Heipä hei!

Sainpas viimein tekaistua ainakin itse blogin jo ja sitten ei kun vain odottelemaan uusia kirjoittajia ja artikkeleita, sekä mahdollisia toiveita yms. jännää.

Blogin tarkoitus on siis toimia tavallaan pienenä yhteisönä ja sivustona sarjakuvista kiinnostuneille, erityisesti nettisarjakuvista kiinnostuneille, sekä piirtäjille.

Tarkoitus olisi julkaista erilaisia artikkeleita, esittelyjä ja arvosteluja sekä myös haastatteluja.

Ideoitakin toki vastaanotetaan mielellään, joten nyt vain rohkeasti klikkailemaan yläpalkin linkkejä näin aluksi.

Myös vakiokirjoittajia kaivataan ^_^

About Get Inspired

Blog about comics

Posted on 29 huhtikuun, 2011, in Uncategorized. Bookmark the permalink. 4 kommenttia.

  1. Hoo, on pitänyt kommentoida että musta tällanen blogilehti on tosi mainio idea, itsekin olen mielessäni jotain tällaista aina välillä pyöritellyt, mutta enhän mä mitään saa aikaiseksi… 😀 Voisin jopa lähettää kirjoittajahakemusta tässä jossain vaiheessa kunhan saan omakuvaa ja muuta aikaiseksi, kun välillä kuitenkin tulee niin suuri tarve avata oma sanainen arkkuni ja esitellä/arvostella sarjakuvia tai muuten vain pohdiskella sarjakuvan tekemistä! 8>

    Muuten, onko tämän ulkoasun fonttia mahdollista muuttaa…? D: Muuten tämä on todella selkeä ja kiva leiska nimittäin, mutta omalla koneellani tuo fontti on jotenkin todella katkonaisen ja epäselvän näköistä, niin että lukeminen on aika vaikeaa. >:

    • Whee! 8D Kaikki halukkaat kirjoittajat olisi kyllä tervetulleita, vaikka pitää varmaan määräraja jossakin vaiheessa laittaa. Tosin nyt ei ole kuin muutamia niin tilaa kyllä piisaisi.
      Olisit kyllä erittäin tervetullut joukkoon ^_^

      Tsekkailin tuota fonttiasiaa, niin ei D:
      Ärsyttävää… Pitäs ostaa maksullinen tili ennenkuin voi tehdä oikein mitään muutoksia :/

  2. Aaa, oon jo useamman vuoden jotakin tällaista mielessäni pyöritellyt (esim. tommosia nettisarjisten tekijöiden haastatteluja yms), mut Sofian tapaan en ole saanut aikaiseksi :”’D

    Mut hyvältä näyttää! Täytyypä pistää linkki talteen, niin muistan eksyä uudestaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: