Äffä – Pinkkinuolen ”äiti”

1. Kerro meille, kuka sinä olet?
Oikea nimeni on Hanna ja asustelen tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaalla koiran ja kissan kera. Opiskelen animaatioalaa ammattitason tutkinnossa, ennestään löytyy ylioppilastutkinto.

Piirtämistä olen harrastanut koko ikäni ja tykännyt aina piirtää erityisesti koiria. Koira-aiheinen kirjallisuus, elokuvat, tv-sarjat, piirretyt ja sarjakuvat ovat aina olleet mielenkiinnon kohteena. Ylipäätänsä pidän eläinaiheisista piirroselokuvista ja 3D-animaatioista. Netissä olen pyörinyt 12-vuotiaasta saakka nimellä Äffä. Täytän tänä kesänä 23, eli se tekee 11 vuotta. Enimmäkseen olen ollut netin Hopeanuoli-foorumeilla ja eläinaiheisissa roolipeleissä ja ylläpitänyt/ylläpidän edelleen muutamia sivuja. Käytän netissä myös nimimerkkejä Rotwolfin, Akaokami, Akka, Pohjanakka ja Punatauti. DeviantArtissa tunnus on Noidannuoli.
Piirtämisen ohella harrastuksiini kuuluu tarinoiden kehittely, nettiroolipelaaminen, lukeminen, kirjoittaminen, eläinten hoito ja eläinsuojelu. Enimmäkseen nämä harrastukset kulkevat käsi kädessä. Mielenkiintoista tuota… Seurata, kun eläimet mulkoilevat pahasti tietokoneella nököttävää emäntäänsä. Muuta minusta.. Olen seurustellut vakituisesti kohta 4 vuotta, mies on myös sitä mieltä, että vietän liikaa aikaa koneella.

Olen suorapuheinen ja pyrin ajattelemaan mahdollisimman pitkälle omilla aivoillani. Tämä aiheuttaa toisinaan ongelmia ja närää, koska minulle ikävästi tavaksi juurtunut julistava kirjoitustyyli luo helposti sellaisen vaikutelman, etten kunnioittaisi toisten ihmisten mielipiteitä. Se ei pidä paikkaansa, jokaisella on mielestäni oikeus omaan mielipiteeseensä, mutta analyyttisessa keskustelussa mielipide tulisi voida perustella hyvin. Omat mielipiteeni eri asioista ovat myös muuttuneet sen myötä, kun olen saanut uutta tietoa tai oivaltanut uusia asioita. Kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja tasa-arvoisia keskenään. Lähdemme erilaisista lähtökohdista ja sen vuoksi tapamme ajatella ja muodostaa mielipiteitä ovat erilaisia. Toisinaan sanavaihdot netissä, joskus jopa irl, saattavat muuttua kiivaiksi, mutta minulla on yleensä tapana myös tarkastella asioita laajemmassa mittakaavassa ja analysoida, mikä milläkin osapuolella on johtanut millaisiinkin mielipiteisiin, miksi kukin käyttäytyy, kuten käyttäytyy ja miten asioita voisi hoitaa järkevämmin. Se vain on haittana, että jos ajautuu väittelyn osapuoleksi, siinä väkisinkin edustaa omaa mielipidettään. Pyrin kuitenkin nykyään siihen, että asiat riitelevät, eivät ihmiset ja ettei mielipiteeseen kohdistuva vastustus saa kohdistua henkilöön sen takana. Pyrin myös olemaan ystävällinen ja asiallinen (joskin huumori on mitä tervetulleinta!) ja toivon sitä samaa myös muilta. Hirveästi en kyllä jaksa kunnioittaa ns. kovia arvoja, jotka perustuvat heikompien sortamiseen, olipa kyse sitten rikkaiden ja köyhien asemasta, eläinsuojelusta tai nettitaiteesta. Mielestäni paras olisi pyrkiä siihen, että autamme kukin toisiamme nauttimaan elämästä.

Arvostan myös rehellisyyttä, yksilöllisyyttä ja epätäydellisyyttä. Kammoksun kaikenlaista toimintaa, jossa yksilöt yritetään asettaa yhteen muottiin tai he pyrkivät siihen itse… Minusta olisi mukavampaa, jos jokainen olisi avoimesti oma itsensä ja pyrkisi siinä sivussa suvaitsemaan toisten persoonallisuudet mahdollisimman hyvin. Pyrin totta kai elämään itsekin, kuten saarnaan, siinä lienee syy, miksi outoudesta on muodostunut minulle hyve…

Tarinoisin varmaan itsestäni mielelläni vaikka lopun päivää, mutta eiköhän nyt siirrytä itse aiheeseen, eli sarjakuvataiteen pariin! :’D

2. Kerro jotain projekteistasi, mikä oli ensimmäisesi ja mistä se kertoo?
Ensimmäisen sarjakuvani aloitin joskus 7-vuotiaana ja se kertoi silloisesta koirastani. Idea sarjakuvan tekemiseen lähti Karvinen-sarjasta ja tein omia versioitani Karvis-sarjakuvan vitseistä. Pikku hiljaa siitä tuli piirrostyyliinkin vaikutteita. (Jonkun verran piirtelin jo tuolloin myös Hopeanuolen inspiroimia juttuja pehmolelukoiristani. Tosin silloin piirtämieni koirien tassut olivat pyöreitä pötkylöitä, kuten pehmolelukoirilla.) Kyseistä sarjakuvaa en ole koskaan laittanut nettiin, mutten ole edelleenkään hylännyt sitä. Se on perinteinen kolmen ruudun vitseistä koostuva tarinaton strippisarjakuva, jota työstin viimeksi viime vuonna koulun sarjakuvakurssilla… Tosin ideat eivät ole enää Karvisesta matkittuja. Tyyli on erilainen kuin perinteinen ”mangatyyliksi” miellettävä.

Ensimmäinen nettiin tekemäni sarjakuva oli nimeltään Slam ja ilmestyi Expageen tekemilläni ”Äffän Blanke-sivuilla” (Hopeisten Sivujen edeltäjä) vuonna 2000 tai 2001, mutta vedin Slamin aika pian pois netistä. Slam (valkoinen sekarotuinen salukiuros) seikkailee yhä edelleen rakkaimman ja tärkeimmän projektini päähenkilönä, joskin tämä on toinen tällainen hys-hys -projekti netin suhteen. Haluan valmistella sen aivan rauhassa. Tarinasta olen työstämässä myös kirjaa, en oikein ole osannut vielä päättää, missä muodossa se lopulta julkaistaan.

Veikkaan kuitenkin, että se sarjakuva, jonka ihmiset ensin meikäläisen nimimerkkiin yhdistävät (jos ovat johonkin yhdistääkseen), lienee kolmas pidemmälle edennyt projektini Pinkkinuoli. Jonkinlainen fanisarjakuva Hopeanuolesta, jota piirsin aikalailla improvisaatiopohjalta vuosina 2004-2010 ja joka on nyt valmis. Sarja kertoo siis Ginga Nagareboshi Gin-sarjan päähenkilöstä, karhukoira Hopeanuolesta, joka putoaa vahingossa vaaleanpunaiseen rinnakkaisulottuvuuteen ja kohtaa oman itsensä vaaleanpunaisen ulottuvuusvastineen Pinkkinuolen. Tästä saa alkunsa järjettömän outo seikkailu, jossa ei välillä tunnu olevan päätä, eikä häntää. Lopussa kuitenkin odottaa eeppinen kaksintaistelu hyvän ja pahan välillä.

Pinkkinuoli © Äffä.

3. Mistä sait idean tähän sarjakuvaan?
Kesällä 2004 (olin saanut peruskoulusta päättötodistuksen ja aloittamassa syksyllä lukion) löhösin mummolan vintillä piirtelemässä, kun minulle iski yhtäkkiä suunnaton hinku värittää Hopeanuoli pinkiksi. Näin syntyi Pinkkinuolen ensimmäinen sivu. Juttu nauratti Hopeanuoli-foorumilla, jossa tämän kumman tekeleeni julkaisin muiden töiden ohella ja innostuin tekemään sille jatkoa… Idean rinnakkaistodellisuuksista, jotka ovat suht. samankaltaisia, mutta poikkeavat hieman toisistaan, olin joskus kehitellyt aikani kuluksi ja kun en missään muussa järkevässä jutussa saanut sitä käytettyä, niin päätin laittaa jutun tähän sarjikseen. (Pinkkejä ulottuvuusvastikkeita hahmoille olin piirrellyt jo aiemmin, minkä voi todeta, jos käy selaamassa DeviantArtiin laittamiani vanhoja piirroksiani…)

4. Millaiset tavoitteet olet asettanut itsellesi sarjakuvien suhteen yleisesti?
Tällä hetkellä en voi oikeastaan sanoa, että minulla olisi tavoitteita. Aloittamiani projekteja haluan tietenkin jatkaa ja pitää yleisesti yllä piirtoharrastustani, sekä innostaa muita piirtämisestä kiinnostuneita rohkeasti kokeilemaan, toteuttamaan itseään ja viemään omia projektejaan eteenpäin. Se on myös mukavaa, jos onnistuu kehittämään omien taitojen heikompia osa-alueita. Pidän kuitenkin mieluusti piirtotyylini yksinkertaistettuna, mutta jälki saisi olla paremman näköistä kuin mitä nykyään pystyn tuottamaan. Suurin ongelmani taitaa olla laiskuus. Pitäisi päästä siitä eroon, että jaksaisi keskittyä syynäämään ja piipertämään, sekä opetella uusia juttuja, eikä vaan aina sutaista äkkiä jotain siten kuin itsestä hyvältä tuntuu…

Tällaisella keskinkertaisella näpertelijällä on aina vaarana, että sitä menee koko yrittämisen halu kaikkien upeiden piirtäjien keskellä. Pitää jotenkin pitää yllä uskoa omaan tekemiseen, että jaksaa porskuttaa eteenpäin, vaikka tietää monien tekevän sen paljon paremmin. Siinä kohtaa on aina hyvä pysähtyä muistuttamaan itseään, miksi sitä ylipäätänsä piirtää. ”Omaksi iloksi” on ehkä turhan käytetty selitys, mutta kaiken kaikkiaan voisin sanoa, että yritän pitää kiinni piirtoharrastuksesta, koska tuntuu masentavalta ajatella elämää ilman piirtämistä. Ja kun toisaalta tykkään lukemisesta, niin sarjakuvat ovat luonteva, joskin samalla haasteellinen piirtämisen ja lukemisen välimuoto.

5. Mistä saat inspiraatiosi?
Vähän kaikesta. Paras inspiraatio tulee ehkä sisältä. Monesti, kun katsoo jonkun hyvän leffan tai lukee hyvän kirjan, tulee halu piirtää jotain, missä on samat fiilikset. Tai jos oikeassa elämässä tapahtuu jotain. Nykyään otan myös ideoita yhteiskunnallisista teemoista, sopivissa määrin.

Eräs aivan ihana inspiraation lähde on nuorempien piirtäjien tekemät sarjakuvat ja youtube-animaatiosarjat. Niistä välittyvä innostus on ihan eri luokkaa kuin meidän vanhempien pierujen välistä puoli pakolla piirretyt tarinat, (se ikävä kyllä välittyy lukijalle, jos piirtäjältä on mennyt into sarjaan.. Tämän vuoksi yritän itse välttää pakolla piirtämistä.) Toisinaan myös jotain huippu hyviä tarinoita on ihana lukea ja ammentaa niistä intoa jatkaa omia keskinkertaisia projektejaan.

Loistavia ideoita syntyy usein ulkona lenkillä koiran kanssa, tiskatessa, saunassa, suihkussa, vessassa istuessa ja ajomatkoilla. Sellaisina hetkinä kun on aikaa ajatella.

Mikään ei ole muuten niin kauheaa kuin yrittää saada inspiraatio tulemaan väkisin. Välillä tuntuu, että ideoita pulppuaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta sitten, kun pitäisi saada joku projekti oikeasti aikaan, niin hups vaan, ideoiden ehtymätön lähde tyrehtyy kuin seinään.

6. Mikä on sinulle tärkeintä sarjakuvan piirtämisessä ja piirtämisessä noin yleensäkin?
Vaikea kysymys. Ehkä sarjakuvakoiran viivojen vetäminen paperille laukaisee mielihyvähormonin erityksen aivoissani – olen nimittäin pannut merkille, että minulla on jonkunmoinen addiktio piirrellä koiria. Piirtäminen on minulle hyvin tärkeä osa elämää ja en tiedä, mitä tekisin, jos en enää kykenisikään piirtämään.

Yksi juttu on, että omia aikaansaannoksiaan on kiva näyttää muille. ”Kato, mä piirsin tällasen!” Myönnän, että sisäinen pikkulapseni pomppii ilosta aina, jos saan kehuja, totta kai se tuntuu hyvältä. Toisinaan myös vähän kiusalliselta. Myös oikein annettu kehittävä palaute on hyvää, joskin minulla on paha tapa harmistua siitä, jos työstä löytyy jotain negatiivista sanottavaa – kuten aika usein löytyy. Jos palaute tulee liian ikävään sävyyn tai jos kommentoidaan asiaa, joka omasta mielestäni on hyvä, harmistuminen kohdistuu palautteen antajaan. Sen sijaan silloin, jos palautteen antaja löytää jotain, mikä itsestänikin on huonoa, harmittaa kahta kauheammin, kun sitä ei voi enää valmiista työstä muuttaa. :’D Sen olen kyllä huomannut, että asiat jäävät mietityttämään ja yritän kiinnittää niihin huomiota myöhempiä töitä piirtäessäni. (Esim. jossain vaiheessa piirtämieni koirien kaula oli selkää pidempi ja pitkään yritin kiinnittää asiaan huomiota ja korjata sen…) Joskus, kun kettuunnun palautteesta, alan piirtää asioita tahallani väärin… Pääasia lienee kuitenkin se, että asiasta tulee tietoiseksi, ettei tyhmänä piirrä rumia kuvia ja kuvittele niiden olevan muidenkin mielestä hienoja..

Loppupeleissä palautteesta myös oppii ja toisen silmin katsottuna oma piirros näyttää varmasti hyvin erilaiselta. Ja eri ihmiset kiinnittävät huomiota eri asioihin. Näin ollen palautteen kautta saattaa huomata asioita, joita ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Totta vie on mukava tunne, kun tietää, että pystyy piirtämään jonkun asian hyvin tai huomaa kehittyneensä jossain. Tällaiselle, toisinaan hyvin herkkähipiäiselle immeiselle, se prosessi palautteen vastaaotosta kehittyneemmäksi on yleensä hyvin tuskallisen, vuosia vievän prosessin takana. Ja toisaalta, ei pelkkä pakonomainen kehittäminen saa olla mikään itseisarvo.

Kuvallinen ilmaisu on mielenkiintoinen ja loistava itseilmaisun muoto, jolla pystyy parhaimmillaan sanomaan monia asioita. Kun on tarpeeksi höynähtänyt, kuten minä, sitä myös elää enemmän tai vähemmän piirrostensa maailmassa.

Niinkin oudosta paikasta kuin ruotsin oppikirjasta luin joskus erään sarjakuvapiirtäjän loistavan kommentin: ”Sarjakuvapiirtäjä on kuin jumala. Hän voi päättää, mitä hänen luomansa hahmot tekevät, mitä niiden elämässä tapahtuu ja millaisiin paikkoihin ne joutuvat.” En muista ihan sanatarkasti, mutta pointti oli, että piirtäjänä hallitsee hahmojensa elämää ja kun kiintyy hahmoihin tarpeeksi, niiden elämän seuraamisesta nauttii. On myös hauska huomata, miten hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Sitä tietää mielessään automaattisesti, miten joku hahmo tiettyyn asiaan reagoi, yms.

7. Miten olet itse hyötynyt piirtäessäsi?
Varmaan se on kehittänyt visuaalista hahmotuskykyä, mistä nyt on hyötyä monilla eri elämän osa-alueilla. Vaikka autoa ajaessa.

Piirtäminen myös kehittää mielikuvitusta. Piirrän aika paljon päästäni ja kenties aika symbolisesti. Siinäkin joutuu miettimään, miten jonkun asian ilmaisee omien piirtotaitojen rajoissa tunnistettavaksi. Jos vaikka piirrän sellaisen pilvenhattaran näköisen vihreän möykyn, katsojalle välittyy mielikuva pensaasta, vaikkei se oikealta pensaalta näytäkään.

Piirtämiseen voi myös purkaa omia tunteitaan ja se auttaa niiden käsittelyssä. Esim. nuorempana tuppasin toisinaan olemaan hyvin masentunut ja purin sen piirtämällä jotain hyvin veristä. Lisäksi tykkään piirrellä itsestäni itseironisia sarjakuvia, piirrosminän kautta on joskus helpompi ilmentää tunteitaan.

Ja onhan tuosta piirtämisestä tulossa ammattikin. Parhaimmillaan piirtäminen voi tuoda taloudellistakin hyötyä. En kuvittele rikastuvani piirtelemällä, mutten toisaalta ylenkatso sitäkään, jos joskus onnistuu tienaamaan vähän taskurahaa henkensä pitimiksi.
8. Milloin aloitit piirtämisen yleisesti? Kuka/mikä innoitti sinua?
Vaikea sanoa, olen piirtänyt niin pitkään kuin muistan. Varmaan tähän on vanhemmatkin kannustaneet, kumpikin harrastaa jonkun verran piirtämistä, äiti on opiskellutkin kuvataidetta. Myöhemmin tähän ovat kannustaneet sarjakuvat, piirroselokuvat, piirtämistä harrastavat kaverit ja netin piirtäjäpiirit…

9. Tulevaisuuden tavoitteet?
Kehittyä tekemisen kautta, learning by doing. Saada kenties joku Pinkkinuolta parempikin koirasarjis aikaan. Olisi myös siistiä nähdä omia piirroksiaan painettuna esim. johonkin lehteen. Aion myös, jos suinkin mahdollista, työllistää itseni animaatioalalla.

10. Olet ns. vapaankäden taiteilija, kertoisitko siitä? (et käytä viivoitinta ja teet työsi siis rennosti, siitä jotain hyötyjä, iloja ja miksi)
Tämä on herättänyt paljon närää, mikä on välillä kummastuttanut minua. Tuntuu jotenkin friikahtaneelta, että suora viiva olisi joku absoluuttisen tärkeä laadun tae. Minusta paljon tärkeämpää on se, mitä on ruutujen sisällä. (En väitä, että sekään olisi meikäläisen kohdalla aina mitenkään kehuttavaa.) Minulle yksinkertaisesti tulee inhottava olo, jos joudun ottamaan viivottimen käteen. Lisäksi tuntuu, etten saa ruutuja silti suoraan, vaikka käyttäisinkin apuvälinettä, joka vetää viivat suoriksi… Ruudut tuntuvat aina harittavan, miten sattuu ja kulmat ovat kaikkea muuta kuin 90 astetta. (Kokeilin tuossa yksi päivä huvikseni aloittaa sarjakuvaa, jossa ruudut ovat suoria. En saanut tehtyä kolmea ruutua enempää.) Käytännön matematiikka nyt vaan ei toimi kohdallani, ei ainakaan geometria. Olen myös kokeillut tulostaa paintilla tehtyjä ruutuja, mutta valmiisiin ruutuihin ei tahdo saada mahtumaan asioita, kuten itse tahtoo. Ne ovat aina jääneet tyhjiksi. (Enkä tahdo nyt esittää tätä mitenkään ylimieliseen sävyyn, kerron vaan rehellisesti, miltä minusta tuntuu!)

Minulle ruudun viiva on vain raja, joka sarjakuvassa jakaa hetken seuraavasta. Siksi tuntuu väliltä kummalta, että se ylipäätänsä joutuu erityisen huomion kohteeksi. Välillä taidan ajatella, että on ihan sama, miten ruudun piirtää, se on vaan ruutu. Toki ruutujen kappalejako merkkaa, että sarjakuva on selkeä. Jonkunmoiset kujat on hyvä olla ruutujen välissä, ettei sivu ole liian täyteen ahdetun näköinen (kuten jotkut Pinkkinuolen sivut) ja ruutujen on hyvä edetä selkeässä järjestyksessä (toisin kuin joillain Pinkkinuolen sivuilla, joissa jostain itselleni tuntemattomasta syystä intouduin leikkimään kaikenmaailman ”aloita keskeltä ja lue ruudut nuolten mukaan spiraalissa keskeltä reunaan” -tyylisiä ratkaisuja, kuten osassa 20..) Myönnettäköön, että tuollainen leikkiminen kieltämättä vetää lukijan huomion sarjakuvan sisällöstä niihin ruutuihin. Nykyään yritän hillitä itseäni tämän asian kanssa.

Koen siisteyden ja geometrian tylsiksi ja ahdistaviksi asioiksi. Esim. jos kotona olisi jatkuvasti neuroottisen siistiä, ahdistuisin. Jos joutuisin yli viikoksi asumaan johonkin kliseiseltä sisustuslehdeltä näyttävään kotiin, varmaan löytäisitte minut hirttäytyneenä niihin desing-verhoihin…  Kai tuo sama epätäydellisyyden ihannointi siirtyy sitten tosielämästä paperille ja sarjakuvien ruudut ovat joutuneet epäjärjestelmällisyyttä ja epäsiisteyttä kohtaan tuntemani rakkauden uhreiksi. (Olen päätynyt tällaiseen analyysiin katselemalla elämäni valintoja: sekarotuinen koira, maatiaiskissa, vanhoja ruosteisia autoja ollut jo 2 kpl… Vaatteetkin yleensä kirpparilta yms. ostettuja tai sukulaisten vanhoja, itsestä kivalta tuntuvia ja kivannäköisiä, hitot muodista ja toisten vaatimuksista…)

Lyhyesti: viivoittimen käyttö on hankalaa, aikaa vievää ja suorat viivat tuntuvat ahdistavilta. Miksi en piirtäisi vapaalla kädellä?

Vapaalla kädellä vedetyt ruudut ovat kuin savimöykkyjä, jotka voi muotoilla omien tarpeidensa mukaan. Jos jollekin hahmon raajalle tai puhekuplalle tarvitsee lisää tilaa niin vapaa ruudutus antaa siinä ihan erilaiset vapaudet. Ja kun ruutujen ala- ja yläreunat eivät välttämättä etene suoraan vaakatasossa, kokonaisuus antaa paremmin anteeksi erikorkuiset ruudut ja lukijan on helppo silti seurata sivua. Siis ihannetapauksessa, että kaikki menee oikein. En väitä, että aina osaisin.

Aiemmin mainitsemani laiskuus liittynee myöskin tähän. Muistakaamme kuitenkin vanhaa sananlaskua: ”Laiskuus on keksintöjen äiti.” 😀

11. Piirrät pääasiassa koira- ja susieläimiä, oletko koskaan piirtänyt muuta?
Miksei tätä kysymystä ikinä kysytä tyypeiltä, jotka piirtävät ihmisiä?

Ja olen toki, esim. kaneja ja tiikereitä on tullut piirreltyä aika paljonkin niihin liittyvissä roolipeleissä pelatessani ja muutenkin. Ja kissoja, hamstereita, rottia, oravia, kettuja ja leijonia on tullut myös hiukan piirreltyä. Lisäksi piirrän toisinaan anatomialtaan aika mielenkiintoisia sarjakuvaihmisiä.. En kuitenkaan nauti ihmisten piirtelystä ja lisäksi löytyy mielestäni ihan tarpeeksi ihmisiä piirtäviä ihmisiä… Mielestäni ihmiset ovat tylsiä ja harvemmin jaksan esim. ihmisistä kertovia sarjakuvia lukea. Muita tylsiä aiheita ovat linnut, kalat, matelijat, avaruusolennot (paitsi Animorphs-sarjan andaliitit, niitä on kiva piirtää), hevoset, ponit, vampyyrit, haltiat, anthrot… Siis saa niitä piirtää minun puolesta ihan rauhassa, jos siitä tykkää, mutta itse en henk.koht. koe niin suurta mielenkiintoa näitä kohtaan, että alkaisin niitä piirtää. Varmaan siinä piirustusteknisesti oppisi paljon ja on toisinaan upea katsella hienoja töitä näitä itseä vähempi houkuttelevista lajeista. Kärpästenkin piirtäminen on jännempää – piirsin niitä ekalla luokalla koko matematiikan tehtäväkirjan täyteen. Kärpänen on ihanan helppo, piirtää vaan pallon ja 2 siipeä.. Toki siitä voisi tehdä yksityiskohtaisen realistisen kuvaelman, mutta miksi turhaan, siitä tulisi ällöttävä.

12. Miten suhtaudut kritiikkiin ja yleisesti ”nettimaailman” vaatimuksiin?
Rakentava palaute on hyödyllistä ja auttaa kehittämään taitojaan. Olen kuitenkin ottanut paljon kantaa aiheeseen, miten kritiikki tulee minun mielestäni antaa. Tutulle ihmiselle kritiikkiä on helppo antaa oikein, kun tietää, millainen luonne tämä on ja millainen kritiikki innostaa häntä panostamaan piirrosjälkeensä. Lisäksi kaverin puheet eivät loukkaa yhtä helposti kuin ventovieraan, vaikka kaveri sanoisi jotain raisumpaakin. Voihan sen lukea ystävien keskeiseksi huumoriksi.

Netin maailmassa on kuitenkin monenlaisia tallaajia, eivätkä kaikki suinkaan innostu saadessaan murskakritiikkiä. Joissakin se kuulemma herättää taistelutahdon ja halun näyttää kritisoijille, että kyllä he osaavat, mutta monet se tyrmää kanveesiin. Piirtämisinto saattaa kuolla kokonaan tai piirtäminen jäädä pitkäksi aikaa. Tämän vuoksi kannustaisin ilkeämielisyyden sijaan enempi ystävällisyyteen.

On hienoa, että löytyy niitä, jotka jaksavat kiertää netissä antamassa palautetta – jos tavoite on todella innostaa jatkamaan piirtoharrastustaan ja kehittämään taitojaan. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä muistaa, että taidetta harrastavien joukosta löytyy myös hyvin herkkiä ihmisiä ja tämän vuoksi uusiin tuttavuuksiin – eritoten nuorempiin!! – kannattaa suhtautua varoen, lähes silkkihansikkain.

Ystävällinen palaute on myös useimmissa tilanteissa helpompi ottaa vastaan ja saada perille. Välillä tuntuu, että ihmisiltä unohtuvat käytöstavat ja ”nettikriitikon” tekstistä uhkuu asenne, jonka mukaan hän on arvosteltavan yläpuolella. Kaikki ovat kuitenkin ihmisinä tasa-arvoisia, oltiimpa miten hyviä tai huonoja piirtäjiä tahansa, tai miten oppineita taiteilijoita hyvänsä.

Kannattaa myös muistaa, ettei oma mielipide ole aina välttämättä se absoluuttinen totuus… Mieleeni muistuu, kun eräälle piirtäjälle valitettiin hänen hahmojensa kuonoista, jotka minusta olivat ihan mukavan näköisiä, enkä huomannut niissä mitään vikaa senkään jälkeen, kun kritisoija oli siitä huomauttanut. Eli oman mielipiteen voi aina sanoa ja neuvoja antaa, kunhan tekee sen hyviä käytöstapoja noudattaen ja muistaen, että se omakin mielipide on vain yhden ihmisen näkemys asioista.

Se, miten esittää ikävän asian mukavasti onkin sitten varsinainen taitolaji. Ja totta, joskus joku vetää herneen nenuun, vaikka asian miten ystävällisesti ja hymiötulvan kera laittaisi. Jossain kohtaa pitää kritiikin saajankin tietty tulla vastaan ja olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, että kritiikkiä on syytä myös opetella ottamaan vastaan. Tässä olen itsekin yrittänyt opetella parempaa asennetta, joskaan minun mielestä teoksen tekijänkään ei tarvitse alkaa nuolla kriitikoiden persettä näin rumasti sanottuna. Eli pyritään asiallisuuteen ja hyvään ilmapiiriin puolin ja toisin ilman, että kriitikko tai tekijä yrittää esittää olevansa toisen osapuolen yläpuolella.

Itse koen muuten myös palautteen antamisen vaikeaksi. Erityisesti, jos huomaan jotain negatiivista, yritän miettiä, miten kerron siitä ystävälliseen ja kannustavaan sävyyn aiheuttamatta mielikuvaa, että työ parin yksittäisen virheen takia olisi mielestäni kokonaisuudessaan huono. Yleensä antamani palautteet ovat muotoa ”Ompas ihana/kivannäköinen työ (ja olen oikeasti sitä mieltä, jos niin sanon). Pidän erityisesti tästä ja tuosta, ja tuo juttu on tosi hauska. Tämän ja tuon kohdan olisi ehkä voinut tehdä näin ja näinkin, mutta ei se nyt hirveästi haittaa. Vähän pisti silmään, kun itselläni on ollut joskus vaikeuksia saman asian kanssa.. ( <– osoittaa, että olen kritisoitavan kanssa samalla tasolla) Kokonaisuutena työ on kuitenkin mainio.” Vaatii aikamoista hienotunteisuutta esittää palaute niin, ettei se loukkaa herkintäkään tyyppiä ja silti saada mukaan viestiin ne seikat, mitä omasta mielestä tekijän kannattaisi kehittää.

”Nettimaailman vaatimukset” viitannevat siihen, että joidenkin mielestä huonoja töherryksiä ei pitäisi laittaa nettiin ollenkaan, jos ei halua haukkuja. Huonojen töherrysten nettiin tunkemisen rautaisena ammattilaisena minun on pakko olla eri mieltä. (Etenkin, kun en ole mitenkään masokisti, enkä saa mitään nautintoa siitä, jos tekeleitäni tai minua suoranaisesti haukutaan. Välilä kyllä mietityttää, saako netissä mollausviestejä kirjoittelevat jotain kiksejä toiminnastaan, kun en ole sille mitään muuta järkevää syytä vielä keksinyt. Vai voiko joku oikeasti SUUTTUA siitä, että 10-vuotias innokas Weed-fani piirtää paintilla oman hienon koirasarjakuvansa nettiin Suntuubi-sivuilleen, ja vielä niin paljon, että tuo puolet nuorempi ihminen pitää mennä haukkumaan lyttyyn sen johdosta? Aika säälittävää, jos näin on.)

Netti on juuri siitä hieno paikka, että aloittelijoilla ja keskinkertaisillakin on mahdollisuus julkaista töitään netissä. Kukaan ei myöskään pakota ketään menemään sivuille, joiden sisältö ei kävijää miellytä. Tässä on myös sellainenkin puoli, että ihmisillä on eri maku sen suhteen, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Olen törmännyt myös kokeneiden piirtäjien vaivalla kehitettyihin piirtotyyleihin, jotka ovat omaan henkilökohtaiseen makuuni vähempi kiinnostavaa katseltavaa kuin ala-asteikäisten piirustukset. En silti mene urputtamaan, etteikö näilläkin töillä olisi oikeus olla netissä. Totta vie niilläkin on oikeus olla olemassa ja jos juuri minä en satu niistä tykkäämään, niin joku muu saattaa niiden katselusta iloa ja inspiraatiota saada.

Oma vaatimukseni nettimaailmassa pyöriville onkin, että antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta kohdellaan toisiamme ihmisinä. En näe mitään järkeä siinä, että jollakulla olisi ”oikeus” mennä haukkumaan jota kuta siksi, ettei tämä hänen mielestään ole tarpeeksi taitava piirtäjä ja laittaa silti töitään näkyviin. Vähän sama kuin jos joku tulee ala-asteen pihaan vähemmän muodikkaissa risaisissa lenkkareissa, ei niillä Niket jalassa kulkevilla kakaroilla ole silti mitään oikeutta potkia resukenkäistä koulukaveriaan kuraojaan…

13. Jokin itsellesi tärkeä “neuvo” koskien piirtämistä?
Olen nöyrä ja suvaitsevainen muita kohtaan. Pidä mieli avoimena uusille ajatuksille ja hulluillekin ideoille. Aseta itsellesi sellaiset vaatimukset, jotka motivoivat juuri sinua parhaiten. Muista, ettei tässä maailmassa ole pakko kuin kuolla. On silti kiva, jos jaksat pitää deadlineista kiinni tai ylipäätänsä piirtää jotain, edes kerran viikossa. Netti ei ole henki ja elämä. Piirtämisen lisäksi on hyvä olla myös muita harrastuksia ja irl-ihmisten tapaamista. Erilaisista asioista saa uutta intoa ja inspiraatiota piirtoharrastuksiin.

Ja lopuksi: jos voit, yritä sanoa taiteellasi jotain! 😀

***

Äffän löytää DeviantART:sta, sekä hänen sivuiltaan!

About volvom

Hello! I'm amateur comic artist from finland. I love cats, comics, coffee and "dark side" things. Used nicknames are Volvom , Nakayama, Takashi and Kuroakuma (also with 89 end).

Posted on 6 toukokuun, 2011, in Haastattelut and tagged . Bookmark the permalink. 6 kommenttia.

  1. Anteeksi, mietin näitä haastatteluja lueskellessa että millä perusteella haastateltavat valitaan? Ihan vain, että nyysitäänkö haastateltavaksi ensisijaisesti omat frendit ja pari parempaa tuttua vai onko haastatteluissa monipuolisesti eri puolilta nettiä kutkuttavia taiteilijoita ja taiteilijoiden alkuja, eikä vain pariin paikkaan tiukasti ja tiiviisti yhteen pesiytyneet, toistensa sivuilta vähintään linkkien kautta löydettävä posse? 🙂 En siis tarkoita, että olisi, mutta mietin vain että onko tässä jonkinlainen perustelu että kenestä tehdään haastattelu vai tehdäänkö se vain ”jäsenistä” tai jotain? :’–)

  2. Anonyymille kommaisin, että ainakaan minä ja Takashi ei olla oltu mitään lämpimiä tuttuja ennen tätä haastattelua, eli uskoisin hänen pyrkivän monipuolisuuteen tässä asiassa.

    Odottelen muuten suurella mielenkiinnolla, ketkä kaikki tähän vastaavat ja minkälaisia juttuja ja näkemyksiä eri immeisillä on kertoa. Ainakin Reimarin haastattelua oli mielenkiintoista lukea! 🙂

    Täytyy myöntää, että vähän pelästyin aluksi, että meikäläisen juttu tuli tänne ensimmäiseksi.

    Hauska kuulla eri ihmisten ajatuksia piirtämisestä ja toivon, että jokainen uskaltaa rehellisesti kertoa omat mielipiteensä, jos ottaa kantaa joihinkin asioihin! 😀

    • oh so anonyymi

      Juu aivan, mietin vain, koska osa haastetelluista ja haastateltaviksi tulevista minun tietääkseni oli affeja tai muuten oseassa suhteessa samoissa piireissä liikuskelevia. Joten mietitytti vain ja en ollut tosiaan varma, olitko sinä jne. joku hänen tuttunsa, joka vedettiin mukaan puolituttuna, ettei valittaisi suoraan ensiksi niitä läheisimpiä frendejä vai jokin, jonka kanssa ylläpidosto ei ole ollut juuri tekemisissä tai ylihyvissä väleissä, mutta tämä tosiaan selvisi jo. :–)

      Saanko kysyä onko teillä suunnitelmia siitä, keitä tullaan mahdollisesti haastattelemaan?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: