Paluu!

Satunnaisten ongelmien vuoksi päätin, että Get Inspired! palaa takaisin wordpressin huomiin niin toimivuuden kuin olemassaolonkin turvaamiseksi.

Blogissa on ollut hiljaista, mutta pyritään korjaamaan asia jotenkin. Kirjoittajia on lopettanut, kuten Sofia ja Vol, mutta kiitos kuitenkin kummalekin teistä teidän panoksistanne tämän blogin hyväksi!

Toivottavasti tänä vuonna saamme blogiin lisää eloa, lisää kirjoittajia, lisää uusia artikkeleita jotka kiinnostavat ihmisiä, lisää toiveita ja ideoita ja niin edes päin.

 

Katsotaan, mitä vuosi 2012 tuo tullessaan!

Hessu ja FinnishComicsDA

1. Kerro meille ensin vähän, kuka sinä olet?
Olen Hessu, 19-vuotias media-alan opiskelija, taiteilija ja monia muita asioita. Perustin sarjakuvayhteisö FinnishComicsDA:n tammikuussa 2010 ja minut tunnetaan varmaankin parhaiten sen ylläpitäjänä. Tykkään luovasta työstä yli kaiken, oli se sitten mitä tahansa, mutta pääasiallinen ilmaisuväyläni on kuvataide, erityisesti digitaalinen sellainen, sekä graafinen suunnittelu. Aiemmin piirsin sarjakuviakin aktiivisesti mutta se on nyt jäänyt. Luen kuitenkin edelleen paljon sarjakuvia, erityisesti DC Comicsin, Marvelin ja muiden kustantamojen supersankarisarjakuvia.

2. Sinä ylläpidät ja olet luonut DeviantART:iin yhteisön ”FinnishComicsDA”, kertoisitko siitä? Mikä sen idea on, keitä kuuluu ryhmän henkilökuntaan yms.
Joo, kerron mielelläni. FinnishComicsDA on suomalainen sarjakuvan tekijöille ja lukijoille tarkoitettu nettiyhteisö, joka tosiaan perustettiin 25.1.2010. Ryhmä on kasvanut perustamisensa jälkeen tasaisesti ja olen pyrkinyt muun ylläpidon kanssa pitämään ryhmän erittäin aktiivisena ja mukavana paikkana, jossa kannattaa käydä. FinnishComicsDA:n pyörittäminen on alusta lähtien ollut todella palkitsevaa koska ryhmän jäsenet ovat oikeasti iloisia ryhmästä ja he ovat innoissaan mukana eri projekteissa. Ryhmän henkilökuntaan kuuluu itseni lisäksi Sumi, ryhmän alempi johtaja ja toinen vetäjä, sekä liuta editoreita, jotka auttavat mm. ryhmän gallerioiden järjestämisessä.

Haluan nimetä ryhmän editorit tässä, jotta he saavat ansaitsemansa kunnian. Eli editoreihin kuuluvat Volvom, Moonlightelf, HorusOdin, CreativeMidget, Paranormalkid ja Miguli.

Ryhmä aloitti isoimman projektinsa, Jatkomaa-jatkoimprosarjakuvan toukokuussa 2010 ja sai sarjakuvan valmiiksi toukokuussa 2011, eli aika tarkalleen vuoden ajan työstimme tätä projektia, josta tuli ryhmän jäsenille erittäin rakas. Nyt työstämme sarjakuvan jatko-osaa, Jatkomaa 2: Antologiaa. Saatuamme ensimmäisen Jatkomaa-sarjakuvan valmiiksi painatimme sen, ja lehteä voi edelleen ostaa suoraan FinnishComicsilta tai Helsingin Manga Cafésta – sama pätee FinnishComicsin muihin tuotteisiin.

Ryhmän ideana pähkinänkuoressa on se että kaikilla jäsenillä on hauskaa, unohtamatta kuitenkaan vakavampia asioita kuten taiteilijana kehittymistä, oman työn esille saamista ja ennen kaikkea sitä että nuorille sarjakuvantekijöille on vihdoin oma paikka, jossa heitä kunnioitetaan ja jossa he ovat etusijalla. Ryhmään ovat kuitenkin tervetulleita kaikenikäiset ja ikähaitari onkin erittäin laaja.

FinnishComicsin uusimpia juttuja on FinnishComics Street Team, FinnishComics Extra-blogi ja tuleva lehti, Jatkomaa 2 ja Sumin vetämät projektit eli uusien sarjakuvantekijöiden apuprojekti ja sarjakuvakokoelma. Monia asioita siis tapahtuu jatkuvasti!

Ei myöskään kannata missata ryhmän syntymäpäivää 25.1.2012 jonka ympärille kehitämme kaikenlaista mukavaa.

Jatkomaa 2 - juliste

3. Mistä sait idean tällaisen yhteisön tekemiseen?
Muistaakseni idea tuli yksinkertaisesti siitä, että piirsin sarjakuvia ahkerasti vuoden 2010 alussa ja samaan aikaan DeviantArt julkaisi ryhmätoiminnon. Laskin yhteen yksi plus yksi, ja ajattelin että tällaiselle on tarvetta ja jos en perusta ryhmää nyt niin joku muu tekee sen, ja niin olisi varmasti tehnytkin. FinnishComicsDA olisi varmasti hyvin erilainen paikka, jos sen olisi perustanut joku muu. Millä tavalla erilainen, siitähän voi tehdä vaikka sarjakuvan, jos siltä tuntuu. ”What if”-tarinat ovat mahtavia.

4. Mitä kaikkea yhteisön luominen ja ylläpito on vaatinut?
Ainakin yhteisön pyörittäminen on antanut paljon enemmän kuin se on ottanut! Olen saanut tavata mahtavia ihmisiä sekä netissä että livenä ja olen tehnyt asioita joita rakastan, eli graafista suunnittelua, kirjoittamista ja myöskin asioiden suunnittelua ja organisoimista minkä olen ryhmän elinkaaren aikana huomannut olevan erittäin lähellä sydäntäni. Olen muutenkin oppinut paljon asioita itsestäni ja huomannut pystyväni asioihin joita en osannut kuvitellakaan tekeväni aiemmin.

5. FinnishComicsDA laajentaa pikkuhiljaa toimintaansa. Mitä on siis odotettavissa ja/tai suunnitteilla?
Ryhmän toimintaa kuvaa hyvin paljon sanonta ”expect the unexpected”, mutta toivon mukaan hyvällä tavalla. Ryhmältä voi odottaa paljon uusia, tuoreita projekteja, joista kaikki tuskin ovat menestyksiä, mutta toivottavasti antavat jokainen ryhmän jäsen saa jostain projektista jotain irti. Lähiaikoina on tulossa muutama tapahtuma, eli Jatkomaa 2-sarjakuvan julkaisu ja myynnin aloittaminen ja FinnishComicsin kaksivuotissynttärit 25.1. Yritämme myös saada FinnishComics Extra-lehden myyntiin ryhmän syntymäpäivän tienoilla.

Lisäksi itse odotan sitä että 300 jäsentä täyttyy ryhmässä. Silloin kyllä poksahtavat shampanjapullot, luultavimmin kuitenkin kuvitteelliset, mutta kuitenkin. 300 jäsentä on itselleni maaginen ja symbolinen luku, ja voitettiinhan tämänsuuruisella sotajoukolla Persian armeijatkin aikanaan.

6. Piirrätkö itse mitään sarjakuvaprojektia? Jos piirrät, niin mitä?
En piirrä tällä hetkellä, mutta käsikirjoitan kyllä. Kehitän ystäväni Nimibron kanssa uutta DC-sarjakuvauniversumia. Siitä tulee reimagination Transformers-elokuvien tyyliin. Haemme tähän projektiin piirtäjiä, mukaan saa liittyä! Jos jotain lukijaa sattuu kiinnostamaan, kannattaa ottaa minuun yhteyttä.

7. Mitkä ovat tavoitteesi yleisesti piirtämisen saralla, entä yhteisön?
Piirtämisen kannalta haluaisin pystyä taas piirtämään enemmän ja mielellään kehittyäkin vaikka se ei mikään elämäntehtäväni olekaan.

Yhteisön suhteen päätavoitteeni on että saavuttaisimme sen 300 jäsentä, kuten jo mainitsin. Tämän lukuarvon lisäksi haluan parantaa yhteisön toiminnan laatua entisestään ja pitää loistavan yhteishengen yllä. Haluan että ryhmä kasvaa ja kehittyy jatkossakin. Vierivä kivi ei sammaloidu, joten uskon että tämä saavutetaan myös tulevaisuudessa.

8. Kuka on idolisi sarjakuvamaailmassa?
Heti ensimmäisenä tulee mieleen Mark Millar, joka on loistava sarjakuvakäsikirjoittaja. Tulen aina muistamaan hänen Civil War-tarinansa Marvelille. Tietysti myös Stan Leetä ihailen supersankarifanina suuresti. Teräsmiehen luojat Jerry Siegel ja Joe Shuster täytyy myös mainita, samoin Batmanin luoja Bob Kane. Uudemmista tekijöistä ihailen Millerin lisäksi Jeph Loebia ja Tim Salea.

Haluan mainita vielä pari idolia sarjakuvamaailman ulkopuolelta: Steve Jobs, Mike Shinoda, Matt Tybor ja bändinsä The Bunny The Bear sekä kehuttu ja vihattu Mark Zuckerberg.

9. Mitä haluaisit sanoa sarjakuvapiirtäjille?
Heips! Liittykää FinnishComicsiin jos ette siellä vielä ole, se kannattaa. Kaikkea hyvää teille, pitäkää luovuus yllä ja käyttäkää lahjojanne tehden sitä mitä rakastatte. Siihen minäkin pyrin nykyään, tajuttani sen tärkeyden.

FB sivu avattu!

Nyt blogia voi seurata mm. facebook – sivun kautta ja tykätä siitä 😉

Uusimmat päivitykset ilmestyvät sivulle automaattisesti, mikä helpottaa seuraamistamme entisestään.

24H sarjakuvailua Porissa

Oletko kiinnostunut sarjakuvan piirtämisestä? (Todennäköisesti olet, ottaen huomioon että luet tätä FinnishComicsin blogista.) Tule mukaan 24H sarjakuvatapahtumaan! Tavoitteena olisi piirtää 24 sivua sarjakuvaa 24:ssä tunnissa, piirtokyvystä, kokemuksesta tai laadusta riippumatta.

Moni on varmaan jo tapahtumasta kuullutkin, sitähän on järjestetty jo useana vuotena eri puolella Suomea. Nyt se järjestetään myös ensimmäistä kertaa Porissa!

Starttaamme 1.10.2011 klo 16.00 Galleria 3h+k:ssa, aivan Porin keskustassa. Lopetamme sunnuntaina samaan aikaan.
Tarkempi osoite on:
Itsenäisyydenkatu 47
28610 Pori

Osallistumismaksu on vain 2€, tosin mukaan kannattaa varata omaa piirustuspaperia sekä työvälineitä- emme voi taata että paikalta löytyy mitä kaipaat. Kahvitarjoilu.

Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla
emmi.naappa@hotmail.com

Löydät tapahtuman myös Facebookista
Tai voit siirtyä blogiimme

Omakustanne aarteet Traconista!

Long time no see! Pahoittelen ensiksi laiskuuttani, mutta nyt ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hieman kirjoittaa esyttelyn poikasta omakustanteista, mitä Traconista tuli naahittua.

Tracon yleisesti oli miellyttävä kokemus ja toivon, että se olisi ensivuonnakin yhtä antoisa ja mukava kokemus (ja oiva mahdollisuus hankkia muiden tekemiä omakustanne sarjakuvia, YAY!).

Tapahtumassa tuli törmättyä moneen ihmiseen joihin olin tutustunut lähinnä netissä, sekä muutama ”yllätysvieras” käväisi taidekujalla esittäytymässä.

Ensiksi tietenkin iskin silmäni itse kiertäessäni Wurriin, joka on Wolfpearlin omakustanne sarjakuva. Sarjakuvasta on yleisesti netissä jo paljon puhuttu ja kehuttu, eikä tietenkään suotta. Yleisesti ottaen minä itse en pidä koiraeläin sarjakuvista, mutta Wurr herätti kiinnostukseni jo silloin, kun olin kuullut siitä ja nähnyt satunnaisia piirroksia siihen liittyen.

Kyseessä ei ole perinteinen, jo kliseeksi muodostunut tarina; Syntyy erikoinen koiranpentu, jonka vanhemmat (tai toinen) kuolevat ja ennen tätä pennun emä/isä piilottaa pienokaisen, mistä tämä sitten näkee miten hänen vanhempansa kohtaavat loppunsa. Samalla minuutilla pentu vannoo kostoa vanhempiensa menetyksen vuoksi ja niin edelleen.

Ei, Wurr ei ole tällaista.

”Faamme häädön”

Kraaterin karu erämaa on koti hornanhurtille, kuten Iacarille ja hänen laumalleen. Vaativat olosuhteet ovat opettaneet Iacarin ajattelemaan aina ryhmänsä etua.

Nyt vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä, kun ystävykset ajetaan heidän maailmansa laidalle.”

Wolfpearlin piirrosjälki ja hahmodesignit herättävät myös paljon huomiota, sillä sarjakuvassa ei nähdä ollenkaan viitteitä Hopeanuoli fandomista, vaan hän on kehittänyt tyylinsä ulos siitä, pitäen kuitenkin sen hillittynä eikä ole siis luonut mitään enkelinsiipisiä sparkledogeja. Luvassa on siis mutatoituneita hurttia, epätoivoa ja jännitystä.

Minun on luettava tämä sarjakuva yhdeksi suosikikseni ja olin jopa onnellinen löytäessäsi sarjakuvalle myös jatkoa Wolfpearlin DeviantART tililtä.

Valitettavasti en osaa sanoa, kuinka suuret mahdollisuudet on saada näin conien ulkopuolella Wurr käsiinsä, mutta uskon, että tekijältä voi silti asiasta kysyä enemmän.

EDIT: Saamiemme tietojen mukaan ensimmäinen painos on myyty loppuun!

Ehdottomasti lukemisen ja ostamisen arvoinen teos.

Toinen, mikä tuli vastaan, oli Team Pärvelön TentaLOVE. Vaikka itse ei suoranaisesti tullutkaan tätä ostettua (ja nyt kaduttaa!), niin sain sen kuitenkin kätösiini luettavaksi asti ja on kehuttava, että tämä on oiva esimerkki siitä miten simppelikin tyyli voi olla edukseen.

TentaLOVE:ssa ei ole jääty nysväämään turhanpäiten jokaista ruutua, vaan yksinkertaisemmalla tyylillä ja väreillä on luotu oikein mahtava kokonaisuus.

Tämä albumi sisältää huumoria riittämiin ja sarjakuvaa on hauska lukea. Onneksi tätä sarjakuvaa saa helposti ostettua Team Pärvelön nettikaupasta helposti, eikä kustannetta ole hinnalla pilattu.

Perspective! for Comic Book Artists

Tekijä: David Chelsea
Kieli: Englanti
Muuta: Mustavalkoinen, pehmytkansinen, sarjakuva, opas
Jatko-osa: Extreme Perspective! for Artists

Mistä löytyy: Bookplus
Hinta: 18, 95€

Olen vastikään hankkinut kirjan, mutta näin tuoreelta luettuna osaan myös kertoa siitä.
Tämä kirjanen keskittyy opettamaan perspektiivin perusasiat juurta jaksaen sarjakuvapiirtäjille ja miksei myös yleisesti taiteilijalle.

David on luonut mainion opaskirjan, joka on piirretty sarjakuvamuodossa, tehden lukemisesta ja oppimisesta hauskempaa ja paljon mieleen jäävämpää.
Kirja on täynnä erilaisia hyviä esimerkkikuvia ja opasteita, miten erilaiset asiat oppii ja miten ne voi tulevaisuudessakin muistaa ja miten oppia.
Kirja on tekstitetty helpolla englannilla, joten myös heikommin kieltä osaavat oppivat siitä paljon.

David kahlaa tässä osassa kaikki perusasiat perspektiivin oppimisesta, aloittaen perus laatikoista päättäen ihmisanatomian perspektiiviin, unohtamatta horisonttiviivan hyötyä ja tärkeyttä, saatika pakopisteitä.

Jos siis vähänkään epäilet, ettei perspektiivi ole hallussa, kannattaa hankkia tämä opas, sillä siitä todellakin on hyötyä ja asiat jäävät hyvin mieleen!

”Sit, watch and learn”

Tämä kirjoitus on alunperin lähtöisin Moonien blogista ja sillä ei ole mitään tekemistä blogimme kanssa.

Silti kysyimme, saisimmeko mahdollisesti lupaa julkaista hänen kirjoituksensa täällä, sillä teksti oli hyvin mielenkiintoinen ja samalla myös hyvin ohjeistava.

Mielipiteet ovat kirjoittajan omia.

Kiitos, että saimme julkaista tämän merkinnän myös täällä!

***

Nythän on niin, että minulla on muuan erittäin lahjakas ystävä, jonka taiteellista voittokulkua olen seurannut aitiopaikalta vuodesta 2003. Kyseessä on tietysti sarjakuvapiirtäjä Marja Siira.Olen oppinut näiden vuosien aikana häntä katsomalla paljon siitä, miten (sarjakuva)taiteen saralla menestytään. Menestyneiltä taiteilijoilta pyydetään usein ohjeita siihen, miten aloittelijan kannattaa toimia. Olen kuullut tällaisia ohjeita usein, siis lähinnä muiden kuin Marjan antamana, ja uskoisin tietäväni jo näiden neuvojen yleisimmät kliseet. Koska olen havainnut niiden olevan hienoisesti ristiriidassa sen kanssa, mikä on oma arvioni Marjan menestymisen salaisuuksista, aion nyt kertoa mitä olen oppinut. Asiat joita aion kirjoittaa eivät siis ole ohjeita, joita Marja itse on antanut; eivät välttämättä edes ohjeita, joita arvelen että hän kysyttäessä antaisi. Kyseessä on oma tulkintani hänen menestymisestään, analyysi niistä ominaisuuksista ja taidoista, jotka olen hänessä havainnut ja joiden arvelen olleen ratkaisevassa asemassa. Nämä ominaisuudet ja taidot ovat jaettavissa karkeasti kolmeen osaan, ja ne pätevät lähinnä sarjakuvapiirustuksen kontekstissa, mutta on mahdollista että niitä voi soveltaa taiteen tekemiseen ylipäätään. En ole siitä kuitenkaan varma, koska en tiedä tarpeeksi siitä mitä muiden taiteenmuotojen tekeminen vaatii arvioidakseni mihin kaikkeen nämä havaintoni soveltuvat. Pitäydytään siis pääasiassa siinä sarjakuvan tekemisessä.

1. Lahjakkuus. Aloitan lahjakkuuden olemuksesta ja roolista, koska siihen liittyy kaikista oleellisin ristiriita joka omien käsitysteni ja usein annettujen neuvojen välillä vallitsee. Tavallisimpia ohjeita mitä mestareilta kuulee on se, että pitää harjoitella ahkerasti. Heiltä suorastaan odotetaan sellaista lupausta, että jos vain on päättäväinen ja harjoittelee ahkerasti, melkeinpä kuka hyvänsä voi päästä huipulle. Mitä sarjakuvapiirustukseen tulee, olen eri mieltä. Parhaat asiat mitä Marja osaa liittyvät minusta siihen kuka hän on eikä siihen mitä hän on opetellut, enkä usko hetkeäkään että ihan kenestä tahansa on vastaavaan. Kaikkien ei kerta kaikkiaan hyödyttäisi yrittää, niin julmalta kuin se kuulostaakin. En väitä, etteikö harjoittelusta olisi mitään hyötyä, jos on oikeanlaisia lahjoja. Väitän, että harjoittelu lähinnä vain jalostaa niitä ominaisuuksia ja taipumuksia, joita on jo valmiiksi.

Se, mitä lahjakkuudella tarkoitetaan, on aika mutkikas kysymys. Tarkoitan sillä itse tässä yhteydessä yksinkertaisesti kaikkia sellaisia ja vain sellaisia kykyjä, joita on äärimmäisen hankalaa tai mahdotonta saavuttaa harjoittelemalla. En ota kantaa siihen onko tämä oikea määritelmä lahjakkuudelle, koska sen ruotiminen on tässä yhteydessä jokseenkin pakko sivuuttaa jotta saan asiani sanotuksi. En myöskään väitä tietäväni, mitkä kyvyt ovat lahjakkuutta tarkoittamassani merkityksessä ja mitkä eivät, enkä tiedä, tulisiko minun käyttää lahjakkuuden tilalla jotain toista sanaa. Esimerkkejä siitä, mitä itse arvelen lahjakkuudeksi, voin toki antaa. Tällaisia ovat esimerkiksi rytmitaju, sävelkorva, huumorintaju, avaruudellinen hahmottaminen, päättelykyky ja tunneäly. En ole varma siitä, tulisiko tällaisia kykyjä pitää sellaisina joita joillakin ihmisillä ei ole missään määrin, vai pikemminkin jatkumoina eli kykyinä joita kaikilla on ja joissa ilmenee vain aste-eroja. Sekään ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä kovin relevantti kysymys, koska kumpi tahansa käsitys pitääkin paikkansa, se vaikuttaa vain siihen miten minun tulisi muotoilla se mitä väitän. Jos lahjat ovat kykyjä joita kaikilla ei ole, väitän että harjoittelu voi tuoda menestystä vain niille joilla lahjoja on. Jos lahjat taas ovat jatkumoita, väitän että vaaditaan tietty kapasiteetti ennen kuin harjoittelulla saadaan aikaan tarpeeksi hyviä tuloksia.

Olen siis sitä mieltä, että menestyäkseen sarjakuvataiteilijana täytyy olla edes jonkinlaisia lahjoja. Sillä ei ole niin suurta väliä, mitä lahjoja tarkalleen ottaen. Vaikuttaa siltä, että mahdollisia lahjakkuuden muotoja on valtava määrä, enkä pidä mahdottomana sitäkään, että niitä on olemassa yhtä monta kuin on lahjakkaita yksilöitäkin. Mitä Marjaan tulee, olen kiinnittänyt huomioni etenkin hänen tunneälyynsä. Marja osaa luoda vivahteikkaita inhimillisiä hahmoja ja kiehtovaa vuorovaikutusta niiden välille, ja lisäksi vielä eläytyä tähän kokonaisuuteen niin onnistuneesti, että pystyy välittämään sen lukijalle kaikessa rikkaudessaan. Hän ei ole erityisesti opetellut tätä missään. Hän ei ole päntännyt ulkoa mitään listoja siitä, mitä ominaisuuksia on oltava hyvällä hahmolla, hän ei ole opetellut mitään kikka kakkosia siihen miten lukijalle välitetään tunteita ja niin edelleen. Uskon siis, että harjoittelu ei välttämättä tee mestaria. Se ei ainakaan takaa mitään.

Mistä sitten voi tietää, kenellä on tarpeeksi lahjoja siihen että kannattaa yrittää? Helvetin hyvä kysymys.

2. Motivaatio. On sanottu, että poliitikon tärkein ominaisuus on kyky tulla valituksi. Samassa hengessä voisi sanoa, että taiteilijan tärkein ominaisuus on kyky saada jotakin aikaan konkreettisesti. Kun kyseessä on vuosia kestävä sarjakuvaprojekti jota tehdään omalla ajalla ja kustannuksella, tarvittavan motivaation määrä on melkoinen. Tässä onnistuakseen pitää hallita jotakin sellaista, mitä pidän mielenkiintoisena paradoksina. Nimittäin pystyäkseen tekemään sellaista taidetta jota sarjakuva on, tulee olla luova, vilpitön, ennakkoluuloton ja välitön kuin lapsi; tulee osata leikkiä. Mutta jaksaakseen ylläpitää tätä leikkiä vuodesta toiseen siitä täytyy samaan aikaan tehdä työtä. Jos ei osaa leikkiä, luovuus ja uskallus tyrehtyy. Jos ei osaa työskennellä, leikki ei siirry omasta mielikuvituksesta paperille. Tämä paradoksi täytyy ratkaista jollakin tavalla. Henkilökohtaisesti taidan itse kärsiä tällä hetkellä omien projektieni kanssa siitä, etten osaa leikkiä silloin kun alan työskennellä, enkä käsitä miten Marja tässä onnistuu.

3. Itsevarmuus. Jos tahtoo saada aikaan jotain sellaista mitä kehtaa tehdä ja ehkä jopa näyttää, ei saa kuunnella kaikkia eikä varsinkaan koko ajan. Marja ei juurikaan kuuntele. Hän tietää mitä haluaa tehdä ja pitää tätä halua oikeutuksena tehdä. Hän käsikirjoittaa tietoisesti tarinoihinsa kliseitä. Hän piirtää sitä mitä haluaa piirtää eikä sitä mitä olettaa muiden haluavan nähdä. Hän julkaisee asioita, joihin hän tiedostaa sisältyvän virheitä. Hän kokeilee erilaisia tapoja tehdä, mutta vain jos se sattuu huvittamaan. Hän kritisoi avoimesti vallalla olevia käsityksiä, jos huomaa pärjäävänsä ilman niitä. Onko tämä kaikki tehnyt hänestä jotenkin huonon taiteilijan? Tuskinpa vaan. Päin vastoin, hän on selvinnyt sekä omista että muiden vaatimuksista säilyttämällä työhönsä rennon, itsevarman ja vilpittömän otteen; paradoksaalisesti voisi todeta, että hän menestyy, koska hänellä ei ole kunnianhimoa. Itse asiassa nyt kun mietin, niiden seitsemän ja puolen vuoden aikana jotka olen hänet tuntenut en muista hänen kertaakaan istuneen alas ja toteavan, että nytpä harjoittelen piirtämistä. Hän vain piirtää, ja luottaa siihen että taito kyllä karttuu ajan myötä. Ja siihen, että piirtää saa sitä odotellessakin. Hän ei myöskään oleta, että kenellä tahansa muulla ihmisellä on häntä paremmat valmiudet arvioida hänen työtään, eikä siis erityisemmin pyytele kritiikkiä. Hän on säilyttänyt kosketuksen omaan tapaansa tehdä muistamalla, että annettu kritiikki kertoo usein enemmän kritiikin antajasta kuin kritiikin kohteesta. Tuloksena on itselleen uskollinen taiteilija, joka ei ole tukahduttanut motivaatiotaan liiallisella epävarmuudella siitä mikä on riittävän hyvää.

Tiivistettynä haluan siis kehoittaa hienoiseen skeptisyyteen, kun teille luvataan menestystä pelkällä ahkeruudella ja nöyryydellä. Lieneeköhän sattumaa, että nuo kaksi taitavat olla arvostetuimmat luonteenpiirteet perinteisessä suomalaisessa kulttuurissa? Se kulttuuri ei kyllä tiennyt sarjakuvasta mitään.

Sky Doll – muutakin kuin lelu

Genre: Sci-fi, draama, seikkailu

Suositusikäraja: Merkitty Parental Advisory merkinnällä.

Tekijät: Alessandro Barbucci & Barbara Canepa

Julkaisija: Marvel

Sarjakuva aloitettu 2009.

Saatavuus: Suomesta sarjaa on erittäin vaikea löytää, mutta hyvällä onnella voit löytää myyjiä, joilta saa helposti sarjakuvia suomeen.

Vanhoilta tutuilta tekijöiltä syntynyt Sky Doll on aivan eri maata kuin W.I.T.C.H ja sanottakoon, että niin huomattavan upeasta kokonaisuudesta myös tarina on upea.

Sky Doll keskittyy kertomaan Noa nimisestä andoirista (Sky Doll), joka halusi elämälleen paljon parempaa kuin avaruusaluksien peseminen. Vaikka Noalla ei ollut oikeuksia, se ei estänyt häntä haaveilemasta.

Eräänä iltana Noa, pienen onnettomuuden jälkeen törmättyään samalla kahteen nuorukaiseen, Röyhin ja Jahuun, hän karkasi ja ystävystyi pääasiassa Royn  kanssa  ja siitä asti kulkikin heidän mukanaan miesten suorittaessa tehtäviään.

Valitettavasti tuossa maailmassa on meneillään uskonnollisia kahakoita, ja näyttää siltä, että Noa on muutakin kuin vain pelkkä Sky Doll, sillä satunnaisia outoja muistoja, tunteita ja tapahtumia alkaa ilmetä vähät väliä.

Sarjakuvan hahmokaarti, kerronta ja toteutus on miellyttävää katseltavaa ja siinä pysyy hyvin mukana.  Mukaan on myös upotettu hitunen fantasiaa.

Sarja on sen verran tuore, ettei siitä ole kovinkaan monia osia vielä julkaistuna.

Lisää juttua sarjaa koskien voit löytää sille suunnatulta sivustolta.

Iaikaa – Yksinkertaista ja selkeää

1. Kerro meille, kuka sinä olet?

Olen Torniosta lähtöisin oleva 21-vuotias naishenkilö. Piirtämistä on tullut harrasteltua pienestä asti, sarjakuvia aloin väkertämään ala-asteen puolivälin paikkeilla. Piirtämisen lisäksi harrastan aktiivisesti abj-nukkeja ja tulee sitä välillä jonkin verran animea katseltua vaikkakin määrä on laskenut aiemmista vuosista, suosikkisarja tällä saralla on ehdottomasti Kaiji. Länsimaisen viihteen puolelta House ja Misfits ovat korkealla tykkäilysarjoissani.

2. Valitse projekti ja kerro yleisesti, mistä se kertoo?
Tällä hetkellä työstössä pönöttää englanninkielisenä julkaistava Teach Me, Teacher! joka on yhteisprojekti rikoskumppanini Shuszgeh:n kanssa. Suunnittelu tapahtuu hänen toimestaan, minä piirrän ideoinnit sarjakuvaksi. Tarina kertoo hiukan ehkä vähäsen sosiaalisesti rajoittuneen vaihto-opiskelijan ja tämän opiskeluaikaisen isännän edesottamuksista.

3. Mistä sait idean tähän sarjakuvaan?

Harrastuksesta parittaa kaikkia mahdollisia kamoja. Ostimme uuden sarjan pienet My Little Ponyt Pinky Pien ja Rainbow Dashin (sarjaa emme ole katsoneet, koko juttu perustui pelkkiin leluihin) Nimesimme ne uudelleen Petteri Paasoseksi ja Rick Dawsoniksi ja väsäsimme ihmisversiot joilla ei ole enää oikein mitään yhteistä lähtökohtansa kanssa. Yhden illan ideoinnin jälkeen itseasiassa tarinasta piirrettiinkin muutama sivu, mutten väsännyt niitä ikinä valmiiksi tai julkaisukuntoon asti ja juttu sai seisoa yli vuoden ennen kuin sen toteuttamiselle löytyi mielenkiintoa.

4. Millaiset tavoitteet olet asettanut itsellesi sarjakuvan suhteen?

Ensisijaisesti pitää hauskaa. Pyrin kyllä haastamaan itseäni jossain määrin tekemällä asioita, joita en osaa vielä, taustat ovat tässä kohtaa varmaankin isoimpia kompastuksia ja harjoituksen kohteena ja tavoitteena nyt ehkä joskus kenties olisi kiva saada jotain omakustannejuttua aikaiseksi, mutta sarjakuvailu on minulle nykyään paljon vähemmän vakavaa kuin mikä suhtautumiseni oli esimerkiksi muutama vuosi sitten.

5. Mistä saat inspiraatiosi?

Kaikesta satunnaisesta. Minulla ei ole kunnollista listaa asioista jotka inspiroivat säännönmukaisesti koska paljon useammin saan inspiraation esimerkiksi jostain kivasta valokuvasta joka vain kävelee surffatessa vastaan kuin jonkun tietyn taiteilijan töistä yleisesti. Omista hahmoista juoniminen ja satunnaisten suttujen ja suttusarjisten väsääminen yleensä kasvattaa intoa.

6. Mikä on sinulle tärkeintä sarjakuvan piirtämisessä ja piirtämisessä noin yleensäkin?

Mahdollisuus leikkiä hahmoilla ja niiden välisillä kemioilla. Uusien hahmojen suunnittelukin lähtee aina ulkoisten ominaisuuksien jälkeen hakemaan luonnetta hahmoille erilaisilla luonnoksilla ja muutaman sivun sarjakuvilla tilanteista joissa hahmot ovat tekemisissä toistensa kanssa.

Teach Me, Teacher! © Iaikaa

7. Miten olet itse hyötynyt piirtäessäsi?

Saan yleensä koulutöissä ja muissa yhteisissä projekteissa kuvitukseen liittyvät tehtävät. Kuvamuistini on myös kohtuullisen hyvä, en tosin tiedä onko se piirtämisen myötä kehittynyt ominaisuus varsinaisesti vai ei. Piirtämällä ylipäänsä kuluttaa hyvin helposti aikaa missä tahansa.

8. Milloin aloitit piirtämisen yleisesti? Kuka/mikä innoitti sinua?

Olen piirtänyt pienestä asti, virheeni on kai siinä etten vain lopettanut siinä kohtaa missä muut lapset lakkasivat piirtämästä sen kummemmin. Sarjakuvistakin olen pitänyt aina, ala-asteella luin paljon esimerkiksi Tintti-sarjakuvia, tuolloin tosin ehdoton suosikkini olivat Yoko Tsunot. Piirsin myös pienenä paljon kuvia joko läpi kirjoista voipaperin avulla ja myöhemmin pelkästään mallista piirtämällä satunnaisia sarjakuvaruutuja, katsoin myös ruotsinkanavalta Sailor Moonia ja piirtelin videoiden pysäytyskuvista (en tiennyt mangasta tuolloin ja mietin itsekseni että Sailor Moonista saisi tosi hienon sarjiksen). Tein muutamia sarjakuvia lähinnä strippiluonteisina ja niiden pääosissa oli poikkeuksetta eläimiä.

W.i.t.c.h. – lehti pääsi seuraavaksi suosikiksi joskus ala-asteen ja yläasteen rajan paikkeilla, aloin tehdä ensimmäisiä jatkuvajuonisia pidempiä sarjakuvia käyttäen mallina vahvasti kyseisen lehden ruutuja (kopioin asennon ja kasvot, muuttelin itse hiustyylin ja vaatteet). Tuossa vaiheessa kuvittelin etten koskaan uskaltaisi yrittää ihmishahmojen piirtämistä omasta päästäni. Witchin jälkeen ihastuin ensimmäistä kertaa mangaan Ranman suomijulkaisun myötä ja kopiointi siirtyi siihen, tykästyin sarjakuvissa mustavalkoisuuteen ja Ranman viitoittamalle tielle olen sitten jäänyt, poimien aina uusia tyylejä joista ennen pitkään alkoi muovautua nykyisenkaltaista.

9. Tulevaisuuden tavoitteet?

Jatkan piirtelyä, eipä noita kummempia tavoitteita ole sinällään, omakustanteet sunmuut on sellaisella ”no jos jää aikaa / sattuu tulemaan jotain julkaisukelpoista suollettua” -tasolla. Hakeudun lukemaan suomea, äidinkielenopettajana olisi haaveissa vaikuttaa, tuskin tulen piirtämisestä leipätyötäni koskaan hankkimaan.

10. Miksi poistit pitkälle jatkuneen projektin, Death Knellin? Onko sinulla mitään suunnitelmia sen suhteen?

Deikun juoni on elänyt vähän turhan paljon sen työstön aikana, ja haluaisin karsia siitä joitakin turhia asioita pois ja tiivistää tarinaa. Kuopattu projekti ei ole, siinä on iso kasa itselleni tärkeitä hahmoja joiden tarinat haluan jossain vaiheessa saada paperille.

11. Piirrätkö tietoisesti hahmoistasi hyvin paljon samankaltaisia keskenään?

Jep. Tykkään pitää tyylini simppelinä, ja vaihtelen esimerkiksi juuri kasvonpiirteissä muutamaa elementtiä, jotka olen siihen kehittänyt. Etenkin sarjakuvan kanssa hahmo on helpompi pitää yhtenäisenä sivusta toiseen kun pohja joka hahmoon on suht sama. Hiustyylit, pukeutuminen, muut yksityiskohdat sekä ilmeet ja eleet erottavat hahmoja toisistaan makuuni riittävän paljon.

12. Miten työskentelet piirtäessäsi?

Pidän piirroksiani, viivotinta ja nippua puhdasta paperia muovisessa kulmalukkokansiossa, joka kulkee laukussa mukana melkeinpä aina. Lyijytäytekynällä yleensä luonnostelen, sarjakuvat ja väritettävät yksittäiset piirrokset tussaan 01 ja 03 vahvuisilla tusseilla. Olen tottunut piirtämään koulun käytävillä ja vastaavissa paikoissa lehtiö sylissäni, mutta kotona yleensä mieluummin istun piirtämässä pöydän ääressä.

13. Jokin itsellesi tärkeä “neuvo” koskien piirtämistä?

Referenssien käyttäminen on kivaa, itse tosin teen sitä välillä siihen asti että joku nykii hihasta että ehkä sun ei tarvi googlettaa kuvaa lyijykynästä että osaat piirtää sen.

Iaikaan kädenjälkeä löytyy hänen sivuiltaan, DeviantART tililtä, sekä tietenkin sarjakuvasivulta!

Äffä – Pinkkinuolen ”äiti”

1. Kerro meille, kuka sinä olet?
Oikea nimeni on Hanna ja asustelen tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla koiran ja kissan kera. Opiskelen animaatioalaa ammattitason tutkinnossa, ennestään löytyy ylioppilastutkinto.

Piirtämistä olen harrastanut koko ikäni ja tykännyt aina piirtää erityisesti koiria. Koira-aiheinen kirjallisuus, elokuvat, tv-sarjat, piirretyt ja sarjakuvat ovat aina olleet mielenkiinnon kohteena. Ylipäätänsä pidän eläinaiheisista piirroselokuvista ja 3D-animaatioista. Netissä olen pyörinyt 12-vuotiaasta saakka nimellä Äffä. Täytän tänä kesänä 23, eli se tekee 11 vuotta. Enimmäkseen olen ollut netin Hopeanuoli-foorumeilla ja eläinaiheisissa roolipeleissä ja ylläpitänyt/ylläpidän edelleen muutamia sivuja. Käytän netissä myös nimimerkkejä Rotwolfin, Akaokami, Akka, Pohjanakka ja Punatauti. DeviantArtissa tunnus on Noidannuoli.
Piirtämisen ohella harrastuksiini kuuluu tarinoiden kehittely, nettiroolipelaaminen, lukeminen, kirjoittaminen, eläinten hoito ja eläinsuojelu. Enimmäkseen nämä harrastukset kulkevat käsi kädessä. Mielenkiintoista tuota… Seurata, kun eläimet mulkoilevat pahasti tietokoneella nököttävää emäntäänsä. Muuta minusta.. Olen seurustellut vakituisesti kohta 4 vuotta, mies on myös sitä mieltä, että vietän liikaa aikaa koneella.

Olen suorapuheinen ja pyrin ajattelemaan mahdollisimman pitkälle omilla aivoillani. Tämä aiheuttaa toisinaan ongelmia ja närää, koska minulle ikävästi tavaksi juurtunut julistava kirjoitustyyli luo helposti sellaisen vaikutelman, etten kunnioittaisi toisten ihmisten mielipiteitä. Se ei pidä paikkaansa, jokaisella on mielestäni oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta analyyttisessa keskustelussa mielipide tulisi voida perustella hyvin. Omat mielipiteeni eri asioista ovat myös muuttuneet sen myötä, kun olen saanut uutta tietoa tai oivaltanut uusia asioita. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja tasa-arvoisia keskenään. Lähdemme erilaisista lähtökohdista ja sen vuoksi tapamme ajatella ja muodostaa mielipiteitä ovat erilaisia. Toisinaan sanavaihdot netissä, joskus jopa irl, saattavat muuttua kiivaiksi, mutta minulla on yleensä tapana myös tarkastella asioita laajemmassa mittakaavassa ja analysoida, mikä milläkin osapuolella on johtanut millaisiinkin mielipiteisiin, miksi kukin käyttäytyy, kuten käyttäytyy ja miten asioita voisi hoitaa järkevämmin. Se vain on haittana, että jos ajautuu väittelyn osapuoleksi, siinä väkisinkin edustaa omaa mielipidettään. Pyrin kuitenkin nykyään siihen, että asiat riitelevät, eivät ihmiset ja ettei mielipiteeseen kohdistuva vastustus saa kohdistua henkilöön sen takana. Pyrin myös olemaan ystävällinen ja asiallinen (joskin huumori on mitä tervetulleinta!) ja toivon sitä samaa myös muilta. Hirveästi en kyllä jaksa kunnioittaa ns. kovia arvoja, jotka perustuvat heikompien sortamiseen, olipa kyse sitten rikkaiden ja köyhien asemasta, eläinsuojelusta tai nettitaiteesta. Mielestäni paras olisi pyrkiä siihen, että autamme kukin toisiamme nauttimaan elämästä.

Arvostan myös rehellisyyttä, yksilöllisyyttä ja epätäydellisyyttä. Kammoksun kaikenlaista toimintaa, jossa yksilöt yritetään asettaa yhteen muottiin tai he pyrkivät siihen itse… Minusta olisi mukavampaa, jos jokainen olisi avoimesti oma itsensä ja pyrkisi siinä sivussa suvaitsemaan toisten persoonallisuudet mahdollisimman hyvin. Pyrin totta kai elämään itsekin, kuten saarnaan, siinä lienee syy, miksi outoudesta on muodostunut minulle hyve…

Tarinoisin varmaan itsestäni mielelläni vaikka lopun päivää, mutta eiköhän nyt siirrytä itse aiheeseen, eli sarjakuvataiteen pariin! :’D

2. Kerro jotain projekteistasi, mikä oli ensimmäisesi ja mistä se kertoo?
Ensimmäisen sarjakuvani aloitin joskus 7-vuotiaana ja se kertoi silloisesta koirastani. Idea sarjakuvan tekemiseen lähti Karvinen-sarjasta ja tein omia versioitani Karvis-sarjakuvan vitseistä. Pikku hiljaa siitä tuli piirrostyyliinkin vaikutteita. (Jonkun verran piirtelin jo tuolloin myös Hopeanuolen inspiroimia juttuja pehmolelukoiristani. Tosin silloin piirtämieni koirien tassut olivat pyöreitä pötkylöitä, kuten pehmolelukoirilla.) Kyseistä sarjakuvaa en ole koskaan laittanut nettiin, mutten ole edelleenkään hylännyt sitä. Se on perinteinen kolmen ruudun vitseistä koostuva tarinaton strippisarjakuva, jota työstin viimeksi viime vuonna koulun sarjakuvakurssilla… Tosin ideat eivät ole enää Karvisesta matkittuja. Tyyli on erilainen kuin perinteinen ”mangatyyliksi” miellettävä.

Ensimmäinen nettiin tekemäni sarjakuva oli nimeltään Slam ja ilmestyi Expageen tekemilläni ”Äffän Blanke-sivuilla” (Hopeisten Sivujen edeltäjä) vuonna 2000 tai 2001, mutta vedin Slamin aika pian pois netistä. Slam (valkoinen sekarotuinen salukiuros) seikkailee yhä edelleen rakkaimman ja tärkeimmän projektini päähenkilönä, joskin tämä on toinen tällainen hys-hys -projekti netin suhteen. Haluan valmistella sen aivan rauhassa. Tarinasta olen työstämässä myös kirjaa, en oikein ole osannut vielä päättää, missä muodossa se lopulta julkaistaan.

Veikkaan kuitenkin, että se sarjakuva, jonka ihmiset ensin meikäläisen nimimerkkiin yhdistävät (jos ovat johonkin yhdistääkseen), lienee kolmas pidemmälle edennyt projektini Pinkkinuoli. Jonkinlainen fanisarjakuva Hopeanuolesta, jota piirsin aikalailla improvisaatiopohjalta vuosina 2004-2010 ja joka on nyt valmis. Sarja kertoo siis Ginga Nagareboshi Gin-sarjan päähenkilöstä, karhukoira Hopeanuolesta, joka putoaa vahingossa vaaleanpunaiseen rinnakkaisulottuvuuteen ja kohtaa oman itsensä vaaleanpunaisen ulottuvuusvastineen Pinkkinuolen. Tästä saa alkunsa järjettömän outo seikkailu, jossa ei välillä tunnu olevan päätä, eikä häntää. Lopussa kuitenkin odottaa eeppinen kaksintaistelu hyvän ja pahan välillä.

Pinkkinuoli © Äffä.

3. Mistä sait idean tähän sarjakuvaan?
Kesällä 2004 (olin saanut peruskoulusta päättötodistuksen ja aloittamassa syksyllä lukion) löhösin mummolan vintillä piirtelemässä, kun minulle iski yhtäkkiä suunnaton hinku värittää Hopeanuoli pinkiksi. Näin syntyi Pinkkinuolen ensimmäinen sivu. Juttu nauratti Hopeanuoli-foorumilla, jossa tämän kumman tekeleeni julkaisin muiden töiden ohella ja innostuin tekemään sille jatkoa… Idean rinnakkaistodellisuuksista, jotka ovat suht. samankaltaisia, mutta poikkeavat hieman toisistaan, olin joskus kehitellyt aikani kuluksi ja kun en missään muussa järkevässä jutussa saanut sitä käytettyä, niin päätin laittaa jutun tähän sarjikseen. (Pinkkejä ulottuvuusvastikkeita hahmoille olin piirrellyt jo aiemmin, minkä voi todeta, jos käy selaamassa DeviantArtiin laittamiani vanhoja piirroksiani…)

4. Millaiset tavoitteet olet asettanut itsellesi sarjakuvien suhteen yleisesti?
Tällä hetkellä en voi oikeastaan sanoa, että minulla olisi tavoitteita. Aloittamiani projekteja haluan tietenkin jatkaa ja pitää yleisesti yllä piirtoharrastustani, sekä innostaa muita piirtämisestä kiinnostuneita rohkeasti kokeilemaan, toteuttamaan itseään ja viemään omia projektejaan eteenpäin. Se on myös mukavaa, jos onnistuu kehittämään omien taitojen heikompia osa-alueita. Pidän kuitenkin mieluusti piirtotyylini yksinkertaistettuna, mutta jälki saisi olla paremman näköistä kuin mitä nykyään pystyn tuottamaan. Suurin ongelmani taitaa olla laiskuus. Pitäisi päästä siitä eroon, että jaksaisi keskittyä syynäämään ja piipertämään, sekä opetella uusia juttuja, eikä vaan aina sutaista äkkiä jotain siten kuin itsestä hyvältä tuntuu…

Tällaisella keskinkertaisella näpertelijällä on aina vaarana, että sitä menee koko yrittämisen halu kaikkien upeiden piirtäjien keskellä. Pitää jotenkin pitää yllä uskoa omaan tekemiseen, että jaksaa porskuttaa eteenpäin, vaikka tietää monien tekevän sen paljon paremmin. Siinä kohtaa on aina hyvä pysähtyä muistuttamaan itseään, miksi sitä ylipäätänsä piirtää. ”Omaksi iloksi” on ehkä turhan käytetty selitys, mutta kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että yritän pitää kiinni piirtoharrastuksesta, koska tuntuu masentavalta ajatella elämää ilman piirtämistä. Ja kun toisaalta tykkään lukemisesta, niin sarjakuvat ovat luonteva, joskin samalla haasteellinen piirtämisen ja lukemisen välimuoto.

5. Mistä saat inspiraatiosi?
Vähän kaikesta. Paras inspiraatio tulee ehkä sisältä. Monesti, kun katsoo jonkun hyvän leffan tai lukee hyvän kirjan, tulee halu piirtää jotain, missä on samat fiilikset. Tai jos oikeassa elämässä tapahtuu jotain. Nykyään otan myös ideoita yhteiskunnallisista teemoista, sopivissa määrin.

Eräs aivan ihana inspiraation lähde on nuorempien piirtäjien tekemät sarjakuvat ja youtube-animaatiosarjat. Niistä välittyvä innostus on ihan eri luokkaa kuin meidän vanhempien pierujen välistä puoli pakolla piirretyt tarinat, (se ikävä kyllä välittyy lukijalle, jos piirtäjältä on mennyt into sarjaan.. Tämän vuoksi yritän itse välttää pakolla piirtämistä.) Toisinaan myös jotain huippu hyviä tarinoita on ihana lukea ja ammentaa niistä intoa jatkaa omia keskinkertaisia projektejaan.

Loistavia ideoita syntyy usein ulkona lenkillä koiran kanssa, tiskatessa, saunassa, suihkussa, vessassa istuessa ja ajomatkoilla. Sellaisina hetkinä kun on aikaa ajatella.

Mikään ei ole muuten niin kauheaa kuin yrittää saada inspiraatio tulemaan väkisin. Välillä tuntuu, että ideoita pulppuaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta sitten, kun pitäisi saada joku projekti oikeasti aikaan, niin hups vaan, ideoiden ehtymätön lähde tyrehtyy kuin seinään.

6. Mikä on sinulle tärkeintä sarjakuvan piirtämisessä ja piirtämisessä noin yleensäkin?
Vaikea kysymys. Ehkä sarjakuvakoiran viivojen vetäminen paperille laukaisee mielihyvähormonin erityksen aivoissani – olen nimittäin pannut merkille, että minulla on jonkunmoinen addiktio piirrellä koiria. Piirtäminen on minulle hyvin tärkeä osa elämää ja en tiedä, mitä tekisin, jos en enää kykenisikään piirtämään.

Yksi juttu on, että omia aikaansaannoksiaan on kiva näyttää muille. ”Kato, mä piirsin tällasen!” Myönnän, että sisäinen pikkulapseni pomppii ilosta aina, jos saan kehuja, totta kai se tuntuu hyvältä. Toisinaan myös vähän kiusalliselta. Myös oikein annettu kehittävä palaute on hyvää, joskin minulla on paha tapa harmistua siitä, jos työstä löytyy jotain negatiivista sanottavaa – kuten aika usein löytyy. Jos palaute tulee liian ikävään sävyyn tai jos kommentoidaan asiaa, joka omasta mielestäni on hyvä, harmistuminen kohdistuu palautteen antajaan. Sen sijaan silloin, jos palautteen antaja löytää jotain, mikä itsestänikin on huonoa, harmittaa kahta kauheammin, kun sitä ei voi enää valmiista työstä muuttaa. :’D Sen olen kyllä huomannut, että asiat jäävät mietityttämään ja yritän kiinnittää niihin huomiota myöhempiä töitä piirtäessäni. (Esim. jossain vaiheessa piirtämieni koirien kaula oli selkää pidempi ja pitkään yritin kiinnittää asiaan huomiota ja korjata sen…) Joskus, kun kettuunnun palautteesta, alan piirtää asioita tahallani väärin… Pääasia lienee kuitenkin se, että asiasta tulee tietoiseksi, ettei tyhmänä piirrä rumia kuvia ja kuvittele niiden olevan muidenkin mielestä hienoja..

Loppupeleissä palautteesta myös oppii ja toisen silmin katsottuna oma piirros näyttää varmasti hyvin erilaiselta. Ja eri ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin. Näin ollen palautteen kautta saattaa huomata asioita, joita ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Totta vie on mukava tunne, kun tietää, että pystyy piirtämään jonkun asian hyvin tai huomaa kehittyneensä jossain. Tällaiselle, toisinaan hyvin herkkähipiäiselle immeiselle, se prosessi palautteen vastaaotosta kehittyneemmäksi on yleensä hyvin tuskallisen, vuosia vievän prosessin takana. Ja toisaalta, ei pelkkä pakonomainen kehittäminen saa olla mikään itseisarvo.

Kuvallinen ilmaisu on mielenkiintoinen ja loistava itseilmaisun muoto, jolla pystyy parhaimmillaan sanomaan monia asioita. Kun on tarpeeksi höynähtänyt, kuten minä, sitä myös elää enemmän tai vähemmän piirrostensa maailmassa.

Niinkin oudosta paikasta kuin ruotsin oppikirjasta luin joskus erään sarjakuvapiirtäjän loistavan kommentin: ”Sarjakuvapiirtäjä on kuin jumala. Hän voi päättää, mitä hänen luomansa hahmot tekevät, mitä niiden elämässä tapahtuu ja millaisiin paikkoihin ne joutuvat.” En muista ihan sanatarkasti, mutta pointti oli, että piirtäjänä hallitsee hahmojensa elämää ja kun kiintyy hahmoihin tarpeeksi, niiden elämän seuraamisesta nauttii. On myös hauska huomata, miten hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Sitä tietää mielessään automaattisesti, miten joku hahmo tiettyyn asiaan reagoi, yms.

7. Miten olet itse hyötynyt piirtäessäsi?
Varmaan se on kehittänyt visuaalista hahmotuskykyä, mistä nyt on hyötyä monilla eri elämän osa-alueilla. Vaikka autoa ajaessa.

Piirtäminen myös kehittää mielikuvitusta. Piirrän aika paljon päästäni ja kenties aika symbolisesti. Siinäkin joutuu miettimään, miten jonkun asian ilmaisee omien piirtotaitojen rajoissa tunnistettavaksi. Jos vaikka piirrän sellaisen pilvenhattaran näköisen vihreän möykyn, katsojalle välittyy mielikuva pensaasta, vaikkei se oikealta pensaalta näytäkään.

Piirtämiseen voi myös purkaa omia tunteitaan ja se auttaa niiden käsittelyssä. Esim. nuorempana tuppasin toisinaan olemaan hyvin masentunut ja purin sen piirtämällä jotain hyvin veristä. Lisäksi tykkään piirrellä itsestäni itseironisia sarjakuvia, piirrosminän kautta on joskus helpompi ilmentää tunteitaan.

Ja onhan tuosta piirtämisestä tulossa ammattikin. Parhaimmillaan piirtäminen voi tuoda taloudellistakin hyötyä. En kuvittele rikastuvani piirtelemällä, mutten toisaalta ylenkatso sitäkään, jos joskus onnistuu tienaamaan vähän taskurahaa henkensä pitimiksi.
8. Milloin aloitit piirtämisen yleisesti? Kuka/mikä innoitti sinua?
Vaikea sanoa, olen piirtänyt niin pitkään kuin muistan. Varmaan tähän on vanhemmatkin kannustaneet, kumpikin harrastaa jonkun verran piirtämistä, äiti on opiskellutkin kuvataidetta. Myöhemmin tähän ovat kannustaneet sarjakuvat, piirroselokuvat, piirtämistä harrastavat kaverit ja netin piirtäjäpiirit…

9. Tulevaisuuden tavoitteet?
Kehittyä tekemisen kautta, learning by doing. Saada kenties joku Pinkkinuolta parempikin koirasarjis aikaan. Olisi myös siistiä nähdä omia piirroksiaan painettuna esim. johonkin lehteen. Aion myös, jos suinkin mahdollista, työllistää itseni animaatioalalla.

10. Olet ns. vapaankäden taiteilija, kertoisitko siitä? (et käytä viivoitinta ja teet työsi siis rennosti, siitä jotain hyötyjä, iloja ja miksi)
Tämä on herättänyt paljon närää, mikä on välillä kummastuttanut minua. Tuntuu jotenkin friikahtaneelta, että suora viiva olisi joku absoluuttisen tärkeä laadun tae. Minusta paljon tärkeämpää on se, mitä on ruutujen sisällä. (En väitä, että sekään olisi meikäläisen kohdalla aina mitenkään kehuttavaa.) Minulle yksinkertaisesti tulee inhottava olo, jos joudun ottamaan viivottimen käteen. Lisäksi tuntuu, etten saa ruutuja silti suoraan, vaikka käyttäisinkin apuvälinettä, joka vetää viivat suoriksi… Ruudut tuntuvat aina harittavan, miten sattuu ja kulmat ovat kaikkea muuta kuin 90 astetta. (Kokeilin tuossa yksi päivä huvikseni aloittaa sarjakuvaa, jossa ruudut ovat suoria. En saanut tehtyä kolmea ruutua enempää.) Käytännön matematiikka nyt vaan ei toimi kohdallani, ei ainakaan geometria. Olen myös kokeillut tulostaa paintilla tehtyjä ruutuja, mutta valmiisiin ruutuihin ei tahdo saada mahtumaan asioita, kuten itse tahtoo. Ne ovat aina jääneet tyhjiksi. (Enkä tahdo nyt esittää tätä mitenkään ylimieliseen sävyyn, kerron vaan rehellisesti, miltä minusta tuntuu!)

Minulle ruudun viiva on vain raja, joka sarjakuvassa jakaa hetken seuraavasta. Siksi tuntuu väliltä kummalta, että se ylipäätänsä joutuu erityisen huomion kohteeksi. Välillä taidan ajatella, että on ihan sama, miten ruudun piirtää, se on vaan ruutu. Toki ruutujen kappalejako merkkaa, että sarjakuva on selkeä. Jonkunmoiset kujat on hyvä olla ruutujen välissä, ettei sivu ole liian täyteen ahdetun näköinen (kuten jotkut Pinkkinuolen sivut) ja ruutujen on hyvä edetä selkeässä järjestyksessä (toisin kuin joillain Pinkkinuolen sivuilla, joissa jostain itselleni tuntemattomasta syystä intouduin leikkimään kaikenmaailman ”aloita keskeltä ja lue ruudut nuolten mukaan spiraalissa keskeltä reunaan” -tyylisiä ratkaisuja, kuten osassa 20..) Myönnettäköön, että tuollainen leikkiminen kieltämättä vetää lukijan huomion sarjakuvan sisällöstä niihin ruutuihin. Nykyään yritän hillitä itseäni tämän asian kanssa.

Koen siisteyden ja geometrian tylsiksi ja ahdistaviksi asioiksi. Esim. jos kotona olisi jatkuvasti neuroottisen siistiä, ahdistuisin. Jos joutuisin yli viikoksi asumaan johonkin kliseiseltä sisustuslehdeltä näyttävään kotiin, varmaan löytäisitte minut hirttäytyneenä niihin desing-verhoihin…  Kai tuo sama epätäydellisyyden ihannointi siirtyy sitten tosielämästä paperille ja sarjakuvien ruudut ovat joutuneet epäjärjestelmällisyyttä ja epäsiisteyttä kohtaan tuntemani rakkauden uhreiksi. (Olen päätynyt tällaiseen analyysiin katselemalla elämäni valintoja: sekarotuinen koira, maatiaiskissa, vanhoja ruosteisia autoja ollut jo 2 kpl… Vaatteetkin yleensä kirpparilta yms. ostettuja tai sukulaisten vanhoja, itsestä kivalta tuntuvia ja kivannäköisiä, hitot muodista ja toisten vaatimuksista…)

Lyhyesti: viivoittimen käyttö on hankalaa, aikaa vievää ja suorat viivat tuntuvat ahdistavilta. Miksi en piirtäisi vapaalla kädellä?

Vapaalla kädellä vedetyt ruudut ovat kuin savimöykkyjä, jotka voi muotoilla omien tarpeidensa mukaan. Jos jollekin hahmon raajalle tai puhekuplalle tarvitsee lisää tilaa niin vapaa ruudutus antaa siinä ihan erilaiset vapaudet. Ja kun ruutujen ala- ja yläreunat eivät välttämättä etene suoraan vaakatasossa, kokonaisuus antaa paremmin anteeksi erikorkuiset ruudut ja lukijan on helppo silti seurata sivua. Siis ihannetapauksessa, että kaikki menee oikein. En väitä, että aina osaisin.

Aiemmin mainitsemani laiskuus liittynee myöskin tähän. Muistakaamme kuitenkin vanhaa sananlaskua: ”Laiskuus on keksintöjen äiti.” 😀

11. Piirrät pääasiassa koira- ja susieläimiä, oletko koskaan piirtänyt muuta?
Miksei tätä kysymystä ikinä kysytä tyypeiltä, jotka piirtävät ihmisiä?

Ja olen toki, esim. kaneja ja tiikereitä on tullut piirreltyä aika paljonkin niihin liittyvissä roolipeleissä pelatessani ja muutenkin. Ja kissoja, hamstereita, rottia, oravia, kettuja ja leijonia on tullut myös hiukan piirreltyä. Lisäksi piirrän toisinaan anatomialtaan aika mielenkiintoisia sarjakuvaihmisiä.. En kuitenkaan nauti ihmisten piirtelystä ja lisäksi löytyy mielestäni ihan tarpeeksi ihmisiä piirtäviä ihmisiä… Mielestäni ihmiset ovat tylsiä ja harvemmin jaksan esim. ihmisistä kertovia sarjakuvia lukea. Muita tylsiä aiheita ovat linnut, kalat, matelijat, avaruusolennot (paitsi Animorphs-sarjan andaliitit, niitä on kiva piirtää), hevoset, ponit, vampyyrit, haltiat, anthrot… Siis saa niitä piirtää minun puolesta ihan rauhassa, jos siitä tykkää, mutta itse en henk.koht. koe niin suurta mielenkiintoa näitä kohtaan, että alkaisin niitä piirtää. Varmaan siinä piirustusteknisesti oppisi paljon ja on toisinaan upea katsella hienoja töitä näitä itseä vähempi houkuttelevista lajeista. Kärpästenkin piirtäminen on jännempää – piirsin niitä ekalla luokalla koko matematiikan tehtäväkirjan täyteen. Kärpänen on ihanan helppo, piirtää vaan pallon ja 2 siipeä.. Toki siitä voisi tehdä yksityiskohtaisen realistisen kuvaelman, mutta miksi turhaan, siitä tulisi ällöttävä.

12. Miten suhtaudut kritiikkiin ja yleisesti ”nettimaailman” vaatimuksiin?
Rakentava palaute on hyödyllistä ja auttaa kehittämään taitojaan. Olen kuitenkin ottanut paljon kantaa aiheeseen, miten kritiikki tulee minun mielestäni antaa. Tutulle ihmiselle kritiikkiä on helppo antaa oikein, kun tietää, millainen luonne tämä on ja millainen kritiikki innostaa häntä panostamaan piirrosjälkeensä. Lisäksi kaverin puheet eivät loukkaa yhtä helposti kuin ventovieraan, vaikka kaveri sanoisi jotain raisumpaakin. Voihan sen lukea ystävien keskeiseksi huumoriksi.

Netin maailmassa on kuitenkin monenlaisia tallaajia, eivätkä kaikki suinkaan innostu saadessaan murskakritiikkiä. Joissakin se kuulemma herättää taistelutahdon ja halun näyttää kritisoijille, että kyllä he osaavat, mutta monet se tyrmää kanveesiin. Piirtämisinto saattaa kuolla kokonaan tai piirtäminen jäädä pitkäksi aikaa. Tämän vuoksi kannustaisin ilkeämielisyyden sijaan enempi ystävällisyyteen.

On hienoa, että löytyy niitä, jotka jaksavat kiertää netissä antamassa palautetta – jos tavoite on todella innostaa jatkamaan piirtoharrastustaan ja kehittämään taitojaan. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä muistaa, että taidetta harrastavien joukosta löytyy myös hyvin herkkiä ihmisiä ja tämän vuoksi uusiin tuttavuuksiin – eritoten nuorempiin!! – kannattaa suhtautua varoen, lähes silkkihansikkain.

Ystävällinen palaute on myös useimmissa tilanteissa helpompi ottaa vastaan ja saada perille. Välillä tuntuu, että ihmisiltä unohtuvat käytöstavat ja ”nettikriitikon” tekstistä uhkuu asenne, jonka mukaan hän on arvosteltavan yläpuolella. Kaikki ovat kuitenkin ihmisinä tasa-arvoisia, oltiimpa miten hyviä tai huonoja piirtäjiä tahansa, tai miten oppineita taiteilijoita hyvänsä.

Kannattaa myös muistaa, ettei oma mielipide ole aina välttämättä se absoluuttinen totuus… Mieleeni muistuu, kun eräälle piirtäjälle valitettiin hänen hahmojensa kuonoista, jotka minusta olivat ihan mukavan näköisiä, enkä huomannut niissä mitään vikaa senkään jälkeen, kun kritisoija oli siitä huomauttanut. Eli oman mielipiteen voi aina sanoa ja neuvoja antaa, kunhan tekee sen hyviä käytöstapoja noudattaen ja muistaen, että se omakin mielipide on vain yhden ihmisen näkemys asioista.

Se, miten esittää ikävän asian mukavasti onkin sitten varsinainen taitolaji. Ja totta, joskus joku vetää herneen nenuun, vaikka asian miten ystävällisesti ja hymiötulvan kera laittaisi. Jossain kohtaa pitää kritiikin saajankin tietty tulla vastaan ja olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, että kritiikkiä on syytä myös opetella ottamaan vastaan. Tässä olen itsekin yrittänyt opetella parempaa asennetta, joskaan minun mielestä teoksen tekijänkään ei tarvitse alkaa nuolla kriitikoiden persettä näin rumasti sanottuna. Eli pyritään asiallisuuteen ja hyvään ilmapiiriin puolin ja toisin ilman, että kriitikko tai tekijä yrittää esittää olevansa toisen osapuolen yläpuolella.

Itse koen muuten myös palautteen antamisen vaikeaksi. Erityisesti, jos huomaan jotain negatiivista, yritän miettiä, miten kerron siitä ystävälliseen ja kannustavaan sävyyn aiheuttamatta mielikuvaa, että työ parin yksittäisen virheen takia olisi mielestäni kokonaisuudessaan huono. Yleensä antamani palautteet ovat muotoa ”Ompas ihana/kivannäköinen työ (ja olen oikeasti sitä mieltä, jos niin sanon). Pidän erityisesti tästä ja tuosta, ja tuo juttu on tosi hauska. Tämän ja tuon kohdan olisi ehkä voinut tehdä näin ja näinkin, mutta ei se nyt hirveästi haittaa. Vähän pisti silmään, kun itselläni on ollut joskus vaikeuksia saman asian kanssa.. ( <– osoittaa, että olen kritisoitavan kanssa samalla tasolla) Kokonaisuutena työ on kuitenkin mainio.” Vaatii aikamoista hienotunteisuutta esittää palaute niin, ettei se loukkaa herkintäkään tyyppiä ja silti saada mukaan viestiin ne seikat, mitä omasta mielestä tekijän kannattaisi kehittää.

”Nettimaailman vaatimukset” viitannevat siihen, että joidenkin mielestä huonoja töherryksiä ei pitäisi laittaa nettiin ollenkaan, jos ei halua haukkuja. Huonojen töherrysten nettiin tunkemisen rautaisena ammattilaisena minun on pakko olla eri mieltä. (Etenkin, kun en ole mitenkään masokisti, enkä saa mitään nautintoa siitä, jos tekeleitäni tai minua suoranaisesti haukutaan. Välilä kyllä mietityttää, saako netissä mollausviestejä kirjoittelevat jotain kiksejä toiminnastaan, kun en ole sille mitään muuta järkevää syytä vielä keksinyt. Vai voiko joku oikeasti SUUTTUA siitä, että 10-vuotias innokas Weed-fani piirtää paintilla oman hienon koirasarjakuvansa nettiin Suntuubi-sivuilleen, ja vielä niin paljon, että tuo puolet nuorempi ihminen pitää mennä haukkumaan lyttyyn sen johdosta? Aika säälittävää, jos näin on.)

Netti on juuri siitä hieno paikka, että aloittelijoilla ja keskinkertaisillakin on mahdollisuus julkaista töitään netissä. Kukaan ei myöskään pakota ketään menemään sivuille, joiden sisältö ei kävijää miellytä. Tässä on myös sellainenkin puoli, että ihmisillä on eri maku sen suhteen, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Olen törmännyt myös kokeneiden piirtäjien vaivalla kehitettyihin piirtotyyleihin, jotka ovat omaan henkilökohtaiseen makuuni vähempi kiinnostavaa katseltavaa kuin ala-asteikäisten piirustukset. En silti mene urputtamaan, etteikö näilläkin töillä olisi oikeus olla netissä. Totta vie niilläkin on oikeus olla olemassa ja jos juuri minä en satu niistä tykkäämään, niin joku muu saattaa niiden katselusta iloa ja inspiraatiota saada.

Oma vaatimukseni nettimaailmassa pyöriville onkin, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta kohdellaan toisiamme ihmisinä. En näe mitään järkeä siinä, että jollakulla olisi ”oikeus” mennä haukkumaan jota kuta siksi, ettei tämä hänen mielestään ole tarpeeksi taitava piirtäjä ja laittaa silti töitään näkyviin. Vähän sama kuin jos joku tulee ala-asteen pihaan vähemmän muodikkaissa risaisissa lenkkareissa, ei niillä Niket jalassa kulkevilla kakaroilla ole silti mitään oikeutta potkia resukenkäistä koulukaveriaan kuraojaan…

13. Jokin itsellesi tärkeä “neuvo” koskien piirtämistä?
Olen nöyrä ja suvaitsevainen muita kohtaan. Pidä mieli avoimena uusille ajatuksille ja hulluillekin ideoille. Aseta itsellesi sellaiset vaatimukset, jotka motivoivat juuri sinua parhaiten. Muista, ettei tässä maailmassa ole pakko kuin kuolla. On silti kiva, jos jaksat pitää deadlineista kiinni tai ylipäätänsä piirtää jotain, edes kerran viikossa. Netti ei ole henki ja elämä. Piirtämisen lisäksi on hyvä olla myös muita harrastuksia ja irl-ihmisten tapaamista. Erilaisista asioista saa uutta intoa ja inspiraatiota piirtoharrastuksiin.

Ja lopuksi: jos voit, yritä sanoa taiteellasi jotain! 😀

***

Äffän löytää DeviantART:sta, sekä hänen sivuiltaan!