljöön kuvaamisen tärkeyttä! Testudossa on yksi ainoa valaiseva, hyvä miljöökuva ja se löytyy oikeaoppisesti sarjakuvan ensimmäiseltä sivulta. Miljöötä kannattaa kuvata kuitenkin myös muuallakin kuin sarjakuvan alussa. Voisi sanoa, että miljöökuva on paikallaan aina kun sarjakuvan tapahtumapaikka vaihtuu, tai ainakin kun paikka esiintyy sarjakuvassa ensimmäistä kertaa. Itseäni hämmentää todella paljon, ettei esimerkiksi Queenieta ole kuvattu kertaakaan sarjakuvan aikana kokonaan ja selkeästi ulkoa päin. Nyt jää hämärän peittoon minkä mallinen alus on kyseessä, kuinka suuri se loppujen lopuksi on ja niin pois päin. Myös kohtaus, jossa Queenien miehistö siirtyy Da´ika-planeetalle on sekava ja sekavuus johtuu juuri miljöön kuvauksen puutteesta. Planeetta olisi voitu kuvata kaukaa, tai ainakin matka, jonka miehistö kulki omalta alukseltaan … Sinne missä he nyt ovatkaan. Synopsiksesta käy ilmi että Da´ika on pieni kommuunin omainen avaruusasema, mutta vaikka sarjakuvassa näkyy tärkeän näköisiä tyyppejä univormut päällään, niin tilan tuntua ei ole. Henk. koht. en yhtään hahmota millainen paikka Da´ika on – onko se siis planeetta jolle on rakennettu avaruusasema, onko planeetalla muutakin, vai kattaako avaruusasema koko planeetan pinta-alan? Vai häh?

Sarjakuvasta löytyy myös sitä luvattua kauhua.

Sarjakuvan alusta haluaisin sanoa sen, että ensin pidin sitä todella irrallisena ja outona ja tyhmänä. 😀 Mutta taisinkin nyt tajuta mitä siinä tapahtuu ja olen aika innoissani siitä! Mutta itse olisin pidentänyt alkua hieman, nyt se on liiankin välähdyksenomainen ja toisen sivun tapahtumat ovat varsin epäselvät. Ensimmäisen kolmen ruudun aikana ”kaikki on hyvin” eikä lukija oikein ymmärrä että mitä lapsi kummastelee ja sitten onkin jo jotain mystistä mutaa naamassa. Ymmärrän ettei ole ehkä haluttu esitellä tätä mystistä pahaa lähikuvassa vielä sarjakuvan tässä vaiheessa, mutta hieman hitaammin ja selkeämmin kohtauksen olisi silti voinut viedä läpi.

Mutta ylipäätään Testudo vaikuttaa juonensa puolelta varsin mielenkiintoiselta, varsinkin kun ottaa huomioon että kyseessä on harrastelijanettisarjakuva. 😀 Sarjakuvassa on hienosti onnistuttu saamaan aikaan inhottavan ahdistava ja vastenmielinen tunnelma, mikä on todella harvinaista kun kyseessä on harrastajan voimin tehty sarjakuva. (Ja monet ammattisarjakuvatkin epäonnistuvat yrittäessään piirtää jotain mukamas pelottavaa.) Itseäni ainakin inhottaa todella paljon joku mystinen loinen joka tulee ja kaivautuu sitten uhrinsa navasta ulos… Ynhn ! Toivottavasti Eyeless jaksaa jatkaa puurtamistaan sarjakuvan parissa, sillä vaikka Testudo vaikuttaa omaan makuuni hieman liian toimintapainotteiselta, niin itse lukisin mielelläni tarinan loppuun, sen verran omintakeinen tekele kuitenkin suomalaisen nettisarjakuvan piirissä.

Sarjakuvaa pääsee lukemaan täältä!

Tämä, jos jokin, on hämmentävää!

Teksti: Sofia Sotavalta
Artikkelin kuvat: Eyeless1703/Hannele Kurronen

Sky Doll – muutakin kuin lelu

Genre: Sci-fi, draama, seikkailu

Suositusikäraja: Merkitty Parental Advisory merkinnällä.

Tekijät: Alessandro Barbucci & Barbara Canepa

Julkaisija: Marvel

Sarjakuva aloitettu 2009.

Saatavuus: Suomesta sarjaa on erittäin vaikea löytää, mutta hyvällä onnella voit löytää myyjiä, joilta saa helposti sarjakuvia suomeen.

Vanhoilta tutuilta tekijöiltä syntynyt Sky Doll on aivan eri maata kuin W.I.T.C.H ja sanottakoon, että niin huomattavan upeasta kokonaisuudesta myös tarina on upea.

Sky Doll keskittyy kertomaan Noa nimisestä andoirista (Sky Doll), joka halusi elämälleen paljon parempaa kuin avaruusaluksien peseminen. Vaikka Noalla ei ollut oikeuksia, se ei estänyt häntä haaveilemasta.

Eräänä iltana Noa, pienen onnettomuuden jälkeen törmättyään samalla kahteen nuorukaiseen, Röyhin ja Jahuun, hän karkasi ja ystävystyi pääasiassa Royn  kanssa  ja siitä asti kulkikin heidän mukanaan miesten suorittaessa tehtäviään.

Valitettavasti tuossa maailmassa on meneillään uskonnollisia kahakoita, ja näyttää siltä, että Noa on muutakin kuin vain pelkkä Sky Doll, sillä satunnaisia outoja muistoja, tunteita ja tapahtumia alkaa ilmetä vähät väliä.

Sarjakuvan hahmokaarti, kerronta ja toteutus on miellyttävää katseltavaa ja siinä pysyy hyvin mukana.  Mukaan on myös upotettu hitunen fantasiaa.

Sarja on sen verran tuore, ettei siitä ole kovinkaan monia osia vielä julkaistuna.

Lisää juttua sarjaa koskien voit löytää sille suunnatulta sivustolta.