Skenejen eroaminen sarjakuvamaailmassa

Tämän artikkelin meille lahjoitti Aura Ijäs, joten suurkiitokset hänelle tästä edelleen ajankohtaisesta artikkelista!

---

 

Minua pyydettiin kirjoittamaan skenejen eriytymisestä. En ole tosin paras puhumaan asiasta, sillä en ole itse ollut enää muutamaan vuoteen kunnolla ”sisällä” yhdessäkään skenessä, jos koskaan. Joten en ole täysin varma miten lähestyä tätä aihetta ilman, että syyllistyn perusteettomiin väitteisiin. Mutta en ole voinut olla huomaamatta, että sarjakuvaporukat ovat yhä jakautuneet eri osastoihin, jotka eivät juuri ole tekemisissä toistensa kanssa, eivätkä tiedä toistensa tekemisistä juuri mitään.

Tämä on tietenkin kärjistys. Aina löytyy niitä jotka lukevat kaikkea ja hakevat vaikutteensa piirtäjänä eri puolilta. Mutta monet muutkin ovat sitä mieltä että selkeä jako on olemassa, ja se haittaa. Toiset taas näkevät että mitään jakoa ei enää ole. Yritän siis tässä kirjoittaa kärjistetyistä jaoista ja siitä miten se vaikuttaa piirtäjiin.

Selkeimmin eriytyminen näkyy vastakkainasettelussa manga vs. perinteinen sarjakuva, joka yhä kituuttaa elossa siitä huolimatta, että manga ei ole enää mikään uusi juttu. Perinteisen sarjakuvan alle menee ilmeisesti kaikki muu paitsi manga. Mangavaikutteinen sarjakuva jää keikkumaan näiden kahden väliin, vailla selkeää paikkaa minne kuulua. Perinteisen sarjakuvan kentällä on lisäksi omia pienempiä sotia. Ja vielä yksi muista erillään oleva alue on koirasarjakuva, johon en ole liiemmälti tutustunut ja siis jäävi puhumaan siitä mitään. Mutta näin ulkopuolisen näkökulmasta se vaikuttaa joukolta tyylillisesti lähes identtisiä piirtäjiä, joiden alkuperä on Hopeanuolessa.

Usein käy niin että varsinkin nuori piirtäjä lukee esimerkiksi vain valtavirtamangaa ja saa kaikki vaikutteensa siitä. Tai koirasarjakuvaa. Tai mitä tahansa. Yksipuolisuus on kuitenkin piirtäjän vihollinen, ja puhun siitä lisää myöhempänä. Mangavaikutteiden yksipuolisuus on ollut tapetilla, ja ihan syystäkin, mutta en oikein sulata väitettä ettei mangavaikutteinen sarjakuva voisi olla persoonallista. Jos ottaa vaikutteensa suoraan ”taidesarjakuvasta” (mitä se sitten onkin), se on ihan ookoo ja tuloksena on jotain originaalia, mutta mangavaikutteet tekevät piirroksesta heti kopioidun.

Kun aloitin sarjakuvien tekemisen, manga oli Suomessa suhteellisen uutta ja lähinnä pienten harrastajapiirien juttu. Tykästyttyäni tyyliin aloin piirtää itsekin mangavaikutteisesti. Sain kuitenkin puolustella tyylivalintaani suunnilleen joka toiselle vastaantulijalle, ja kuulin mm. ettei suomalaisella ole oikeutta piirtää mangaa. Tämä ei aluksi haitannut, sillä uskoin valitsemaani suuntaan, mutta mitä enemmän ”et sä piirrä ollenkaan omalla tyylillä?” raikasi, sitä enemmän minusta alkoi tuntua että mangavaikutteet saattavatkin olla este piirtäjän uralle. Huomio kiinnitettiin useammin mangavaikutteisiin kuin puutteisiin, joita piirustustaidossani oli (ja on yhä). Ajattelin kuitenkin, että ehkä muutamassa vuodessa asiat muuttuvat, mangasta tulee valtavirtaa, skenet sekoittuvat enemmän ja piirtäjille aukenee mahdollisuuksia…

Toisin kävi.

Manga ja ”kaikki muu” ovat yhä erillään, ja eri ryhmät eivät ilmeisesti tiedä toistensa tekemisistä juuri mitään. Eikä siihen kuulemma koeta tarvettakaan, ainakaan mangapuolella. Myös Otto Sinisalo kirjoitti asiasta Anime-lehteen viimeisessä Bedefiili muistelee-kolumnissa. Toive oli, että mangakulttuuri monipuolistuisi ja lukijat ylittäisivät rajoja puolin ja toisin. Mutta manga on Suomessa yhä pitkälti pikkutyttöjen juttu, mangaharrastajat ovat omassa poterossaan eivätkä juuri tule sieltä ulos, ”perinteisellä puolella” luetaan hyvin vähän mangaa ja mangapuolella muuta sarjakuvaa. Mangavaikutteitakin halveksutaan yhä, joskaan ei ehkä yhtä paljon kuin vielä muutama vuosi sitten. Niistä saattaa olla haittaa jopa kouluihin hakiessa.

Tämä sitten vaikuttaa erityisesti mangavaikutteisiin tekijöihin. Moni onkin irtautunut mangaskenestä ja lopuille ei löydy omaa kohderyhmää. Markkinoidako sarjakuvaansa mangaa vihaaville bedefiileille? Vai kenties mangapuolelle, jossa kulutetaan pääasiassa aitoa japanilaista viihdettä? Bedefiilit ovat oikeastaan usein myötämielisiä mangaa kohtaan, mutta olisikohan oikeampi paikka silti piirtää harrastuspohjalta doujinsheja muille mangafaneille? Suurin osa taitaa tehdä juuri näin. Tilanne ei onneksi ole ihan näin kärjistetty, mutta on hassua että Suomi pursuaa piirtäjiä jotka haluavat tehdä omaa mangaa, mutta silti mangavaikutteiselle sarjakuvalle ei ole kysyntää. Myönnettäköön että suuri osa tosin piirtää lähinnä yksittäisiä kuvia, ja kaikilla ei toki ole edes halua yrittää ammattilaiseksi. Mutta onko mangavaikutteisella piirtäjällä edes mahdollisuutta päästä eteenpäin harrastelijatasolta?

Olen vuosien aikana nähnyt runsaasti ihmisiä, jotka eivät suostu tutustumaan asiaan X sen takia, että heillä on siitä ennakkoluuloja. Manga on kuraa ja mangaernut ärsyttäviä. Suomalainen sarjakuva on kuraa. Milloin mikäkin on kuraa. Muistan, sillä itsellänikin oli lyhyt ”vain manga on hyvää”-vaihe, joka onneksi meni ohi yhtä nopeasti kuin tuli. Mangapiirtäjät ovat ahtaissa porukoissaan ja varsinkin nuorilla, sinänsä kunnianhimoisilla tekijöillä, on ollut hyvin vaikeaa kokeilla uusia välineitä, lukea jotain mikä ei ole mangaa tai hankkia vaikutteita jostain mikä ei ole joko mangaa tai nättiä. Tällä reseptillä saadaan kuitenkin hyvin yksipuolisia piirtäjiä.

Luovan työn tekijöille toitotetaan aina sitä että pitäisi olla kiinnostunut kaikesta ja tutustua kaikkeen. Moni ei liian nuorena osaa vielä ajatella näin, ja usein neuvot vain sivuutetaan. Kun kuluu muutama vuosi, ne tajutaan viimein itse ja jaetaan eteenpäin. Eli nyt seuraa perinteinen saarna:

Luovan työn tekijöille on tärkeää saada mahdollisimman paljon materiaalia jonka avulla työstää omia juttuja. Uusiin asioihin kannattaa tutustua, sillä kokeilematta ei tiedä löytyykö sieltä sittenkin jotain mielenkiintoista. Ulkona kannattaa katsella ympärilleen. Luonnoskirjaa on hyvä pitää aina mukana. Kirjastossa kannattaa selailla sarjakuva-albumeja, jotka eivät kuulu siihen omaan harrastukseen. (Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että pitäisi hampaat irvessä kuluttaa tuntikausia lukien jotain, mistä ei ole lainkaan kiinnostunut.) Taidenäyttelyissäkin voi käydä kun siihen on mahdollisuus. Esimerkiksi sellaiset tutut tekijät kuin Edelfelt tai Gallen-Kallela tarjoavat sarjakuvantekijällekin paljon. Tai vaikka Carl Larsson, jonka näyttely on tätä kirjoittaessa juuri tullut Ateneumiin.

Myös ”tylsiin” asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kuten esimerkiksi taustoihin. Poseerauskuvia on hauska piirtää, mutta ilman hyvin rakennettua maailmaa ja taustatyötä ei sarjakuvan maailma tunnu todelliselta. Monet sanovat tässä että aina taustoilla ei ole mitään merkitystä, sillä se mikä on tärkeää on mitä hahmojen päässä tapahtuu. Aina monimutkaisia taustoja ei tarvitakaan, ja kaikissa tapauksissa ei lainkaan. Mutta olen nähnyt lukuisia esimerkkejä siitä että taustoja olisi tarvittu, mutta tekijä ei ole jaksanut tehdä niitä. Myös ympäristön avulla voi kertoa hahmon tunnetiloista. Monesta shoujomangasta taustat uupuvat miltei kokonaan, mutta kun sarjasta tehdään anime, yhtäkkiä taustat ovat paljon suuremmassa osassa ja osaltaan auttavat tunnelman luomisessa.

Porukkaan kuuluminen ei ole paha asia, mutta liika eristäytyminen omaan poteroon voi kostautua. Ilman taustatyötä ja muista piireistä ammentamista meillä ei olisi esimerkiksi Kaoru Morin mangaa, Professor Laytonia tai vaikka Planetesia. Myös yhteydenpidosta muiden ryhmien välillä olisi varmasti enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikka koettaisiinkin ettei oma skene tarvitse mitään kontakteja muihin ryhmiin.

Omakustanne aarteet Traconista!

Long time no see! Pahoittelen ensiksi laiskuuttani, mutta nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hieman kirjoittaa esyttelyn poikasta omakustanteista, mitä Traconista tuli naahittua.

Tracon yleisesti oli miellyttävä kokemus ja toivon, että se olisi ensivuonnakin yhtä antoisa ja mukava kokemus (ja oiva mahdollisuus hankkia muiden tekemiä omakustanne sarjakuvia, YAY!).

Tapahtumassa tuli törmättyä moneen ihmiseen joihin olin tutustunut lähinnä netissä, sekä muutama ”yllätysvieras” käväisi taidekujalla esittäytymässä.

Ensiksi tietenkin iskin silmäni itse kiertäessäni Wurriin, joka on Wolfpearlin omakustanne sarjakuva. Sarjakuvasta on yleisesti netissä jo paljon puhuttu ja kehuttu, eikä tietenkään suotta. Yleisesti ottaen minä itse en pidä koiraeläin sarjakuvista, mutta Wurr herätti kiinnostukseni jo silloin, kun olin kuullut siitä ja nähnyt satunnaisia piirroksia siihen liittyen.

Kyseessä ei ole perinteinen, jo kliseeksi muodostunut tarina; Syntyy erikoinen koiranpentu, jonka vanhemmat (tai toinen) kuolevat ja ennen tätä pennun emä/isä piilottaa pienokaisen, mistä tämä sitten näkee miten hänen vanhempansa kohtaavat loppunsa. Samalla minuutilla pentu vannoo kostoa vanhempiensa menetyksen vuoksi ja niin edelleen.

Ei, Wurr ei ole tällaista.

”Faamme häädön”

Kraaterin karu erämaa on koti hornanhurtille, kuten Iacarille ja hänen laumalleen. Vaativat olosuhteet ovat opettaneet Iacarin ajattelemaan aina ryhmänsä etua.

Nyt vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä, kun ystävykset ajetaan heidän maailmansa laidalle.”

Wolfpearlin piirrosjälki ja hahmodesignit herättävät myös paljon huomiota, sillä sarjakuvassa ei nähdä ollenkaan viitteitä Hopeanuoli fandomista, vaan hän on kehittänyt tyylinsä ulos siitä, pitäen kuitenkin sen hillittynä eikä ole siis luonut mitään enkelinsiipisiä sparkledogeja. Luvassa on siis mutatoituneita hurttia, epätoivoa ja jännitystä.

Minun on luettava tämä sarjakuva yhdeksi suosikikseni ja olin jopa onnellinen löytäessäsi sarjakuvalle myös jatkoa Wolfpearlin DeviantART tililtä.

Valitettavasti en osaa sanoa, kuinka suuret mahdollisuudet on saada näin conien ulkopuolella Wurr käsiinsä, mutta uskon, että tekijältä voi silti asiasta kysyä enemmän.

EDIT: Saamiemme tietojen mukaan ensimmäinen painos on myyty loppuun!

Ehdottomasti lukemisen ja ostamisen arvoinen teos.

Toinen, mikä tuli vastaan, oli Team Pärvelön TentaLOVE. Vaikka itse ei suoranaisesti tullutkaan tätä ostettua (ja nyt kaduttaa!), niin sain sen kuitenkin kätösiini luettavaksi asti ja on kehuttava, että tämä on oiva esimerkki siitä miten simppelikin tyyli voi olla edukseen.

TentaLOVE:ssa ei ole jääty nysväämään turhanpäiten jokaista ruutua, vaan yksinkertaisemmalla tyylillä ja väreillä on luotu oikein mahtava kokonaisuus.

Tämä albumi sisältää huumoria riittämiin ja sarjakuvaa on hauska lukea. Onneksi tätä sarjakuvaa saa helposti ostettua Team Pärvelön nettikaupasta helposti, eikä kustannetta ole hinnalla pilattu.

Croquis pakottaa keskittymään olennaiseen

Jatkuvasti törmää kehoitukseen opetella piirtämään sitä mitä oikeasti näkee, eikä vain sitä mitä luulee näkevänsä. Järkeviä sanoja, mutta joskus järkevien sanojen kokonaisvaltainen sisäistäminen on yllättävän vaikeaa. Omin nokkineen piirtämisen harjoitteleminen voi tuntua hankalalta. Mistä sitä pitäisi edes aloittaa? Mistä olisi oikeasti hyötyä?

Croquis on hyvä ja helppo tapa harjoitella piirtämistä ihan vain kotioloissa. Monelle croquisin piirtäminen on tuttua, jos on vähääkään opiskellut taidetta esim. työväenopistossa/kansalaisopistossa/lukiossa/yms.  Croquista voi kuitenkin helposti piirtää myös ilman opettajan ohjausta. Käytännössä croquista voikin piirtää missä tahansa, missä on ihmisiä – tai miksei vaikka koiria, kissoja, hevosia, yms. Mallien lisäksi tarvitaan paperia, jokin piirrin ja mahdollisesti kello tai matkapuhelin, millä voi halutessaan ottaa aikaa.

Croquis-piirtämisenä tarkoitus ei ole tehdä realistisia, yksityiskohtaisia piirustuksia. Croquisit saavat näyttää rumilta tai oudoilta, tärkeintä on, että piirtäjä on itse nauttinut niiden piirtämisestä ja oppii jotain. Piirustukset on kirjoittajan tekeleitä keväältä 2011.

Sana croquis tulee ranskankielen sanasta croquer jonka merkitys on ”piirtää pikaisesti”. Siitä croquis-piirustuksessa onkin pohjimmiltaan kyse. Yksinkertaisesti sanottuna croquis on nopeaa mallista piirtämistä. Tarkoituksena ei ole taltioida realistisesti mallia paperille pienintä yksityiskohtaa myöten; croquis-piirustuksessa tarkoituksena on yksityiskohtien sijasta tallentaa paperille mallin hahmo, asento ja mahdollisesti myös liikkeen tuntua. Usein croquisia piirretään lyhyissä ”sessioissa”, eli yhtä kuvaa saa työstää 1-10 minuuttia, kunnes malli vaihtaa taas asentoa ja aloitetaan uuden luonnoksen piirtäminen. Koska yhteen piirustukseen käytetään niin vähän aikaa, usein tehdäänkin useita kymmeniä piirustuksia peräkkäin.

Croquis-piirtäminen onkin paikallaan erityisesti silloin, jos tuntuu että piirtämien hahmojen asennot jäävät usein jollain tapaa tönköiksi. Koska croquisissa piirustusaikaa on niin vähän, piirtäessä pitää osata keskittyä olennaiseen; sen sijasta että pipertäisiä yhtä silmää tuntikausia, sillä nyt tärkeää onkin vain saada koko hahmo vangittua paperille.
Toki croquisia on hyvä harjoitella, vaikka tönkköys ei vaivaisikaan omia piirustuksia. Moni taiteilija piirtää croquis-piirustuksia ns. ”lämmittelynä”, sillä nopea croquis-piirtäminen rentouttaa käden ja kymmenen croquisin jälkeen ranne toimii jo paljon sutjakkaammin kuin jos lähtisi piirtämään ns. ”kylmiltään”.

Croquisia voi piirtää missä vaan. Nämä luonnokset ovat tekijän luonnsokirjasta syksyltä 2010 ja ne on piirretty koulun oleskelutiloissa hyppytunnin aikana.

Moni aloitteleva piirtäjä tuntuu pelkävään croquisin piirtämistä omalla vapaa-ajallaan, ilman kenenkään ohjausta. Pelko on kuitenkin täysin turhaa; croquisia voi piirtää kuka tahansa ja missä tahansa. Croquisia voi piirtää esimerkiksi istuessaan bussissa, jolloin voi piirtää nopeasti vaihtuvia maisemia tai bussipysäkillä seisovia ihmisiä. Junassa voi piirtää nopeita luonnoksia kanssamatkustajista, ja kahvilassa voi piirtää muita asiakkaita. Jos koulussa on tylsää, niin tappavan tylsän tunnin voi ottaa hyötykäyttöön ja kuluttaa aikansa piirtämällä croquisia opettajasta ja muista oppilaista. Kun croquisia piirtää tällä tavalla ”salaa”, kelloakaan ei tarvitse; usein ihmisillä on tapana liikkua vähän väliä jos he eivät tiedä olevansa malleina, joten aikaa yhteen luonnokseen ei ole mahdollista käyttää kovinkaan kauan.

Ei pidä myöskään lannistua, jos ensimmäiset croquisit näyttävät kauheilta. Siltä ne aina näyttävät. Kestää aikansa päästä croquisin vaatimaan nopeaan piirustustahtiin ja oppia kiinnittämään huomiota siihen olennaiseen. Croquis-piirtämisen tarkoituksena ei olekaan tuottaa hienoja luonnoksia kaiken kansan pällisteltäväksi, vaan yksinkertaisesti toimia harjoituksena itse piirtäjälle.

(Lisävinkki: kun ”tavallinen” croquis alkaa kyllästyttää, hauskuutta voi lisätä käyttämällä erikoisempia papereita tai piirtimiä. Croquisia voi piirtää myös sillä ”väärällä” kädellä, silmät kiinni, katsomatta paperiin, nostamalla kynää kertaakaan paperista… Vain mielikuvitus on rajana!)

5 kehittävää vinkkiä sarjakuvailuun

Viisi vinkkiä, joilla sarjakuvan piirtämisestä voi tehdä vähän vähemmän raastavan prosessin.

1. Opettele piirtämään
Oli sarjakuvasi hahmo eläin tai ihminen, anatomian opettelu on äärimmäisen hyödyllistä, jouduthan sentään piirtämään hahmojasi kymmeniä, satoja ja jopa tuhansia kertoja uudelleen ja uudelleen! Kun tunnet kohteesi läpikotaisin, sen piirtäminen eri kuvakulmista ja perspektiivistä käy huomattavan paljon helpommin kuin jos tietosi olisivat vähäiset ja puutteelliset. Näin ehkäiset myös piirtämiseen turhautumista, sillä pääset itseäsikin miellyttävään lopputulokseen nopeammin.

Anatomian opettelu ei tarkoita realistiseen piirtämiseen siirtymistä. Voit yhä edelleen tyylitellä haluamallasi tavalla, kunhan harjoitellessasi jaksat piirtää mahdollisimman realistisesti mallin mukaan.

2. Kokoa itsellesi referenssikirjasto
Kaikkea ei tarvitse osata piirtää ulkomuistista. Pohdi etukäteen, millaisia hahmoja, esineitä, ympäristöjä jne. joudut sarjakuvaasi piirtämään ja kokoa niistä itsellesi kokoelma mallikuvia ja muuta tietoa, jotka helpottavat niiden piirtämistä. Se, keräätkö kuvia/tietoa digitaalisesti tai paperilla, kannattaa valita sen mukaan, missä sarjakuvaasi piirrät, jotta kokoelma olisi jatkuvasti helposti saatavilla.

Jos mahdollista, älä luota pelkkiin valokuviin, vaan hae myös omakohtaisia kokemuksia. Jos haluat piirtää metsää, tee retki lähimetsään. Jos tarinassasi on koiria, koirapuistossa vierailu voi tehdä hyvää. Aidosta, kolmiulotteisesta mallista saa aina kerralla paljon enemmän informaatiota kuin yhdestä suunnasta kuvatusta valokuvasta.

3. Paranna yleissivistystäsi
Tyhjästä on paha nyhjäistä, eivätkä aivosikaan voi tuotaa uusia, kiinnostavia ideoita, jos niillä ei ole varastoa, josta ammentaa. Parasta menovettä inspiraatiolle on ympäröivä maailma, sen ilmiöt ja tapahtumat. Lue asialehtiä, katso televisiosta dokumentteja, pidä aistisi avoinna ja ole valmis oppimaan uutta. Sinun ei missään nimessä tarvitse olla kaikkien asioiden ekspertti, mutta kun tiedät vähän sieltä ja täältä, aivoillasi on heti paljon enemmän materiaalia, jota yhdistellä ja josta rakennella uusia, luovia kokonaisuuksia.

Ympärillä olevien ihmisten tarkkailu helpottaa hahmosuunnittelua! Pane merkille, miten erilaiset ihmiset kommunikoivat toistensa seurassa, kiinnitä huomiota myös sanattomaan viestintään: asentoon, käsien ja kasvojen elekieleen, ilmeisiin jne.

4. Älä ihastu ensimmäiseen ideaasi
Hetken mielijohteesta voi syntyä hienoja sarjakuvia, mutta tarinalle tekee hyvää, jos pysähdyt hetkeksi ja kysyt itseltäsi, voisiko ideaasi jalostaa jotenkin. Kokeile ideasi rajoja ja kypsyttele sitä vähän, niin saatat keksiä jotain parempaa kuin alkuperäinen, raaka idea. Hienointa ajatusleikissä on, että voit missä vaiheessa tahansa palata takaisin aiempiin versioihin, jos joku uusi käänne ei miellytäkään tai se viekin tarinaa väärään suuntaan. Jos mahdollista, pallottele ideaasi kaverin kanssa. Kaverillasi voi olla hyviä ideoita ja ehdotuksia, joita et itse tulisi ajatelleeksi.

Ideoiden kehittely on hyvästä, mutta niitä ei suinkaan tarvitse jäädä paapomaan ja vaalimaan ikuisuuksiksi. On tärkeää myös muistaa toteuttaa ideoitaan, vaikka ne eivät ehkä olisikaan parasta ikinä. Loppujen lopuksi laatu on vain määrän sivutuote.

5. Lue ja pohdi
Stephen King on sanonut kirjoittamisesta: ”jos ei ole aikaa lukea, ei ole välineitä kirjoittaa” ja tämä pätee myös sarjakuviin. Jos haluat piirtää sarjakuvia, sinun on luettava niitä, jotta ymmärtäisit, mistä niissä on kyse. Voit tietysti olla lukematta lainkaan sarjakuvaa ja lukea vain kaikki mahdolliset oppaat asiasta, mutta se on kuin lähtisi autoilemaan Helsingin keskustaan takanaan pelkästään autokoulun teoriaosuus. Käytännön tuntuma puuttuu ja lopputulos löytynee lyhtypylväästä tai ojan pohjalta.

Kun luet hyvää sarjakuvaa, pysähdy lopuksi miettimään, mikä siitä teki niin hyvän. Mistä pidit ja miksi? Millaisia ratkaisuja piirtäjä/käsikirjoittaja oli tehnyt, jotka kiinnittivät huomiosi juuri oikealla tavalla? Sama toimii myös päinvastoin. Jos sarjakuva oli mielestäsi surkea, etsi siihen syyt ja pohdi, mitä sarjakuvassa olisi voinut tehdä eri tavalla, jotta se olisi ollut miellyttävämpi.

Taidekujan aarteita – Bakacon

Eyeless käväisi toukokuussa Bakacon tapahtumassa ja mukaan tarttui pari omakustanne sarjakuvaa.

Olipa tuottoisa viikonloppu. Itse allekirjoittanut sai lauantaina myytyä omaa roskaansa muuan kävijöille, sekä osti paljon taidetta muilta molempina päivinä. Taidekuja Bakassa oli tasokas ja hyvin toteutettu. Monia hyviä taiteilijoita oli myymässä töitään ja muutamilla pöydillä oli myös omakustanne sarjakuvaa tarjolla.

Kujanjuoksu foorumin ylläpitäjä Teriame myi sarjakuviaan, joista yksi kappale pääsi mukaan minullekin. Keinu keinahti ja hän lensi -omakustanne sarjakuva on lyhyt, sanaton, yksinkertainen ja kaunis. Esikoissarjakuvaksi toteutus on toimivaa ja voisi jopa luulla tekijän olevan kokenut konkari. Tarina on omalla tavallaan jopa hieman psykedeelinen ja joillekin ehkä hieman vaikeakin. Toisaalta sarjakuva antaa paljon mahdollisuuksia lukijalle keksiä omat johtopäätöksensä eikä selkeää sanomaa tarinalla ole.
Piirtojälki on sujuvaa, pidän yksinkertaisesta ja selkeästä tyylistä jota sarjakuvassa on käytetty. Ruudutus toimii hienosti, Teriame on kokeillut rohkeasti myös erilaisia tapoja ruuduttaa sivut, joka on piristävää vaihtelua pelkkien neliöoden sekä suorakulmioiden tilalle. Suosittelen lämpimästi jokaiselle, edes selaamaan kerran läpi. Vaikkakin sarjakuva tarvitsee lähempää tutkiskelua, eikä se onnistu ensimmäisellä selailukerralla, joka on onnistuneen  tarinan merkki.

Teriamen verkkoloki , Kujanjuoksu foorumi

 

 

Team Pärvelön pöydästä löytyi H-P:n lyhytsarjakuva Pimiä. Pimiässä käsitellään oman ymmärrykseni mukaan huumeriippuvuutta ja käytetään aiheeseen sopivasti surrealistisia keinoja. Toteutus on hyvin mielenkiintoinen ja hauska, sarjakuva on taitettu kokoon, joka on ehkä ennemmin tuttu lehdissä julkaistavista strippi sarjakuvista. Ruudut on piirretty vapaalla kädellä ja se antaa sarjakuvalle persoonallisemman ilmeen. H-P:n tyyliin myös sopii hienosti vapaalla kädellä piirretyt viivat. Esimerkiksi kaapin ovet eivät ole täysin suoria, mutta se ei haittaa, sillä se uppoaa täysin tyyliin ja sopii tarinan henkeen hyvin.
Tarinan aihe on vakava, mutta toteutukseltaan kuitenkin omalla tavallaan hauska ja jopa vitsikäs. Tämä herättää lukijassa hämmennystä joka on hyvän sarjakuvan ja tarinan merkki. Lehtistä täytyy siis selailla muutaman kerran läpi tajutakseen lopullinen merkitys, jota ei välttämättä edes olekaan. Loppujenlopuksi hieno omakustanne, jota suosittelen kaikille.

H-P:n Sketsiblogi , Team Pärvelön kotisivut

Kesäkuussa Eyeless suuntaa Lahteen Desuconiin josta luultavasti tulee kaapattua mukaan lisää omakustanteita joista arviointia jälleen Get Inspired! -blogissa. Nähdään Lahdessa!

Kritiikki- Ystävä taikka vihollinen

Tähän asiaan törmätään joka ikisellä taidesivustolla. Useimpien mielestä aihe on iso paha mörkö, jota täytyy välttää parhaansa mukaan ja toisille se on se asia, mikä pitää hengissä.  Palautteen antaminen, onko se suotavaa vai pitäisikö sitä välttää?

Monilla sivustoilla ja nettitaiteilijoiden omilla kotisivuilla käydään paljon keskustelua aiheesta, saako kritiikkiä antaa, mitä on kritiikki, milloin sitä tulisi käyttää. Vastaan nyt näihin kysymyksiin oman näkemykseni kautta. Tärkeintä on ensin perustella sana kritiikki. Itselleni se tarkoittaa palautteen antamista, siihen sisältyy neuvoja, kehuja sekä huomautuksia virheistä. Sanana kritiikki on saanut pahan maineen monien käytettyä sitä väärin. Kritiikkiä annetaan elokuville, näytelmille, musiikille, ihan kaikelle. Oikeastaan taitaa olla jälleen kerran median syy, että tästä hyvästä asiasta on tehty ilkeä ja paha.

Saako siis kritiikkiä antaa ja kenelle? Mielestäni saa. Tietysti tulee ottaa huomioon tekijän taustatiedot, kuten ikä, kokemus sekä joissakin tapauksissa persoonallisuus. On tärkeää verrata työn jälkeä tekijän ikään ja kokemukseen piirtämisessä. Esimerkiksi ei kymmenenvuotias voi automaattisesti osata täydellisiä värioppeja, anatomiaa tai perspektiivejä. Näitä asioita täytyy opiskella eikä niitä opi ellei niistä joku kerro. Peruskoulussa opetetaan hieman värioppia ja muuta perusjuttuja kuvaamantaidon tunneilla, joten on turha olettaa että peruskoulun käynyt tietäisi kaikesta kaikkea. On siis turhaa jaaritella 14 vuotiaalle kuinka värit eivät soinnu yhteen tai perspektiivi ei täsmää. Eri asia on se, jos kommentoija on kokenut ja osaa selittää asiat tarpeellisen perusteellisesti niin, että myös tavan tallaaja ymmärtää. Joten teoksen tekijän taustat kannattaa ottaa huomioon. Myös mainitsemani persoonallisuus kannattaa muistaa siinä vaiheessa, jos tekijä on äkkipikainen ja suuttuu helposti. Eli välttämättä ei kannata sanoa yhtään mitään tällaisen henkilön töistä. Se pelkkä kehuminen kun ei paljon asiaa auta.

Milloin kritiikkiä sitten saa antaa? Mielestäni milloin vain, ottaen huomioon edellisen kappaleen asiat. Kritiikin antamista ei mielestäni tarvitse välttää, ellei itse piirtäjä kritiikin antoa kiellä. Tämä on taas sellainen seikka joka hämmästyttää suuresti. Miksi laittaa töitään nettiin ellei kestä kuulla niiden arviointia?  Itselleen voi piirtää ilman julkisuuttakin mutta nettiin töitä laittaessa täytyy ottaa huomioon se asia, että töitäsi tullaan arvostelemaan ja se täytyy vain hyväksyä.  On myös olemassa ihmisiä, jotka haluavat kritiikkiä töistään, kuten tämän artikkelin kirjoittaja. Opin parhaiten virheistäni silloin, kun niistä kerrotaan ja näin kehityn nopeammin.

On myös olemassa trolleja, jotka kiusallaan antavat ilkeää kommenttia. Se on surullinen tosiasia nettimaailmassa, joka täytyy yleensä vain jättää huomiotta. Usein trollaajat tunnistaa helposti, eikä näiden kommenteista tarvitsisi mieltään pahoittaa. Neuvoni on jättää trollit omaan maailmaansa ja ignoorata täysin. Omalla käytöksellä kun on aina jotain tekemistä näissä asioissa. Oikealla asenteella trolleja ei tarvitse pelätä eikä myöskään sitä kritiikkiä. Allekirjoittanutkin on törmännyt muutamaan älyttömän kommentin antaneeseen henkilöön nettimaailmassa, mutta omalla, järkevällä käytöksellä niistäkin on selvitty ilman minkäänlaisia hankaluuksia.

Kuinka kritiikkiä tulisi ottaa vastaan? Yleensä juuri oma käytös ja asiaan suhtautuminen helpottaa kritiikin lukemista. Jos piirtäjä ottaa hyvääkin ja kannustavaa kritiikkiä vastaan pitkin hampain, se kertoo vain omasta tyhmyydestä ja ehkä jopa henkilön itsetunnosta. Räyhäämisen sijaan asian voisi ottaa vastaan asiallisesti ja aikuismaisesti ja kiittää kommentista. Jos kritiikin antaja on pitkän kommentin kirjoittanut, se yleensä kertoo siitä, että työsi on ollut mielenkiintoinen ja sitä on tutkittu pitkään ja hartaasti!

Loppujenlopuksi tämäkin on sellainen asia josta on paljon mielipiteitä ja mielipiteet jokaiselle sallittakoon.

Sarjakuvapäiväkirja – Iloa ja hyötyä irti arjesta!

Sarjakuvapäiväkirjoista tai –blogeista on tullut melko suosittu tapa itseilmaisuun piirtäjille, erityisesti sarjakuvaharrastajille.

Toisaalta on myös niitä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan sellaisesta.

Monesti sarjakuvaleireillä ja sarjakuvakouluissa kehoitetaan aloittamaan sarjakuvapäiväkirjan tekemistä ja vaikka aina asiaa ei oteta puheeksi, se käy jokapäiväisestä harjoituksesta ja kehittää myös luovuutta, sekä improvisoimistaitoa.

Sarjakuvapäiväkirja… Se on hieman harhaanjohtava nimi ja moni voisi ajatella, että se on vain

Vanha merkintä kirjoittajan sarjispäiviksestä

blogi, missä arvostellaan erilaisia, luettuja sarjakuvia.

• Sarjakuvapäiväkirjaa voi piirtää tavalla, mikä itselleen parhaiten sopii, yksinkertaisilla viivapiirroksilla tai viimeisen päälle nysvätyllä työstöllä. Se voi olla jonkinlaisessa vihossa tai sitä voi piirtää suoraan tietokoneellakin.

• Yleisesti näiden ei ole tarkoitus olla mitään varsinaisia taidonnäytteitä, sillä yksinkertaisimmallakin piirrosjäljellä voi saada aikaan paljon, jos osaa ilmaista asiat luovalla tavalla.

• Yksinkertaiset arkielämän asiat voi ilmaista hauskalla tavalla, kuten yliampumalla reaktioita, lisäillä piilomainoksia, piirtää mukaan mielikuvitusystäviäsi jne.

•  Sarjakuvapäiväkirjan piirtäminen olisi hyvä olla rentoa ja mieluisaa puuhaa, eikä tuntua ikävältä pakkopullalta, sillä jos yhtään tuntuu kehnolta, myös työskentely ja lopputulos kärsivät paljon.

• Kaikkein turvallisinta olisi, jos piirtäisi sarjakuvapäiväkirjaansa fyysiseen muotoon, paperille ja säilyttää ne joko suoraan vihkoihin piirrettyinä tai kansioihin laitettuina.

•  Sarjakuvapiirtäjät voivat selailla menneitä päiviä ja ajatuksia helposti myöhemmin ja tässäpä tulee yksi pieni neuvo; päiväkirjassasi ollutta materiaalia voi ja kannattaa soveltaa joskus itse pääprojektiin, mitä työstät. Omat kommellukset, ihmisten törttöilyt ja muut voivat olla hyväkin inspiraation lähde ja antaa lisäpotkua, jos maku on jo miltei työskentelystä kadonnut.

•  Kannattaa myös itse kokeilla ja jos haluaa jakaa kokemuksiaan muiden kanssa, tämä on siihen sopiva muoto piirtäjille ja kuten jo monesti sanottu, se käy myös hyvästä harjoituksesta!

•  Samaista päivyriä kannattaa kuljettaa aina mukanaan, kaiken varalta. Joskus se on hyvä muistiin piirtämiseen!

Alla muutamia linkkejä, missä voit helposti julkaista päiväkirjasi sisältöä!

Vuodatus •  Sarjakuvablogit •  Blogger

Muutamia blogeja, joita kannattaa vähän katsella, ellei ole aiemmin törmännyt sarjakuvablogeihin.

Out of This World (kirjoittajan blogi) • Huono yritys • But she loves you • Armas puolitotuus • Partiolaisia myyvä piparipoika • 3 Eyed Cat • Mad Teaparty!